Suomessa on tehty suomalaisia sarjakuvalehtiä niin kauan kuin joku tässä maassa on rohjennut sarjakuvatuksia harrastaa. Ja jokainen lehti on kaatunut joko tason tai talouden lopulta pettäessä. Kaikeksi onneksi alan synkkä historia ei ole pelottanut uusia yrittäjiä. Muuten olisimme jääneet paitsi Amokista, Book Studion kunnianhimoisesta kauhusarjakuvalehdestä, jossa vain Stephen Kingin novellit ovat tuontitavaraa.
Amokin laadun ankkuriksi ja vastaavaksi toimittajaksi on saatu värvättyä Mustanaamion piirtäjänä parhaiten tunnettu Kari T. Leppänen. Leppäsen lisäksi sarjakuvista vastaavat esimerkiksi Jukka Murtosaari, Jari Rasi ja Ilkka Ruokola, jonka Senkka on jo kauan ollut yksi Suomenniemen hilpeimmistä stripeistä. Käsikirjoittajana on kunnostautunut suomalaisen kauhun ja veripaltun ammattilainen, Kari Nenonen. Väheksyä ei sovi myöskään Stephen Kingin novelleja, jotka jo sinällään riittänevät ostovirikkeeksi monelle Kingin ystävälle. King kun on kirjoittanut paljon muutakin kuin tiiliskiven kokoista kauhua.
Itse sarjakuvissa häiritsee hieman niiden lyhyys. Noin kymmenellä sivulla on vaikea kertoa uskottavaa tarinaa, ja mielestäni vain Timo Mäkelä onnistuu herättelemään kunnollisia väristyksiä. Lisäksi osa jutuista on suuresta tekstauksesta päätellen piirretty B5-kokoisia sivuja varten eli ne eivät ole näin A4-koossa aivan parhaimmillaan.
Amokin toinen numero antaa joka tapauksessa ounastella hyvää, sillä niin linja kuin laatukin on pitänyt. Useinhan alkuinnostuksessa saadaan kasaan yksi hyvä lehti, ja sitten taso urvahtaa. Näillä näkymin Amok voi jatkaa juoksuaan pitkäänkin. Semminkin kun kakkosnumeroon on saatu jo kunnon kansikuva. Ykkösen kansi oli koko lehden huonoin piirros.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 1/1993.