 |
Severi Nygård
Sarjakuvasensuuri
Jalava 2017
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa alkoi levitä huoli lasten ja nuorten lukemisista, pääasiassa sarjakuvista. Huoli levisi laajalle maailmaan, ja Suomessakin 1950-luvulla keskusteltiin sarjakuvien turmiollisista sisällöistä. Severi Nygård on kirjoittanut laajan teoksen, jossa pureudutaan yksityiskohtaisen tarkasti sarjakuvien sisällön ulkopuoliseen muokkaamiseen niin meillä kuin muuallakin.
 |
Sarjakuvien negatiivisesta vaikutuksesta kirjoitettiin Yhdysvalloissa vuodesta 1940 lähtien. Sarjakuvien vastustajien läpimurto oli Sarjakuvien psykopatologia -symposium vuonna 1948. Oli laskettu kuinka monta murhaa ja muuta väkivallantekoa normaali poika oli sarjakuvista nähnyt teini-ikäiseksi tultuaan. Ei siis ollut mikään ihme, että niin moni ryhtyi nuorisorikolliseksi. Kirjojen, lehtijuttujen ja kongressin kuulemisten avulla sarjakuvakustantajat pakotettiin luomaan oma koodisto mitä sarjakuvissa sai olla ja mitä ei.
Nygårdin yksityiskohtaisesti kertomat tapaukset sensuurivaatimuksista paljastavat, että taustalla saattoi olla jotakin muutakin kuin väkivallan vähentäminen. Muutamat tikunnokkaan nostetut sarjakuvat olivat rasismia vastustavia, ja eräältä kustantajalta menivät pasmat täysin sekaisin kun vastustajat eivät suostuneet näkemään tarinan tätä puolta. Toisen maailmansodan jälkeisessä konservatiivisessa ilmapiirissä saatettiin rasismi nähdä osana normaalia yhteiskuntajärjestystä, jota ei ollut syytä järkyttää.
 |
Yhdysvallat on jännä maa. Perustuslaissa sallitaan hyvin suuret vapaudet, mutta niitä rajoitetaan tehokkaasti alemman tason lainsäädännöllä. Sarjakuvien sisältöön vaikutettiin suuresti postilailla, joka kielsi epäsiveellisten julkaisujen kuljettamisen. Vähemmän tunnettuja ovat muiden suurten sarjakuvamaiden tavat muokata sarjakuvantekijöiden töitä. Italiassa tuntui katolisen kirkon vaikutus, Ranskassa vuonna 1949 annetun ja edelleen voimassaolevan lain pontimena oli antiamerikkalaisuus. Ranskassa esimerkiksi viha ja pelkuruus eivät voineet olla nuorille suunnatun kirjallisuuden lähtökohtana.
Piirrettyä julmuutta
Suomalaisesta sarjakuvakeskustelusta 1950-luvulla Ralf Kauranen väitteli vuonna 2008. Ruotsinkielinen väitöskirja on tähän asti jäänyt vähemmälle huomiolle. Nygård tuo tuloksia julki suomeksi, ja täydentää tietoja. Suomalaisia valistettiin sarjakuvan vaaroista erityisesti maata kiertäneellä Piirrettyä julmuutta -näyttelyllä. Nygård on arkistolähteiden avulla selvittänyt tarkasti mistä sarjakuvista näyttelyn esimerkkiruudut olivat ja oliko niitä ylipäätään suomennettu. Näyttelyn malli ja motiivi olivat Isosta-Britanniasta. Briteissä sarjakuvia äänekkäimmin vastustivat kommunistit, Suomessa taustaorganisaatiot olivat lähinnä kansandemokraattisia.
 |
Piirrettyä julmuutta -näyttelyn avajaisissa puhunut varanotaari Lea Uitto yhdisti sarjakuvien turmiollisuuden hieman aikaisemmin sattuneeseen Rovaniemen taksisurmaan. Sarjakuvien väkivalta antoi aiheen vakavaan huolestumiseen nuorisorikollisuudesta. Näyttely ei jäänyt huomaamatta Helsingin Sanomien Karilta, joka pilapiirroksessaan irvaili miten Ratsupoliisi King “luopuu seikkailuistaan ja ryhtyy liikennepoliisiksi”. Lisäksi Aku Ankka ja veljenpojat muuttuivat “kunnon sosialisteiksi” ja muuttivat Töölönlahteen elääkseen “yhteiskunnan tuen turvin”.
Kuten Isossa-Britanniassa, myös Suomessa suhtautumisessa sarjakuvien vastustamiseen vaikutti asiaa esittäneet organisaatiot. Mitään yleistä poliittista linjaa ei Euroopassakaan sarjakuvien vastustamisen suhteen ollut. Ranskassa kommunistit olivat ainoita, jotka vastustivat sarjakuvalain säätämistä. Suomessa ei taidettu pyrkiä sarjakuvalainsäädäntöön, vaan tyydyttiin painostamaan Rautatiekirjakauppaa ja suunniteltiin sarjakuvan vaikutuksista tehtävää tutkimusta.
Ongelmalliset uskonnolliset tunteet
Nygård käy läpi sensurointivaatimuksia nykyaikaan saakka. Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvat, Kaltion nettilehdessä julkaistu Ville Rannan sarjakuva ja Charlie Hebdon tapaus käydään läpi pääpiirteissään. Myös mangan ja pedofilian yhteyttä pohditaan.
 |
|
Severi Nygård. Kuva: Hanna Hartsia.
|
Suomessa periaatteessa puolustettiin sananvapautta, mutta harvemmin sallittiin puolustettujen kuvien julkaiseminen. Tätähän Ville Rannan sarjakuva käsitteli. Jyllands-Postenin tapaus ennakoi tulevaa, kuten Nygård kirjoittaa. Charlie Hebdon tapauksessa ristiriita korostui. Esimerkkinä voisin kertoa omakohtaisen kokemuksen. Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn terrori-iskun jälkeen tulostimme ja laitoimme Oulun Sarjakuvakeskukselle esille lehden numeron 1178. Suuresta kysynnästä huolimatta perinteiset jakeluväylät eivät suostuneet lehteä tuomaan Suomeen. Kaleva kävi tekemässä jutun esillä olevasta lehdestä. Vaikka tuolloin Markku Mantilan päätoimittama Kaleva kommenteissaan ja pääkirjoituksessaan puolusti Charlie Hebdoa ja sananvapautta, niin meillä esillä ollutta lehteä ei saanut uutisjutun kuvituksessa näkyä.
Suomen sarjakuvaseuran Minä olen Charlie -näyttely osoittautui monille ongelmalliseksi. Murhattujen pilapiirtäjien muistonäyttely ei sopinut järjestäjien mielestä Maailma kylässä -festivaalin Sananvapauskylään. Näyttelyä kavahdettiin monessa muussakin paikassa. “Sarjakuvan voima on tekstin ja kuvan yhdistelmässä, ainutlaatuisessa esitystavassa, jolla voi käsitellä mitä vain teemoja. Monissa tapauksissa tämä yhdistelmä on jopa vaikuttavampi kuin realistinen, dokumentaarinen valokuva. Siksi sarjakuvien viestintä ja kerronta on niin tehokasta. Ja siksi sitä halutaan kahlita”, summaa Nygård teoksensa lopuksi. “Vaikka sarjakuvissa kyse on vain kuvista ja tekstistä.”
Kaikenkaikkiaan Nygård on kirjoittanut aikaa kestävän tietopaketin. Erityisen kiitoksen ansaitsee huolella valittu ja tekstiä tukeva kuvitus.
* Ylen uutinen kirjasta
* Kvaakissa on keskusteltu tietokirjoista ja sensuurista.