Taika-Jim on jälleen täällä! Hypnoottisista ja telepaattisista taidoistaan tunnettu sankari seikkailee Jalavan julkaisemassa Asko Alasen toimittamassa Taika-Jim ja jäädemonit -koosteessa. Teoksessa on sunnuntaisarjoja 1940- ja 1950-luvuilta.
Takakansitekstin mukaan uuden kokoelman tarinoita ei ole aikaisemmin Suomessa nähty muualla kuin Apu-lehden sivuilla. Taika-Jimin eli Maaronin (Kippari Kalle -lehti), Madraken (Sarjakuvalehti) tai Mr. Jackin (Savon Sanomat) sarjakuvaseikkailuja on käännetty suomeksi runsain mitoin. Albumien ja pokkareiden lisäksi tarinoita on nähty koko joukko Mustanaamion kakkossarjoina.
Joulupukkimerirosvoa ei Jäädemonit-koosteessa tavata, mutta tarjolla on monta muuta seikkailua.
Aikakauslehti Apu (per. 1933) on tiettävästi ensimmäinen Madrake the Magician -sarjakuvan julkaisija Suomessa. Alkuvuodesta 1938 viikkolehden keskiaukeamalle ilmestyi Taika-Jim. Yhdysvalloissa Lee Falk (1911-1999) oli aloittanut sarjakuvan kesäkuussa 1934. Sunnuntaisarja alkoi seuraavana vuonna. Molempien piirtämisestä vastasi Phil Davis (1906-1964) kuolemaansa saakka.
Taika-Jim ei ollut Avun ensimmäinen sarjakuva, mutta siitä lehti tuli tunnetuksi. Ensimmäiset vuodet lehdessä oli pääasiassa pilapiirroksia germaanisesta maailmasta, mutta jo 1933 julkaistiin muutaman jakson verran Sven Nyströmin (1902-1932) Huilunsoittajaa. Vuonna 1934 ja alkuvuonna 1935 vakiovieras oli ruotsalainen Adamson. Taika-Jim oli aluksi keskiaukeamalla ns. julistesuuntaan, eli lehteä piti kääntää sarjakuvan lukemiseksi.
Jäädemonit
Jalavan tuore julkaisu on vaaka-albumi, joka sopii hyvin kaksiriviselle ja kuusiruutuiselle sunnuntaistripille. Aikaisemmin näitä on nähty Suomessa pääosin kolmeen riviin ja pystymalliin taitettuna. Phil Davis käyttää ainoastaan yhden ruudun aikaisemmin tapahtuneen kertaamiseen, joten tarinat etenevät sutjakasti.
Teoksen nimeen nostetut jäädemonit ovat keskimmäinen osa laajempaa Jalokivikaupunki-kokonaisuutta. Taika-Jimin maailmassa Pohjoisilla napa-alueilla on maata ja jääkarhut kohtaavat pingviinejä. Fantasiamaailmassa ja tieteistarinoissa tapahtuu kaikenlaista, joka ei meidän maailmassamme ole mahdollista.
Taika-Jimin seikkailujen taustalla on laaja kirjo 1900-luvulla yleisiä myyttejä, legendoja ja uskomattomia tarinoita. Monet muutkin tekijät viihteen eri kentillä ovat käyttäneet samoja teemoja omassa tuotannossaan. Esimerkiksi Floridan rämeillä oletetusti sijaitsevaa nuoruuden lähdettä on hyödyntänyt Carl Barks Roope-setä -tarinassaan. Mu-mantereesta tunnetuimman sarjakuva-albumin lienee tehnyt Hugo Pratt. Taika-Jim liikkuu sujuvasti Afrikan mustan magian maailmoista maapalloa uhkaavien ulkoavaruuden asukkaiden mieliin. Telepatia ja hypnoottiset eleet pelastavat monelta.
Nyt lukiessa 70-80-vuotta vanhoilta tarinoilta odottaa turhaan syventämistä tai yksityiskohtiin tarkentumista. Eksoottiset paikat ja tavat riittivät – kuten monessa muussakin populaarikulttuurin tuotteessa – tuolloin jännityksen synnyttämiseen.
Aikansa lapsi
Nämä 1940- ja 1950-luvun tarinat ovat oman aikansa tuotoksia. Lothar ei ole vielä oppinut puhumaan sujuvaa englantia ja Nardalla ei ole haaveita omasta urasta. Kuuluisana tutkimusmatkailijana tunnetulle Lenore-siskolleen Taika-Jim veljellisesti ”vitsailee”:
”Eikö sinustakin olisi jo aika lopettaa hakeutuminen vaarallisiin paikkoihin ja mennä naimisiin, kasvattaa lapsia… jossain mukavassa, turvallisessa lähiössä? Oletko lainkaan ajatellut sitä, että veljesi on lopen kyllästynyt sinkoilemaan perässäsi maailman hämärissä kolkissa pelastamassa sinua, Lenore, maineikas Lady löytöretkeilijä?”
Teoksen takakansitekstin mukaan Lenore esiintyi Taika-Jimissä harvoin. Tosin tässä kokoelmassa ei ole lainkaan mukana muita Taika-Jimin lähisukulaisia, joilla on merkittävämpi rooli sankarin universumissa.
Lenoren auttaminen pulasta oli sarjakuvan tekijöille yksi keino saada seikkailu käyntiin. Jäädemonit-kokoelman tarinat valikoinut Markku Jalava on saanut kokoon laajan valikoiman erilaisia tapoja, joilla Taika-Jim kumppaneineen tempautuu seikkailun pyörteisiin. Oma suosikkini on kotikaupungin poliisilaitos, jossa Taika-Jim säännöllisesti auttaa poliisipäällikkö Bradleyta erikoisten (tai ”houruinhuone”, kuten tässä kokoelmassa on suomennettu, englanniksi Silly Stuff Dept.) tapausten osastolla. On kokonaisuuden kannalta hyvä, ettei samaa tapaa käytetä useampaa kertaa.
Avussa Taika-Jim seikkaili viimeisen kerran vuonna 1990. Yhdysvalloissa viimeinen uusi strippi valmistui vuonna 2013. Taika-Jimin kultakautena on laajasti pidetty 1940- ja 1950-lukuja, joilta toimittaja ja suomentaja Alanen on valikoinut Jäädemonit-kokooman tarinat. 160-sivuun ja kahdeksaan tarinakokonaisuuteen sisältyy kaavamaisuutta, mutta ei rasittavuuteen saakka. Jäädemonit tarjoavat oivan katsauksen Taika-Jimin parhaimpiin vuosiin.
Lee Falk – Phil Davis
Taika-Jim ja jäädemonit
toim. ja suom. Asko Alanen
Jalava 2024
ISBN 978-951-887-671-0
160 s., mustavalkoinen, kovakantinen
Korjattu 23.7.2024: Tarinat on valikoinut Markku Jalava, ei toimittaja Alanen, kuten arviossa aikaisemmin väitettiin.
Sampsa Kuukasjärvi arvioi Kvaakille Viidakkonoita-kokoelman
Kvaakissa on keskusteltu Taika-Jimistä (mm. sisällysluettelon virheistä)