Turkulainen tietokirjailija Juri Nummelin on kirjoittanut teokset Elokuvan lyhyt historia ja Animaatioelokuvan lyhyt historia. Nyt vuorossa on Sarjakuvan lyhyt historia.
 |
Juri Nummelin
Sarjakuvan lyhyt historia
Avain 2018
206 s.
Suomeksi kirjoitettuja sarjakuvan yleisesityksiä ei ole olemassa järin monta. Jukka Kemppisen ja Heikki Kaukorannan Sarjakuvat-teoksen toinen painos vuodelta 1982 on palvellut pitkään, ja on säilyttänyt asemansa yllättävän hyvin. Joskus lähitulevaisuudessa on tulossa Ville Hännisen teos suomalaisen sarjakuvan historiasta, mutta se on vasta tulossa.
Perustietoa sarjakuvista kaipaavalle ja opiskelevalle ei ole ollut saatavilla tuoretta teosta. Tämän aukon Juri Nummelinin Sarjakuvan lyhyt historia täyttää hyvin. Se on ollut kirjan esipuheessa julkilausuttu tavoite: teos sopii ”mainiosti niin opettajille ja mediakasvattajille kuin niillekin, jotka haluavat laajentaa harrastustaan”.
Sarjakuvaharrastaja pystyy katsomalla sanomaan mikä on sarjakuvaa ja mikä ei. Mutta tuon asian teoreettinen perusteleminen onkin huomattavasti vaikeampaa. Yksinkertaista määritelmää ei ole olemassa, sarjakuva on täysin omanlaisensa taidemuoto. Sen tekniikat ovat kuitenkin tuttuja muistakin taiteen ja populaarikulttuurin muodoista.
Nummelin käy sarjakuvan historiaa läpi huipulta huipulle -periaatteella. Keskeisessä osassa on länsimaisen sarjakuvan historia, sen käsittely vie suurimman osan kirjan sivuista. Lopussa on omat kappaleensa japanilaiselle, suomalaiselle ja muun maailman sarjakuville. Lisäksi tietolaatikoiden avulla syvennetään joitakin keskeisiä teemoja. Varhaisvaiheista päästään melko nopeasti 1960-luvulle sarjakuvan aikuistumiseen, supersankareiden uuteen nousuun, sarjakuvaromaaneihin ja niin edelleen.
Teokseen on jäänyt pieniä lapsuksia, joita on kirjannut ylös muun muassa Veli-Matti Huhta Kiiltomatoon kirjoittamassaan arviossa. Osa niistä on syntynyt yrityksestä kertoa monimutkainen kehityskulku lyhyesti, osa olisi korjaantunut tarkemmalla oikoluvulla. Kokonaisuuden kannalta virheillä ei ole olennaista merkitystä, sarjakuvan tarina tulee kerrotuksi niistä huolimatta aivan oikein.
Sarjakuvan lyhyt historia on hyvin tarkoituksensa toteuttava teos. Aloittelevalle sarjakuvien lukijalle se tarjoaa reittejä lukuisien hienojen lukuelämysten äärelle. Pidemmälle edistyneelle kirja antaa kertauskurssin jo opittuun. Kiitoksen ansaitsee myös Timo Nummisen suunnittelema kansi.
Kirjan lopuksi Nummelin pohtii nykyistä lukemisen murrosta ja summaa: ”2020-luvulle tultaessa sarjakuva muuttaa taatusti muotoaan.” Toivottavasti murroksessa korostuu se, että ”sarjakuva on laaja ja monipuolinen taiteenlaji, jonka avulla voi käsitellä monenlaisia asioita”.