Petri Hiltunen on siitä poikkeuksellinen suomalainen sarjakuvan tekijä, että hän julkaisee säännöllisesti uusia albumeja, ja vielä suuren kirjakustantamon WSOY:n riveissä. Tähän asti hän on pohjannut työnsä muiden kirjoittamiin tarinoihin, muta hänen viimeisin teoksensa Ontot kukkulat paljastaa miehessä olevan myös käsikirjoittajan vikaa.
Ontot kukkulat on siitä mielenkiintoinen tarina, että Hiltunen ottaa aivan uuden näkökulman perinteisiin suomalaisiin peikko- ja tonttutarinoihin. Mitä jos niillä onkin totuuspohja? Mitä jos peikkoja on todella olemassa? Millaisessa tilanteessa peikkoyhteisö olisi nykyajan puristuksessa? Mikä olisi heidän ja ihmisten suhde? Ja mitä peikot mahtoivatkaan tuumia, kun Turku paloi ja pääkaupunki muutti Helsinki-nimiseen kyläpahaseen, peikkojen tärkeimmän luolaston katolle?
Siinä missä Ontot kukkulat on puhdasta nyky-Suomeen sijoitettua fantasiaa, Hiltusen edellinen albumi, Harmaan Jumalan hetki pohjautuu historiallisiin tositapahtumiin. Mukana on toki aineksia myös kelttiläisistä kansantaruista sekä tietysti itse Harmaa Jumala eli Odin. Harmaan Jumalan hetki kertoo vuonna 1014 Dublinin edustalla käydyn Glontarfin taistelun tarinan. Kristityt keltit löivät tuolloin viikingit taistelussa, joka käytännössä päätti viikinkien ja Odinin valtakauden Pohjois-Euroopassa, sillä Dublin oli viikinkien Eurooppaan suuntaamien ryöstöretkien tärkein tukikohta. Taisteluun osallistuneista 40000 miehestä yli neljännes sai surmansa, heistä 7000 viikinkejä.
Hiltusen kahdella viimeisimmällä albumilla on itse asiassa yhteinen sankari, niin samanlaiset piirteet kelttien riveissä taistelevalla karanneella orjalla Connilla ja peikkoyhteiskuntaa uudistamaan pyrkivällä Avrian-peikolla on. Luonteessakin on samaa villiä hurjuutta, vaikka Avrianilla on Connista poiketen malttia miettiä ensin ja ampua vasta sitten.
Niin Onttojen kukkuloiden kuin Harmaan Jumalan hetken tarinat kulkevat juohevasti, mutta piirrosjäljen viimeistelyssä on eroa. Siinä missä Harmaan Jumalan hetki on lähes tuskastuttavan huoliteltua työtä, Hiltunen on Ontoissa kukkuloissa jättänyt varjostukset vähemmälle ja tyytynyt vähemmän työtä vaativaan mustavalkoiseen jälkeen. Sääli sinänsä, sillä Avrianin tarina olisi ansainnut osakseen yhtä huolitellun viimeistelyn kuin itse Odin.
Petri Hiltunen, Robert E. Howard: Harmaan Jumalan hetki, WSOY 1994.
Petri Hiltunen: Ontot kukkulat, WSOY 1995.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 7/1995.