Mitä yhteistä sarjakuvalla ja siitä tehdyllä hollywoodelokuvalla on? Otetaan selvää.
Heti alkuun tarkkaavainen elokuvissakäynyt sarjakuvanlukija huomaa, että Hellblazerin päähenkilö John Constantine ei ole yhtään Keanu Reevesin näköinen, mutta unohdetaan se, ja sellainen pikkuseikka että tarinat sarjakuvissa sijoittuvat Englantiin eivätkä Jenkkilään ja aletaan lukea itse sarjakuvaa. Kyseessä ei ole tällä kertaa elokuvan juonta orjallisesti seuraileva leffaspesiaali, vaan itsenäisiä Hellblazer tarinoita sarjakuvan lukuisilta eri tekijöiltä eri vuosilta, aivan sarjan alusta 2000-luvulle saakka.
Riskisijoituksia
 |
- Kirjoittaja: Jamie Delano
- Kuvittaja: John Ridgeway
- Hellblazer 3 (Mar 1988)
Halaa minua
- Kirjoittaja: Neil Gaiman
- Kuvittaja: Dave McKean
- Hellblazer 27 (Mar 1990)
Tämä on Danny Draken päiväkirja
- Kirjoittaja: Garth Ennis
- Kuvittaja: David Lloyd
- Hellblazer 56 (Aug 1992)
Ja yleisö villiintyy
- Kirjoittaja: Garth Ennis
- Kuvittaja: Peter Snejbjerg
- Hellblazer 77 (May 1994)
Lukossa
- Kirjoittaja: Warren Ellis
- Kuvittaja: Frank Teran
- Hellblazer 140 (Aug 1999)
Ensimmäinen kerta
- Kirjoittaja: Brian Azzarello
- Kuvittaja: Dave V. Taylor
- Vertigo Secret Files: Hellblazer 1 (Aug 2000)
Suomennos: Topi Makkonen, toimitus: Jouko Ruokosenmäki
Kansi: Tim Bradstreet (Hellblazer: Rare Cuts 2005)
Constantine -elokuvan mainingeissa tänne pohjolan perukoillekin saatiin laadukasta Hellblazer -sarjakuvaa. Albumi antaa monipuolisen kuvan helvetinroihauttajan vaiheista sarjakuvamaailmassa, ja herättää kiinnostuksen nähdä joltakin tekijältä pitempikin tarina.
Sarjan ensimmäiseltä kirjoittajalta, Jamie Delanolta julkaistu Hellblazer no 3 on jopa varsin lähellä Hollywoodin megaelokuvan kuvastoa, Constantine vierailee helvetissä, maanpäällä demonien baarissa ja demoneja yleensäkin näytetään fyysisinä vastuksina. Eri kirjoittajilla on toki omat näkemyksensä pahuudesta ja sen luonteesta, ja demonien esiintymiset ovatkin jääneet enemmän taka-alalle, tai ainakin niiden ilmentyminen on enemmän vihjailevaa kuin sarvekkaiden olentojen esittelyä. Mitä vähemmän näytetään, sitä enemmän jää mielikuvitukselle tilaa. Elokuvan puolellahan Constantine lahtasi piruja siinä missä Buffy vampyyreita ikään.
Neil Gaiman tunnetaan parhaiten Sandman -sarjastaan, ja omasta mielestäni hänen muut työnsä ovatkin hiukan yliarvostettuja Sandmanin nerokkuuden takia, mutta Hellblazeriin hän onnistuu luomaan koskettavan kummitustarinan, joka vieläpä kertoo jotakin Constantinesta itsestään, mutta ennen kaikkea kylmää pelottavalla yhteiskunnan kuvauksellaan. Pahuudella ei aina ole sarvia päässään.
Garth Ennisiltä mukaan on otettu kaksi jaksoa. Ensimmäinen on kaudelta jolloin Ennis ei vielä ollut luonut tavaramerkinomaista tyyliään. Toinen puolestaan on sitä synkän huumorin koristamaa kieroilua mistä olemme Ennisin oppineet tuntemaan Preacherista, Tuomarista ja Karkeajännityksen sotasikailuista. Ennisin käsikirjoituskaudelta Constantineleffaan napattiin sankarille keuhkosyöpä. Sen sijaan nasevaa henkilökuvausta ja inhimillisiä ristiriitoja elokuvaan ei osattu ammentaa.
Warren Ellisin kauhutarina on iskevä, mutta jotakin jää puuttumaan. Tarina on kuin Milleniumin jakso, synkkä mutta ei kovin persoonallinen. Batmanista ja Teräsmiehestä tutun Brian Azzarellon veijarimainen lyhäri lopussa puolestaan tavoittaa jotakin hyvin oleellista, suorastaan sarjan ytimen.
Edellisen kerran Hellblazeria nähtiin suomeksi 1991-1992 ilmestyneessä Kalma -lehdessä, joka esitteli laadukkaita DC:n kauhusarjakuvia, kuten Sandman, Swamp Thing ja Doom Patrol. Tuolloin nähtiin Jamie Delanon pitempi tarinakokonaisuus Pelon koneisto. Ja taisipa Constantine vilahtaa Magic Fantasy-lehdessäkin, silloin kun siinä nähtiin Books of Magic-tarina. Jos Hellblazer kosketti, suosittelen divarikierrosta ja kehukirjettä kustantajalle.
Kvaakissa voi keskustella Hellblazerista, sekä sarjakuvasta että elokuvasta.
Varoitus vielä leffan ansiosta Hellblazerista kiinnostuneille: krusifiksin muotoista pumppuhaulikkoa sarjakuvan puolella ei nähdä.