Miila Westinin sarjakuvaromaani Loputon talvi (S&S, 2023) aloittaa Myyttiset-trilogian. Sarjan ensimmäisessä osassa Eevi-tytön kesäkuinen mummola-reissu saa outoja käänteitä, kun vuodenajat ovat sekaisin ja Eevi tempautuu seikkailuun haltioiden ja muiden itämerensuomalaisten myyttisten hahmojen kanssa.
Loputon talvi on todella näyttävän näköinen sarjakuvaromaani. Kovakantinen, A4-kokoinen kirja ja sen paksut sivut tuovat Westinin taitavan piirrosjäljen hienosti esiin. Sarjakuvan ruutusommittelu on miellyttävän vaihteleva, ja isoja sivuja hyödynnetään hyvin. Sarjakuvassa on useita, lähes koko sivun täyttäviä ruutuja, joissa tarinan eriskummalliset hahmot, maisemat ja liikkeen kuvaus saavat tilaa. Westinin näkemys metsän valtias Tapiosta näyttää tältä:
Luonnon ja erityisesti talvisen maiseman kuvaus on sarjakuvassa keskeisellä sijalla, sillä juonen olennainen elementti on aivan liian pitkään jatkuva talvi. Eevin mummola sijaitsee maalla, ja sitä kautta seikkailu alkaa luontevasti suomalaisesta metsästä. Miljöö laajenee kuitenkin nopeasti aina Tuonelaan asti, kun Eevi tapaa metsässä viljakasvien haltioita, jotka ovat etsimässä ystäväänsä Sämpsä Pellervoista. Sämpsän tehtävänä on herättää luonto kevääseen, mutta nyt häntä ei löydy mistään ja talvi vain jatkuu ja jatkuu. Metsän valtias Tapio tietää kertoa, että Sämpsä on viety Tuonelaan, ja niin alkaa huima pelastusretki.
Sarjakuvan juoneen oli mielestäni ahdettu hieman liikaa erilaisia aineksia. Ilmastonmuutos, Kalevalasta ja itämerensuomalaisesta tarustosta tutut hahmot, läheisen kuoleman käsittely lapsen näkökulmasta (Eevin ukki on kuollut, ja tyttö toivoo tapaavansa hänet Tuonelassa), matkalle mukaan tuppautuneen maahisen erikoiset kuviot Louhen kanssa – tarinassa totisesti on kaikenlaista. Sämpsän etsintäretki toki kulkee sarjakuvan punaisena lankana, mutta silti minulle jäi Loputtoman talven tarinasta jollain tapaa sekava ja hajanainen kuva.
Myyttisten hahmojen tuominen lasten ja nuorten seikkailusarjakuvaan on silti hyvä idea, ja niiden kuvittaminen on onnistunut erinomaisesti. Hahmot ovat fantasiamaisia, eivätkä lainkaan muistuta perinteistä, synkkäsävyistä Kalevala-kuvastoa. Vaikka Loputtoman talven tarinassa olikin minun makuuni liikaa juonilankoja, sarjakuvan visuaalinen ilme vakuutti ja kansanperinteen käsittelytapa tuntui raikkaalta. Plussaa sarjakuva saa myös siitä, että sen loppusivuille on koottu kuvitettu käsiteluettelo itämerensuomalaisiin myytteihin liittyvistä hahmoista ja asioista.
Loputon talvi. Myyttiset 1.
Miila Westin
S&S, 2023
Kovakantinen, väri, 109 sivua, A4
ISBN 978-951-52-5843-4
Painettu Latviassa