Pikku Prinssin ranskalaisen kirjoittajan, ilmailun pioneerin Antoine de Saint-Exupéryn monivaiheinen elämä tarjoaa osuvat puitteet Hugo Prattin viimeiseksi jääneelle sarjakuvalle. Tuloksena on vanhan mestarin hellät jäähyväiset sarjakuviensa ystäville.
Saint-Exupéry oli samaa sukupolvea kuin Prattin tunnetuin sankari Corto Maltese. 1900-luvun alkupuolella maailmassa oli vielä tilaa elämää suuremmille seikkailuille ja niiden melankolisille sankareille. Ja sankari Saint-Exupéry oli, niin pettynyt kuin hän moniin saavutuksiinsa olikin. Hän oli niitä pioneereja, jotka luonnonvoimia ja lakeja uhmaten ja oman henkensä uhalla loivat perustan nykyaikaiselle kansainväliselle lentoliikenteelle, oli kyse sitten postin lennättämisestä Saharan yli tai lentoyhteyden luomisesta Patagoniaan. Eikä hänen tunne-elämänsä ollut yhtään sen värittömämpää.
Hugo Pratt tekee aitoa kulttuurityötä valottaessaan lukijoilleen näitä Saint-Exupéryn elämän vaiheita, jotka Saint-Exupéry kanavoi laajaksi, omista elämänkokemuksista kumpuavaksi kirjalliseksi tuotannoksi, muun muassa Pikku Prinssiksi. Samaa voi sanoa myös Frédéric d’Agayn esipuheesta, joka herättää halun etsiä lisää tietoa Saint-Exupéryn elämästä ja tuotannosta.
Vain Saint-Exupéryn ristiriitaisen ja ahdistavan suhteen Ranskan sodanaikaisen pakolaishallitukseen Hugo Pratt hienotunteisesti sivuuttaa. Pakolaishallinnon toiminta on ranskalaisille edelleen arka asia.
Pratt on valinnut sarjakuvansa kehykseksi Saint-Exupéryn viimeisen lennon. Antoine de Saint-Exupéryn ohjaama Lightning P38F5B nousi Korsikasta heinäkuun 31. päivänä 1944 tiedustelulennolle, eikä hänestä ole sen jälkeen kuultu. Lennon kuluessa, avaran taivaan yksinäisyydessä Saint-Exupéry käy läpi elämänsä vaiheita ensimmäisistä postilennoista Saharaan tehtyyn pakkolaskuun ja Espanjan sisällissodan uutisointiin asti.
Aina välistä Saint-Exupéry epäilee koneensa happilaitteissa olevan vikaa, koska mikään muu ei selitä pilven reunalla istuksivaa Pikku Prinssiä (ilman lammasta) tai Saharan hiekkamyrskyä Välimeren yllä. Ja jokaisen takauman aikana saksalaiset Focke Wulfit tulevat hieman lähemmäksi.
Tällaista takaumien ja harhojen verkkoa luulisi olevan vaikea seurata, mutta Pratt pitää tarinan langat käsissään vanhan mestarin tavoin. Apua on myös Patrizia Zanottin väreistä, joiden pastellit sävyt helpottavat tarinan eri juonteiden seuraamista. Libyan hiekankeltainen taivas on helppo erottaa Välimeren sinisistä pilvistä. Lisäksi Heikki Kaukorannan suomennos ja Jussi Karjalaisen tekstaus ansaitsevat tulla mainituksi.
Prattin piirrosjälki on huolettomampaa kuin tavallisesti, esimerkiksi Corto Maltesen sivuilla. Joka tapauksessa Prattin valitsema tyyli toimii. Jokainen voi omakohtaisesti todeta, mitä vuosikymmenten kokemus viivan käytössä tarkoittaa.
Hugo Pratt: Saint-Exupéry – Viimeinen lento, Jalava 1996.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 8/1996.