Arto Nyyssösen Mamoud-stripeistä koottu albumi ei olekaan yksinkertainen kooste. Sanomalehdissä julkaistua on täydennetty monin eri tavoin ehjän kokonaisuuden luomiseksi.
 |
Arto Nyyssönen
Mamoud – Täällä Pohjantähden alla
Arktinen Banaani 2018
ISBN 978-952-270-329-3
64 s., mv, kovakantinen
“Sarjakuva satirisoi kulttuurien eroja ja yhteentörmäyksiä, sitä mitä ei puolin ja toisin ymmärretä. Myös maahanmuuttajia satirisoidaan, mutta uskonnot jätän rauhaan” Nyyssönen kertoi Maaseudun Tulevaisuudessa 2016 Mamoudin alkaessa ilmestyä lehdessä. Tällä asialla tekijä ei ole ensimmäistä kertaa. Moni muistaa Nyyssösen ja Vesa Ilmarannan 1990-luvulla ilmestyneet Neekeriartsie-albumit (Like 1991 ja 1996).
 |
1990-luvun Neekeriartsie ja 2010-luvun Mamoud molemmat ovat oman aikakautensa suomalaisten yleisin mielikuva ulkomaalaisesta Suomessa. 1990-luvulle saakka kaikille suomalaisille tutut Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat viihteen (musiikki, urheilu, televisio) parissa työskenteleviä. Nyt lähin kosketuspinta on ruokaravintoloissa. Mamoud on pizzeria-kebab-yrittäjä.
 |
Mamoudin pitsaravintolassa ja sen lähipiirissä pyörii etnisyyksiä jos toisiakin. Nyyssönen vitsailee stereotypioilla. Helsingissä Mamoudin savolainen kanta-asiakas, tekijän oma alter ego, tuntee itsensä syrjityksi ja ulkopuoliseksi. Jos ei juo viinaa, säästyy rahaa kaikenlaiseen muuhun. Vitsien pilkka on pääsääntöisesti hyväntahtoista, mutta nahkapäitä ja byrokraatteja ei säästellä. TE-toimiston Anni sai palkinnon tuhannennen yrittäjästatuksen kirjoittamisesta. Maahanmuuttoviraston tietolähteet lähtömaiden oloista kyseenalaistetaan.
Ongelmalliseksi Mamoud-sarjakuvan tekevät sen lähtökohdat. Huumorin taustalla oleva kokemuksen ääni ei tule päähenkilöä muistuttavasta henkilöstä vaan valtakulttuurin edustajasta. Maahanmuuttajan ääntä ei käytä maahanmuuttaja itse. Aina tämä omaäänisyys ei ole mahdollista, esimerkiksi valtakulttuurin edustaja Lauri Ahtinen on Elias-sarjakuvaromaanissa Afganistanista Suomeen paenneille hazarapojille.
Toisesta näkökulmasta Mamoud on osoitus integraatiosta. Erityisesti filosofi Slavoj Zizek on puhunut vitseistä “matalamielisenä” solidaarisuutena. Ihmisillä on pyrkimys (tai ainakin sosiaalinen paine) tulla toimeen toistensa kanssa. Vitsit usein toimivat keinona etsiä yhteistä pohjaa, jotain pienintä yhteistä nimittäjää, josta voi lähteä rakentamaan ystävyyttä tai ainakin keskinäistä kunnioittamista.
Uskoisin, että kirjamuotoinen Mamoud välttää ennakkoluulojen ruokkimisen paremmin kuin sanomalehdissä julkaistut maksimissaan kolmen ruudun kokonaisuudet. Usuttaisin tekijää kunnianhimoisempaan kyseenalaistamiseen ja stereotypioiden rikkomiseen. Tahtoa siihen suuntaan tuntuisi Nyyssösellä olevan.