Haasteen ensimmäinen kuukausi on jo takana päin! Toivottavasti olette laillani päässeet tutustumaan uusiin mahtaviin tarinoihin ja lahjakkaisiin taiteilijoihin. Itselläni haaste käynnistyi hitaanlaisesti, mutta tähän mennessä ensimmäinen rivi onkin jo takana päin Aikaisemmin luin ja täälläkin esittelin JP Ahosen Belzebubsin sekä Reetta Laitisen toimittaman ja kokoon kursiman Sisaret 1918, Näiden lisäksi täyttelin ruudukkoa muilla, hyvin toisistaan eroavilla teoksilla. Tässä niistä lyhyt yhteenveto.
Jatkoin Ahosen ja Laitisen viitoittamalla tiellä ja luin lisää suomalaista sarjakuvaa. Lintu Mustasiipi kertoo tarinan ensimmäisen maailmansodan saksalaisesta lentäjä-ässästä, joka päätyy seikkailemaan ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa Kaukasukselle. Tarinamme päähenkilö luutnantti August von Essen on käsikirjoittaja Viljami Vaskosen mielikuvituksen tuotetta ja piirtäjä Jukka-Petteri Erosen kynästä, mutta tarina tuntuu ajan henkeen sopivalta ja aidolta. Näin lyhyessä seikkailussa ei päästä kovin syvälle hahmojen sielujen syövereihin, mutta tämän mukana olevan rajatun joukon kohtaloista ehtii oikeasti alkaa välittämään. Vaikka juoni tuntuukin paikotellen jopa kiirehdityltä. Piirtotyyliltään teos on mukavan rento ja suuripiirteinen. Hahmot ja hahmojen luonteet ovat helposti tunnistettavissa, mikä sopii tämänkaltaiseen klassiseen seikkailuun mukavasti!
Sarjakuva, jossa pääroolissa olevat hahmot olisivat selkeästi eläimiä, osottautui yllättävän haastavaksi löytää. Päädyin nappaamaan hyllystä Andy Rileyn Pupujen suuren itsemurhakrjan, joka keräsi suosiota muutamia vuosia sitten. Päiviensä päättämisestä haaveilevien pupujen toimia onkin seurattu jo14 maassa, jos on uskominen kustantajan omia sivuja. Itse muistin puput niiden ensimmäisestä aallosta. Ihailen samaan aikaan Rileyn kekseliäisyyttä ja voin pahoin näistä melko sairaista ja graafisista väkivallan kuvauksista. Mieleni viimeistelee aina työn, eivätkä tällaiset leikittelevät kuvat tehoa minuun, vaikka ne onkin toteutettu sangen taidokkaasti. Olen ehkä liian tiukkapipoinen ja herkkähermoinen, mutta kukin tyylillään! Jos sinulta on mennyt tämä teos täysin ohi, ehdotan kaikesta huolimatta tutustumaan tähän karmeaan moderniin klasikkoon.
Jo vuosikausi ennen kuin aloin lukemaan sarjakuvia kirjoista, perehdyin aina vain ehtiessäni ennen kouluun lähtöä Satakunnan Kansan viimeisellä sivulla komeileviin sarjakuviin. B. Virtanen ja Mustanaamio olivat vuosia osa aamurutiiniani, ja siksi tuntui sopivalta kannustaa muitakin lukemaan enemmän näitä arkipäiväistyneitä aarteita. Itse päädyin lukemaan Pertti Jarlan lahjaa Suomen kansalle, Fingerporia. Heimo Vesan ja muiden Fingerporin asukkaiden elämää ja tekoja voi seurata useimmista sanomalehdistä, ja tämä hilpeä joukko on päätynyt myös useiden omien albumeidensa sivuille. Helsingin Sanomien haastattelussa Jarla toteaa, ettei hänen tarkoituksenaan ole pohdiskella vaan viisastella stripeissään. Tämä viisastelu jaksaa naurattaa, ja en voi kuin ihailla nerokkuutta ja taitoa, jolla Jarla tuo nämä kekseliäät ja usein aivan karmeat tarinat eteemme. Jarlan piirtotyyli on tunnistettava ja kaikessa karkeudessaan se on täydellinen näiden vitsien ja oivalluksien esille tuomiseen.
Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä haluan esitellä Renée Naultin tulkinnan Margaret Atwoodin menestyskirjasta The Handmaid’s tale (suomeksi Orjattaresi). Dystopia, jossa naiset on alistettu fundamentalistisen kristinuskon tulkinnan nojalla miesten alle piioiksi, seksityöläisiksi ja käveliviksi kohduiksi vailla ihmisarvoa, jäi kiinnostamaan, kun niin monien muiden tavoin tutustuin HBO:n sarjaan. Alkuteos ei ole minulle valitettavasti tuttu, mutta uskallan väittää, että Naultin on onnistunut tulkinassaan täydellä kympillä. Taide on uskomattoman upeaa ja värikästä. Värejä hyödynnetään niin tunnetilojen välittämisessä kuin vanhan ja uuden ajan erottelussa. Teoksessa ei selitetä auki uutta maailmaa HBO:n menestyssarjan lailla, vaan lukija pääsee itse päättelemään sanomatta jääneet säännöt. Myös yksityiskohtiin keskitytään aivan eri tavalla. Hahmot ovat myös uskottavampia, päähenkilömme Junen “komentaja” ei ole komea tumma muukalainen, vaan vanha setämies, joka on juuri siellä missä hän haluaakin olla. Sarjakuva ilmaisumuotona on tällaisen kauhean kertomuksen välittämiseen täydellinen, varsinkin, kun se on toteutettu tällaisella tarinankerronnallisella lahjakkuudella.
Kesän sarjishaaste: Teoksen nimessä on adjektiivi
Jukka-Petteri Eronen & Viljami Vaskonen: Lintu Mustasiipi (Arktinen Banaani 2013)
Kesän sarjishaaste: Kaikki hahmot ovat eläimiä
Andy Riley: Pupujen suuri itsemurhakirja (Alkuteos: The bumper book of bunny suicides) (Bazar Kustannus 2010)
Kesän sarjishaaste: Lehdessä julkaistu/julkaistava
Pertti Jarla: Fingerpori 11 (Arktinen Banaani 2018)
Kesän sarjishaaste: Kirjaan perustuva tarina
Renée Nault: The Handmaid’s tale – The Graphic Novel (Random House UK 2019)