Anssi Ylirönni on koonnut tähänastiset sarjakuvansa yksiin kansiin. Lopputuloksena on Ämpärinjonottajien sukua.
 |
Anssi Ylirönni
Ämpärinjonottajien sukua
omakustanne
ISBN 978-9949-81-937-9
Tallinna 2017
112 s., mustavalkoinen
Joskus käy niin, että tulee omat kiireensä tietäessäänkin luvanneeksi tehdä siinä sivussa jonkin pienen homman. Äkkiäkös huumoristrippikokoelmasta arvostelun kirjoittaa, mietin Anssi Ylirönnille vastatessa. Saadessani Ämpärienjonottajien sukua -albumin käsiini, niin tiesin sen vaativan hieman enemmän aikaa. Mittaakin kokoelmalla oli 112 sivua. Toivottavasti tekijä on jaksanut odottaa arviota.
 |
Aikaisemmin Ylirönnin sarjakuvia ja pilakuvia on julkaistu Ilta-Sanomissa, Kulttuurivihkoissa, Juuressa, Uljaassa ja virolaisessa Pilkajassa. Näyttelyitä töistä on ollut Gdanskissa, Helsingissä ja viimeksi marraskuussa Tampereella Bar Piilossa.
Vaikuttaisi siltä, että Ylirönni on koonnut esikoisalbumiinsa kaiken tähän asti tekemän. Kyseessä on siis tietynlainen välitilinpäätös sarjakuvauralla. Hätiköiden kirjoitettu arvio ei siis palvelisi tarkoitusta.
 |
Suurimman osan Ämpärinjonottajien suvusta muodostaa strippisarja Hämyläiset. Reilun kymmenen hahmon stripeissä on samaa henkeä kuin Juho Maurisen Rontticomicsissa (Arktinen Banaani 2017). Kyyninen musta huumori sävyttää kerrontaa. Ylirönnin iskut tuntuvat kovemmilta, koska niitä laukovat vakiohahmot.
 |
Hämyläisiä koosteessa on enemmän kuin yhden normaalimittaisen sarjakuva-albumin tarpeiksi. Yksi mahdollisuus olisi ollut koostaa noista stripeistä valikoiden perinteisen kokoinen sarjakuvajulkaisu. Se olisi tarjonnut varsin tylyn kuvan suomalaisten ihmisten keskinäisistä suhteista. Hämyläisten päähenkilöä, Matias Muurahaismäkeä, Ylirönni kuvaa parantumattomaksi nihilistiksi ja kyynikoksi, joka suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin viileän ulkopuolisesti. Muurahaismäki ja toinen hahmo, Läänintaiteilija, koettelevat lukijan sivistyssanojen ja postmodernin yhteiskuntateorian sanaston tuntemusta. Hahmogalleriassa on muun muassa aynrandilainen Fyffendalen, vanhan liiton kommunisti Aukusti ja ulkokohtaisuuteen taipuvainen Hipstersson. Ylirönni purkaa eri ryhmien käyttämän kielen koukerot tylysti.
 |
Ylirönni muissa sarjakuvissa on samaa henkeä kuin Hämyläisissä, joskin erilaisissa puitteissa. Ego ja Alter, Herrasmiehen käsikirja, Tarinoita Puolen heikin metsästä ja Pekka P ovat lähinnä näytteitä tarinakehyksistä, joita voisi jatkaa eteenpäin. Pidin eniten Herrasmiehen käsikirjan ideasta, siinä on edwardgoreymaista yhden ruudun kiehtovuutta. Ankkalinnan vallankumous on pidempi tarina, jossa tutut hahmot käyvät läpi sadan vuoden takaista Neuvostoliiton tapahtumia karrikoiden.
Sarjakuvien lisäksi Ylirönnin teoksessa on karikatyyrejä, kuvarunoja ja aikaisemmin Sarjainfossa julkaistuja sarjakuvaesseitä. Karikatyyrien piirrokset ovat onnistuneita, mutta puhekuplien alaviitteiden sinänsä aiheelliset selitykset tuntuvat lähinnä näsäviisastelulta. Sarjakuvan teoriaa syventävät esseet tarjoavat käyttökelpoisia ajatuksia. Sarjainfossa 3/2017 lopulta Lukemisesta ja näkemisestä -nimellä julkaistu kirjoitus nostaa esille Neil Cohnin ajatuksen, jonka mukaan sarjakuva ja visuaalinen kieli ovat toisistaan erilliset asiat. Samoin kuin kaunokirjallisuutta kirjoitetaan eri kielillä, niin analogisesti sarjakuva tehdään visuaalisella kielellä.
 |
Ymmärtäisin Ämpärienjonottajien suvun Ylirönnin välitilinpäätökseksi. Tähän on summattu tehty ja tämän pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan uraa eteenpäin. Mikäli nihilismi ja musta huumori yhtään nappaavat, niin albumiin kannattaa tutustua. Tekijästä varmasti kuulemme vielä.