 |
Täyttäessäni syksyllä 1973 Kuopiossa yhdeksän vuotta, sain sedältäni lahjaksi tuon otsikossa mainitun opuksen.
Olin toki tietoinen Akun taskukirjojen olemassaolosta jo aiemminkin, mutta taloudellisista syistä johtuen en omistanut aiemmin yhtään kyseisen sarjan julkaisua. Aku Ankka -lehti meille tuli kylläkin ajoittain lyhyinä jaksoina, mutta omaa ensiasuntoa säästävässä tavisperheessä ei ollut käyttää yhtään ylimääräistä ropoa isäni usein mainitsemaan “mainosmiesten luomiin turhuuksiin”. Niinpä Akujakin oli aina välillä luettava kavereitten luona hammasta purren ja kateudesta vihreänä. Jo silloin vannoin, että jos mulla joskus on edes vähäsen omaa rahaa, niin varmasti hankin kaikki Akut…
Tuohon aikaan lähes kaikki sarjakuvat ja varsinkin Disneyn sellaiset menivät meidän pikkupoikien päähän kuin häkä. Eihän meillä tietenkään ollut alkeellisintakaan tietoa sarjojen piirtäjistä tai tarinakertojista, eikä varsinkaan siitä, että esimerkiksi valtaosa taskareiden silloisista sarjoista väännettiin Italiassa.
 |
Taskari numero 16, Voimakolmikko, tuli siis puhki luettua jo loppusyksyn 1973 aikana ja jouluna meitsiä odottikin sitten kaamea pettymys, sillä en saanutkaan joululahjaksi toivomaani taskaria No:17 Roopen joulutervehdys, vaan jonkun onnettoman jääkiekkopelin. Viikkokausien kiukuttelun jälkeen valistuneet vanhempani tilasivat kuitenkin Aku Ankka -lehden sillä lupauksella, että en havittelisi enää taskareita, enkä muitakaan Disney julkaisuja. Lisäksi sopimukseen kuului, että lukisin aina uuden Aku Ankan myös nelivuotiaalle pikkuveljelleni. Kiinni veti ja kättä päälle isäukon kanssa! Jupisin kuitenkin, taskussa toista kättä nyrkkiin puristellessani, että kyllä mä ne taskaritkin vielä tavalla tahi toisella kuitenkin hankin. Odottakaas vaan Disneyvihaajat…
Esinäytös
Tarina: Gian Giacomo Dalmasso, Piirrokset: Giuseppe Perego
Esinäytös muine kehystarinoineen on yhteensä peräti 27 sivun mittainen, eri piirtäjien ja kirjoittajien tarinat yhdeksi kokonaisuudeksi liitävä kertomus. Mielestäni se toimii edelleen kohtalaisesti, vaikkakin vaahtosammuttimen kokoisena kirjaa piti ilman muuta yhtenä yhtenäisenä tarinana. Mitä nyt Walt-sedän käsiala on hiukan muuttunut tarinaa piirtäessään. Kirjan käännöstyöstä on vastannut Liisa Ryömä.
1. tarina Aku ja vanha velkakirja
Tarina: Carlo Chendi, Piirrokset: Luciano Gatto
Tarinassa Aku perii mutkan kautta puolet Roope-sedän omaisuudesta ja alkaa tapansa mukaan tuhlailla osuuttaan suruttomasti. Juoni rakentuu Akun huikentelevuuden ja Roopen epätoivoisen vastatodistusaineiston etsinnän pohjalle.
Tarinasta on jäänyt ainakin omaan mieleeni monia ikimuistoisia lausahduksia. Esimerkiksi veljenpoikiaan bussipysäkille saattavan Akun kuolemattomat sanat: “peskää kaula ja korvat aamuin illoin”. Tästä sitä riitti saivarreltavaa äiteelle iltapesun aikaan…
Lähtiessään sitten tuhlailemaan valtaisaa omaisuuttaan Aku tulee ostaneeksi jäätelöntuskassaan koko jätskikioskin, kun muuten ei olisi saanut sieltä palvelua. Akun tokaisu: “Kallista, mutta hyvää” muodostuikin kaveriporukassamme lentäväksi lauseeksi ja sai jopa nuukan isäpappanikin hymähtämään hyväksyvästi.
Sivulla 26 esiintyy eräs ensimmäisistä mieleen jääneistä nimimuunnoksista: Ankkalinnan sinfoniaorkesterin johtaja “Ukko Komu”, jonka äitini suomensi minulle aivan oikein kapellimestari Okko Kamuksi.
2. tarina Roope-setä kohtaa voittajansa
Piirrokset: Giulio Chierchini
Roope-setää vikittelevä Hullu-Riitta päättää näyttää, että hän ja siis naiset yleensä ovat etevämpiä liikeasioissa, kuin miehet. Omintakeisin keinoin hän ottaakin muutamia maukkaita erävoittoja Roopesta. Lopullinen kamppailu käydään kuitenkin Intiassa, tarunhohtoisen Seepratimantin metsästyksen ympärillä.
Omaan sanastooni ovat syöpyneet tältä ajalta muutama maukas nimi: Hullu-Riitan firman nimi, joka oli “Kepuli & kumppani” ja mielenkiintoisen ammatin omaava “Diplomipatistaja” P.U.Pilli.
Kymmenvuotiaan pojan sovinismista mieltä taas hiveli Roopen kommentti Hullu-Riitalle: “Keittiötyöt ja sukkien parsiminen ovat naisten töitä”. Eihän toki sankariamme Roopea saa kukaan, etenkään naispuolinen kilpailija voittaa!
3. tarina Aku Ankka ja uskomaton ametisti
Juoni: Abramo Barosso, Käsikirjoitus: Giampaolo Barosso, Piirrokset: Massimo De Vita
Tarina alkaa siitä, kun aarteensukellusta harrastava Aku löytää sattumalta meren pohjassa lojuvasta vanhasta ruukusta jättimäisen ametistin. Vaikka kultasepänliike arvioi jalokiven sadan miljoonan arvoiseksi, se ei kuitenkaan tee Akua rikkaaksi, vaan siitä juuri hänen kokemansa vaikeudet alkavat.
Jaksossa nähdään Roope-sedän itaruutta mainiosti kuvaava legendaarinen kohtaus, jossa Aku tulee rytinällä Roopen toimistoon ja tämä on jo vähällä pamauttaa tungettelijaa aataminaikuisella kanuunallaan. “Vitsailusi vuoksi yksi tulitikku kului hukkaan. Se maksaa melkein pennin” totesi Roope ja lisäsi summan Akun pitkään velkalistaan.
Silmään sattui myös Roopen tunnetun kilpailijan nimi: Kroisos Penninen. Liekö lipsahdus vai eikö Pennonen-nimi ollut vielä vakiintunut käyttöön. Italialaista mentaliteettia kuvaa hyvin kohtaus, jossa Taavi Ankka neuvoo Akua tekemään vakuutuspetoksen, jotta saisi jalokivestään taloudellista hyötyä!
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia ja ennalta arvaamattomia juonikäänteitä sisältämä, markkinavoimien ja rahan valtaan nojautuva opettavainen kertomus josta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
4. tarina Aku Ankka ja Euroopan-setä
Tarina: Pier Carpi, Piirrokset: Massimo De Vita
Jo sarjan nimestä ja Akun lausahduksesta “Hän lähti Ankkalinnasta Eurooppaan ja rikastui hirmuisesti” selviää, että nyt ollaan muualla kuin Euroopassa.
Alussa Aku saa sähkeen jossa hänen setänsä, rikkaaksi tiedetty Riku Ankka, on tulossa kyläilemään Akun luo. Vanhahkon Rikun mahdollisesti itselleen lankeavaa perintöosuutta kyttäävä Aku pyrkii olemaan tulokkaalle mielin kielin, yrittäessään samalla pitää vieraansa piilossa muilta sukulaisiltaan. Riku osoittautuu kuitenkin vaativaksi vieraaksi ja tämä saa Akun mukaan monenlaisiin hauskoihin kommelluksiin.
Jälleen kuolemattomia lauseita: merimiehen legendaarinen tokaisu laivalta rantaa kohden kroolaavasta Akusta: “Kaho ihmettä! Ankka ui”. Toinen visuaalisesti ja sanallisesti mainiosti toteutettu kohtaus on Akun ja aivan entisen Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonia muistuttavan ravintolan johtajan sanailu Akun maksamattomasta ateriasta. Aku: “Kas kun… tuota …en pysty maksamaan laskua…“, Johtaja: “Mitäääh?”, Aku: “Minä korvaan sen työlläni! Raadan keittiössä vaikka koko yön”.
Lopulta Akulle selviää asioiden todellinen laita Rikun kertoessa mielenkiintoisella tavalla elämästään: “Menestys oli suunnaton: kaikki hallitsijat käyttivät minun nappejani.” ja “Pääomani kasvoi sitä mukaa kuin nappien lukumäärä uniformuissa lisääntyi.”. Lopulta kuitenkin totuus valkeni: “…sitten tuli tuho suurten valtakuntien tuhon myötä! Koko omaisuuteni kuivui olemattomiin.”.
Tarina oli kaikkiaan myös mielenkiintoinen katsaus Akun ja Roopen aiemmin ainakin itselleni tuntemattomiin sukulaisiin Hepsu ja Riku Ankkaan.
5. tarina Roopen kultailokaasu
Tarina: Guido Martina, Piirrokset: Romano Scarpa, Tussaus: Giorgio Cavazzano
Alussa talousmurheiden vaivaama Roope-setä tekee kuolemaa, kunnes kiitos Pelle Pelottoman nerokkaan keksinnön, kultailokaasun, hänet saadaan takaisin elävien kirjoihin. Vihulaiset kuitenkin uhkaavat häntä jatkuvasti ja ovat valmiita anastamaan Roopen rahat. Edellä mainitusta Kultailokaasusta löytyy kuitenkin keino saattaa rahat turvaan avaruuteen.
Seuraavassa muutama kirjan ilmestymisaikaa kuvaava juttu. Tupun, Hupun ja Lupun tanssiman ilotanssin sanat menevät: “Dägä-dägä-dägä-dää”, johon Aku hiukan vastenmielisesti tokaisee “Voi noita nykyajan tansseja”. Diskovillityshän oli tuohon aikaan kuumimmillaan. Lisäksi sekaannus kirjainyhdistelmän merkityksestä jossa KK:n luullaan aluksi tarkoittavan 1970-luvun alun popparijulkkista Kari Kuuvaa! Tällaiset asiat eivät toki hevillä aukea nuoremmille lukijoille.
Lopulta Roope, Aku ja pojat leijuvat avaruudessa ja Akun kysyessä Tupulta, Hupulta ja Lupulta avaruuskapselissa: “Mitäs te sanotte pojat?”. Patologisia koulupinnareita kun ovat, he vastaavat nasevasti: “360 kilometrin päässä koulusta ei sanota muuta kuin: hyvin menee!“. Näin siis meitä opetettiin aikoinaan vihaamaan koulunkäyntiä!
6. tarina Aku Ankka ja ruotsalaiset tulitikut
Tarina: Guido Martina, Piirrokset: Romano Scarpa, Tussaus: Giorgio Cavazzano
Kyseisen taskarin ehkäpä tunnetuin jakso on kirjan päättävä mainio tarina: Aku Ankka ja ruotsalaiset tulitikut. Siinä seikkaillaan juonikäänteiltään rikkaassa agenttitarinassa monien omaperäisten tyyppien joukossa. Alkusivulla onkin esitelty jakson keskeiset henkilöhahmot ja heidän roolinsa. Eräs mainioimmista on ranskalainen, olutta kittaava ja piippua sauhuttava komisario Georges. Juuri piipun sytyttämiseen käytetyt ruotsalaiset tulitikut (swedish match) nousevatkin tarinan erääksi johtolangaksi.
Jakso on täynnä omaperäisiä ja toinen toistaan eriskummallisempia juonenkäänteitä, joilla äkkiä lukemalla ei tunnu olevan paljoakaan tekemistä keskenään. Aivan kuin tarina olisikin kasattu useista erillisistä jutuista yhteen nitomalla. Ehkä tämä juuri onkin se kiehtova lukijaa koukuttava tekijä. Koskaan ei tiedä mitä seuraavalla aukeamalla mahtaa tapahtua. Etenkin Karhukoplan ulkoistama tomaattiryöstö tuntui lapsena, lähes 40 vuotta sitten jotenkin oudolta.
Yhteenveto
Kaiken kaikkiaan niin tämä, kuin monet muutkin aikakauden Disney julkaisut loivat hyvin pitkälle pohjaa kasvavan pojanmossin tulevalle maailmankuvalle. Kun tarkemmin muistelee, tulee käyttäneeksi edelleen monia sananparsia ja sukkeluuksia sekä aivan todellista faktaakin juuri näistä ensimmäisistä mieleen jääneistä julkaisuista.
Nykyisin tulee kiinnitettyä aivan eri lailla huomiota eri piirtäjien piirrosjälkeen ja ruutujen väritykseen. Värit (vain joka toinen aukeama väritetty) ovat aikakaudelleen ominaiset räikeät ja mm. taustojen väri vaihtelee ilman mitään selvää logiikkaa. Yhdessä ruudussa taivas on sininen, seuraavassa keltainen ja sitten jo vaaleanpunainen. Jännää, että kaoottinen värien käyttö ei sinällään heikennä tarinan toimivuutta tai nostalgia-arvoa, päinvastoin. 1970-luvulla toki värejä käytettiin yleensäkin radikaalimmin ja ennakkoluulottomammin kuin nykyisin. Silloinhan alettiin vapautua kaikin tavoin “mustavalkoisesta” aikakaudesta ja kaikki missä vain värejä oli käytelty runsaasti koettiin hyväksi. Voisihan olla, että “oikein” uudelleen väritetyt ruudut eivät toimisikaan enää samalla tavalla, mene ja tiedä…
Vaikuttaisi myös, että joissain kohdissa sensuuri on iskenyt piirroksiin jossain vaiheessa taittoa. Esimerkiksi aseita ja jopa kävelykeppejä on poistettu väkivaltaisista kohtauksista, vaikkakin puhekuplissa niihin edelleen viitataan. Tosin taas vailla minkäänlaista logiikkaa, sillä kyllä väkivaltaa esiintyy runsaastikin ja aseita vilahtelee oikein olan takaa (mm. Ruotsalaisissa tulitikuissa). Muutkin nykyisin kauhistuttavat paheet ovat vahvasti mukana. Esimerkiksi Hullu-Riitta polttelee tupakkia (s.60-61) kuten leidit ainakin. En edes muista lapsena noteraaneeni kyseistä tai juuri muitakaan sauhuttelukohtauksia millään lailla. Itse asiassa muistan vain huvittuneeni Roopen leyhytellessä komisario Georgeksen tupruttelemia sankkoja savupilviä toimistossaan. Olihan tupakointi 1970-luvulla huomattavasti nykyistä yleisempää ja sallittavampaa. Vaikka aikaa kultaakin muistot, ovat tarinat edelleen näin nelisenkymmentä vuotta myöhemmin silti ajattomia kaikessa naiiviudessaankin.
Hannu Heiskanen
Ankisti lintukaupunki Kotkasta
Faktatiedot: Inducks