Englantilainen 2000AD-lehti on tuonut maailmaan monia muitakin sarjakuvatuksia kuin Judge Dreddin. Useimmat 2000AD:n kuvasarjat ovat kuitenkin olleet Dreddin ja Nemesiksen tavoin toimintapainotteisia. Halo Jones on tässä suhteessa miellyttävä poikkeus.
Halo Jones eroaa tavanomaisista sarjakuvasankareista siinä, että hän on nimenomaan kuka tahansa. Hänessä ei ole mitään erikoista – ei supervoimia, ei mutaatioita, ei ylivertaisia älynlahjoja – vain halu päästä pois, murtaa omat ja maailman rajat. Mutta miksi Alan Mooren ja Ian Gibsonin kaltaiset tekijät vaivautuvat piirtämään näin tylsästä naisesta peräti kolmen älppärin mittaisen tarinan?
Juuri siksi. Sarjakuvien massa on juuri siksi niin tylsää, että sankarit ovat niin ylivertaisia ympäristöönsä nähden. Siksi heidän riesakseen on luotava superroistoja, eikä tarina millään tavoin kosketa lukijaa.
Vaikka Halo Jones elää 4900-luvulla, hänen maailmansa on tuttu. Mihin ihmisluonto muuttuisi. Työttömiä vain on vähän enenmmän kuin nykyään. Siirtolaisia on aina liikaa. Kauniita ja rohkeita voi katsoa ja kuunnella ja kosketella ympäri vuorokauden. Ja avain ulos tästä kaikesta on sama kuin aina: oma tahto. Helpolla neiti Jones ei kuitenkaan selviä, vaan hän joutuu kulkemaan pitkän tien, aina avaruuden Vietnamin, Tarantulan sodan kautta.
Vaikka Jalavaa onkin kiitettävä Halo Jonesin kaltaisen epävarman myyjän suomentamisesta, heille on annettava myös moitteita. Heiskasen suomennokseen on jäänyt muutamia “Magellaanisen pilven” kaltaisia kökköjä, jotka toimittajan olisi pitänyt korjata. Myös painoa olisi pitänyt pitää silmällä.
“Kaikki mitä omistan on murskana: ystäväni, unelmani, pyrkimykseni. Elämäni sirpaleet lojuvat täällä kaikkialla ympärilläni. Tänä aamuna istuin murskan keskellä… ja söin elämäni parhaan aterian.”
Halo Jones, Kustannus Oy Jalava. Teksti: Alan Moore, kuvat: Ian Gibson, suomennos: Jukka Heiskanen, tekstaus: Reima Mäkinen.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 4/1994.