Kuudes joulukuuta 1992 klo 14:17 Japanin metropolialueen yllä räjähtää uudenlainen pommi. Yhdeksän tuntia myöhemmin kolmas maailmansota alkoi.
Kaikeksi onneksi maailmanhistoria ei mennyt ihan Katsuhiro Otomon ennusteen mukaan, mutta kuka olisi 80-luvun alussa osannut ennustaa, että Neuvostoliitolle käy pikapuoliin ohraisesti.
Japanilainen sarjakuva on vallannut Eurooppaa ja Amerikkaa 80-luvun lopulta lähtien. Suomi on ollut mangan maailmankartalla viimeisiä valkoisia läiskiä, jonka otakuja vain joku Keiji Nakazawan Hiroshiman poika vuodelta 1985 on lohduttanut. Mutta vaikka alkupaukkua saatiin odottaa pitkään, se onkin sitten sitäkin herkullisempi. Akira.
Katsuhiro Otomon Akiraa voidaan hyvällä syyllä pitää japanilaisen sarjakuvakulttuurin huipentumana. Se sisältää kaikki japanilaisen sarjakuvan peruselementit sortumatta kuitenkaan kliseisiin. Niin kouluikäiset päähenkilöt, Tokion tuho kuin yliluonnollisilla ilmiöillä terästettyyn lähitulevaisuuteen sijoitettu tuhansien sivujen mittainen juonikin on japanilaisen sarjakuvan vakioaineistoa.
Akiran ainutkertaisuudelle on vaikea nimetä yksittäistä syytä. Pelkkä koko ei tee teoksesta oman lajinsa huippua. Niin piirrostyö, monipolvinen tarina kuin sivusommittelukin ovat ihan kelvollisia, mutta… Silmiinpistävintä Akirassa ovat sen henkilöt. Heitä on paljon, ja he kaikki toimivat uskottavasti. Varsinaisia pahiksia tarinassa ei ole, vaan kaikki kokevat toimivansa oikeaksi kokemansa asian puolesta – toisiaan vastaan.
Tyypillinen japanilainen sarjakuva on vähintään satojen sivujen mittainen eepos, jonka piirtäminen ja julkaiseminen vie vuosikausia. Vuosia kestävä lukukokemus onkin kokemus sinänsä. Esimerkiksi Liken nyt julkaisema Akiran ensimmäinen osa kattaa 174 sivullaan Otomon tarinasta vain vajaan kymmenesosan. Sivujen valtava määrä sallii laajan henkilögallerian ja mutkikkaan juonen, jonka käänteissä länsimaiseen sarjakuvaan tottuneen lukijan voi olla vaikea pysyä perässä. Aiempiin tapahtumiin voidaan viitata satoja sivuja myöhemmin.
Japanilaisissa sarjakuvissa viehättää se, että lukijaa ei aliarvioida. Jännitys saa tiivistyä vuosien ajan. Esimerkiksi Otomo ei paljasta sarjakuvansa nimen, Akiran, todellista olemusta kuin vasta tarinan loppupuolella, sivun 1500 paikkeilla. Mielikuvitusta kutkuttamaan jääneiden arvoitusten ansiosta Akira-sarjan osien ilmestyminen on aina ollut odotettu tapaus. Ja jokaisesta osasta on otettu yksin Japanissa puolen miljoonan kappaleen painokset.
Akiran tapahtumat alkavat vuodesta 2030. Kolmannen maailmansodan päättymisestä on 38 vuotta. Maailmansodan joka alkoi, kun jokin räjähti Tokion yllä jättäen jälkeensä vain suuren kuopan. Japani on jälleen noussut sodan tuhkasta, mutta jälleenrakennuksen sukupolven ihanteet eivät enää innosta nuoria, joille vuosikymmenten takaiset tapahtumat ovat silkkaa legendaa. Itse asiassa Akiran maailma muistuttaa monessa suhteessa nykypäivän Japania. Ei liene sattumaa, että Otomo aloitti Akiran työstämisen 38 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
Like julkaisee Akiran alkuperäisessä väriasussa eli mustavalkoisena. Englanniksi käännetyt laitoksethan on väritetty varsin ansiokkaasti, mutta Liken ratkaisu on silti perusteltu – paitsi mitä tulee albumin alkusivuihin, jotka ovat alkuteoksessa värillisiä. Ja ne värit olisivat olleet todella kauniit. Liken painojälkeä joutuu moittimaan laajojen mustien pintojen osalta, jotka ovat käytännössä harmaita. Myös kansi on mielestäni makkelia. Tämä on sääli, sillä näin huono kansi ei voi olla vaikuttamatta albumin myyntiin.
Niskasen ja Sepän käännöstyö ei tee albumille hallaa. Vain alkulauseen aikamuoto hieman ihmtetyttää. Myös Anu Tontin tekstaus on ihan kelvollista. Vain parissa kohdassa, esimerkiksi sivulla 40 taso pettää. Kyse lienee viime hetken korjauksista.
Täytyy toivoa, että kauppa käy niin hyvin, että Liken kannattaa kustantaa myös Akiran loput osat.
Katsuhiro Otomo, Akira, Like 1995. Suomennos: Eija Niskanen (japanista), Ilari Seppä (englannista). Tekstannut: Anu Tontti.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 2/1996.