Sisällissodasta on ehtinyt vierähtämään jo reilut sata vuotta, mutta tämän tragedian käsittely on kaukana valmiista. Ko. veljessodan satavuotisjuhlavuotena julkaistu ja sarjakuva-Finlandialla palkittu Sisaret 1918 tuo keskusteluun mukaan naisten ja lasten äänet.
Kirjassa kymmenen suomalaista naistaiteilijaa tuo eloon yksittäisten henkilöiden tarinat, jotka on valikoitu Kansan arkistosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistosta. Isojen lukujen sijaan keskitytäänkin siihen olennaiseen, niihin ihmisiin jotka joutuivat läpikäymään tämän tragedian. Äänen pääsevät niin punaiset naissotilaat, valkoisten sotapyrkimyksiä tukeneet keittäjät kuin kaiken tämän jalkoihin jääneet lapset. Valinta on mielestäni oikea. Alkuperäisenä suunnitelmana kokoelmateoksen toimittajalla Reetta Laitisella oli käsitellä vain hävinneen osapuolen kertomuksia. Valkoisten mukaanottaminen korostaa kuitenkin mielestäni enemmän sodan todellisuutta. Tässä sodassa voittajia ei ollut vaan kärsimystä ja vuosikymmenien kaunan ainekset. Ja vetäähän se hiljaiseksi, kun jossain tarinassa lapset löytävät joukkohaudan ja toisessa haukkuvat toisiaan punikeiksi ja “luahtarin kakaroiksi”.
Tässä sarjakuva-antologiassa kyntensä ihmiskohtaloiden tulkitsijoina näyttävät Reetta Niemensivu, Tiitu Takalo, Elina Ovaskainen, Annukka Leppänen, Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Ainur Elmgren, Aino Sutinen, Hannele Richert ja Warda Ahmed. Taiteilijoiden tyylit vaihtelevat realistisesta pehmeämpään, mutta kokonaisuuden sitoo kauniisti yhteen mustavalkoinen väriteema. Ainoa väri, jota muutoin käytetään on punainen, jolla sävytetään tai tuodaan esille hetken traamattisuutta. Rankasta aiheestaan huolimatta väkivallalla ei mässäillä, vaan tarinoita lukiessa tulee sellainen olo, että tämähän on vain pieni pysäytetty hetki tavallisen ihmisen elämästä. Niitä täydennetään aina tarinaa ennen pienellä katsauksella historian tapahtumiin, mikä syventää ja tekee todentuntuisemmiksi melko lyhyiksi jääviä kertomuksia. Allekirjoittanut olisi mielellään lukenut pidempiäkin tulkintoja arkisto-otoksista, mutta näin monen tekijän työssä moinen ei varmaankaan tuntunut sopivalta.
Kaikin puolin Sisaret 1918 on upea ja helposti lähestyttävä teos vaikeaan aiheeseen. Vaikka sisällissodasta on kirjoitettu paljon, on tällaiselle näkökulmalle ehdottomasti tilausta. Liikaa on tuskin puhuttu naisten erityislaatuisesta asemasta sisällissodassamme. Itselle päälimmäisenä tuntemuksena jäi suru menetettyjen henkien puolesta ja kiukku punaisten sodan jälkeen kokeman nöyryytyksen ja alistamisen vuoksi. Kirja onkin kulttuuriteko myös siksi, että se osoittaa vastakkainasettelujen ikiaikaisuuden sekä myrkyllisyyden yhteiskunnassa tässäkin hetkessä. Samanlaiset ajattelutavat, jotka kirjassa jylläävät Maijan, Helenan ja Katrin mielessä eivät ole täysin vieraita 2020 -luvun pallolekaan. Siksi sisällissodasta ja muista tällaisista konflikteista ei voi koskaan puhua liikaa.
Kesän sarjishaaste: Useamman piirtäjän teos
Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018)