![]() |
Eilen Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla Sarjakuvantekijät ry myönsivät Vuoden sarjakuvateko -tunnustuksen Esa Holopaiselle. Perusteena oli Muhoksen 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma.
Sarjakuvantekijä Esa “Holle” Holopainen on luotsannut Muhoksen 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtumaa alusta alkaen. Muhoksen 24HCD on Suomen vanhin edelleen jatkuva tapahtuma. Vuonna 2006 aloitettiin tapahtuman järjestäminen Muhoksen lisäksi esimerkiksi Limingan taidekoululla, mutta Muhoksen Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa piirtäminen aloitettiin tuntia aikaisemmin.
![]() |
Holopainen opettaa paikallisessa kansalaisopistossa sarjakuvien tekemistä. Muhoksen tapahtuman osallistujat ovat pääosin olleet Holopaisen entisiä ja nykyisiä oppilaita. 24h-tapahtumasta on muodostunut vuosien mittaan opiskelemaan lähteneiden ja muualle muuttaneiden yhdysside syntymäpaikkakuntaansa. Muhoksen tapahtumaan ovat osallistuneet myös oululaiset sarjakuvantekijät.
Oulun seudulla Holopainen muistetaan Oulun ylioppilaslehdessä pitkään ilmestyneestä Tyrnävän verikoirista ja Kalevan nettilehdessä julkaistavista Naapureista.
Kvaak onnittelee aktiivista jäsentään!
Eilen Tampereella julkistettiin myös Sarjakuvantekijöiden Pätkä-apurahat. Saajina oli muun muassa Amanda Vähämäki ja Finlandia-voittaja Janne Kukkonen.