Lastenkirjoistaan tunnettu tamperelainen kuvataiteilija Aino Louhi on julkaissut ensimmäisen sarjakuvateoksensa. Mielikuvitustyttö kertoo ihmissuhteista elämänkaaren alkupäässä.
![]() |
Aino Louhi
Mielikuvitustyttö
Suuri Kurpitsa 2019
ISBN 978-952-7160-31-2
168 s.; kovakantinen, nelivärinen
Aino Louhi (s. 1981) on vuosien mittaan julkaissut useita pienlehtiä, tunnetuin niistä lienee Kaino-Kustanteen seitsemään numeroon päässyt Kuvatus. Enemmän hän on ollut julkisuudessa kuvataiteilijana ja lastenkirjojen kuvittajana. Louhi on kuvittanut esimerkiksi Eppu Nuotion Tämä vai tuo? -kirjasarjan teokset. Moni muistaa myös Louhen äidin Kristiina Louhen Aino-kirjat. Nyt keväällä Suuri Kurpitsa julkaisi Louhen esikoissarjakuvakirjan Mielikuvitustyttö.
![]() |
Mielikuvitustytössä käydään läpi päähenkilön ihmissuhteita lapsuudessa, teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa. Niiden mukaan teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen alkaa jo vauvasta ja jatkuu ala-asteen ajan. Päähenkilön ja Hetan ystävyys on perua heidän vanhempiensa ystävyydestä, joten ennen koulun alkua yhdessäolo oli luonnollista. Ensimmäinen vuosi koulussa tuo muitakin tyttöjä ystävyyden piiriin, ja Heta ei aina olekaan varma kumppani.
![]() |
Kiinnostavasti Louhi peilaa varhaisen ystävyyden, ensimmäisen perheen ulkopuolisen ihmissuhteen vaikutusta päähenkilöönsä teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa. Opitut toimintamallit vaikuttavat myöhemmässä elämässä, ja ne voivat olla siunaus tai poisopittavaa, tai kaikkea siltä väliltä. Jos ihmisen toimintamalleille voidaan normaalien käytöstapojen lisäksi jotakin suosituimmuusjärjestyksiä asettaa. Tärkeintä lienee, että oppii itse tuntemaan itsensä ja tarvittaessa pystyy avautumaan läheisilleen.
![]() |
Teoria ja käytäntö harvoin kohtaavat elämässä käsi kädessä. Tätä Mielikuvitustytön päähenkilö jännittää varhaisaikuisuudessa mahdollisen elämänkumppanin kohdatessaan. Odotukset poikaa kohtaan kasvavat suuriksi, hän ei saisi nähdä “virheitä” joita päähenkilö kokee olevansa täynnä. Tyttö ei uskalla olla aktiivinen, koska muuten “koko hauras maailma särkyisi”. Louhi ei kerro syntyikö kohtaamisesta pidempi aikainen ihmissuhde, mutta siitä jäi ainakin konkreettinen jälki päähenkilön elämään. Se ainakin kantaisi ajatuksia pitkään.
![]() |
Louhi piirtää avoimiin ruutuihinsa vain oleellisen. Turhia taustoja ei ole tuotu lukijaa häiritsemään. Kerronta toimii ja kulkee omaa tahtiaan. Louhen tarinan ytimessä on suurimmalle osalle ihmisille tutut epävarmuudet suhteissa toisten kanssa. Mutta kyllä elämä kantaa kun sen antaa kannatella.
* Kvaakissa voi keskustella Suuren Kurpitsan sarjakuvista