![]() |
Taiteen edistämiskeskus ja valtion visuaalisten taiteiden toimikunta ovat myöntäneet sarjakuva- ja kuvitustaiteen apurahoja ja avustuksia yhteensä 231 000 euroa.
Apurahoilla ja avustuksilla tuetaan ammattitaiteilijoiden näyttelyiden ja tapahtumien järjestämistä, julkaisutoimintaa sekä taiteellista työskentelyä. Tukea sai yhteensä 60 taiteilijaa tai työryhmää ja viisi yhteisöjen toteuttamaa hanketta. Tuesta 134 000 euroa kohdentui sarjakuvataiteen edistämiseen ja 97 000 euroa kuvitustaiteen edistämiseen. Sarjakuvataiteilijoista tukea saivat esimerkiksi Tea Tauriainen Mad Tea Party 3:n painatuskuluihin ja Matti Hagelberg Läskimooseksen piirtämiseen.
Sarjakuva- ja kuvitustaiteessa kohdeapurahoja on tämän jaon perusteella helpompi saada kuin muilla taiteen aloilla. Sarjakuvataiteessa hakemuksista meni läpi 44 prosenttia. Kuvitustaiteessa luku oli 71 prosenttia
Sarjakuvataide
Sarjakuvataiteen kohdeapurahoja myönnettiin 35 taiteilijalle tai työryhmälle 79 hakijan joukosta. Kohdeapurahoja myönnettiin yhteensä 119 000 euroa.
Ahmed Haji, Vantaa, 3 000 €
Sarjakuva-albumin tekoon
Aho Sami, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuva-albumisarjan käsikirjoittamiseen
Ahtinen Lauri, Oulu, 5 000 €
Elias-sarjakuvaromaanin tekemiseen
Andersson Jan-Olof, Helsinki, 5 000 €
LOPPU-sarjakuva albumin toteuttamiseen
Eronen Roope, Helsinki, 1 500 €
X-MAS Surprise albumin painokuluihin ja taittamiseen
Hagelberg Matti, Helsinki, 4 000 €
Läskimooses -lehden piirtämiseen
Hakala Taina, Helsinki, 4 500 €
Salin Comics Camp 2016 suomalais-ruotsalaiseen feministiseen sarjakuvaresidenssiin
Hakkola Kalle, Helsinki, 4 000 €
Sanni ja Joonas – matkalla kiertonäyttelyn rakentamiseen
Kallio Liisa, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuvaromaanin tekemiseen
Koskela Ilpo Rainer, Oulu, 3 000 €
Ilpo Koskelan Retrospektiivinäyttelyn toteutukseen
Kovács Marje, Espoo, 4 000 €
Sarjakuva-albumin tekemiseen
Kuitunen Jonna Marika, Helsinki, 1 500 €
Työryhmälle sarjakuvaprojektin materiaalikuluihin
Kukko Aapo, Oulu, 5 000 €
Sarjakuvaromaanin käsikirjoittamiseen
Leka Kaisa, Porvoo, 2 500 €
Sarjakuvalehden paino- ja värityskustannuksiin
Lietzén Mika, Turku, 4 000 €
Feministisen sarjakuvakäsikirjoituksen toteuttamiseen ja työvälinehankintaan
Lindholm Anne-Mari, Vantaa, 2 000 €
Vauvakirja-sarjakuvan käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen albumiksi
Masson Mathias, Helsinki, 8 000 €
Sarjakuvaromaanin toteuttamiseen
Miettinen Apila, Helsinki, 4 000 €
Työryhmälle mielenterveys aiheisen “Rikki” sarjakuva- ja taideantologian toteuttamiseen
Moisseinen Hanneriina, Helsinki, 3 000 €
Näyttelykustannuksiin
Muhonen Anne, Vantaa, 2 500 €
Sarjakuva-albumini toteuttamiseen
Musturi Tommi, Tampere, 2 000 €
Sarjakuvaromaanin painokustannuksiin
Mäkimurto Lauri, Tampere, 2 000 €
Sarjakuvalehtien paino- ja työskentelykustannuksiin
Pikkarainen Pasi, Lappeenranta, 4 000 €
Kolmen Läskimooses-sarjakuvalehden piirtämiseen
Pirinen Ville Heikki, Tampere, 4 000 €
Sarjakuvakirjan tekemiseen
Rantanen Miissa, Helsinki, 2 000 €
Sarjakuva-albumin julkaisemiseen
Roikonen Juha, Oulu, 4 000 €
Sarjakuva-albumin tekemiseen
Ronkanen Katja, Helsinki, 1 500 €
Sarjakuva-albumin käsikirjoituksen viimeistelyyn ja piirtämiseen
Räsänen Henna-Marie, Berliini, 4 000 €
Feminiinisiä sukupuoli-identiteettejä käsittelevän sarjakuvateoksen toteuttamiseen
Rönkkö Heikki, Helsinki, 1 500 €
Sarjakuva-albumin painokustannuksiin
Sailamaa Anna, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuvakirjan toteuttamiseen
Syrjälä Mai, Kouvola, 3 000 €
Sarjakuvateoksen uudelleenluomiseen akvarelleilla
Tauriainen Tea, Helsinki, 1 500 €
Mad Tea Party 3 – sarjakuvakirjan painokustannuksiin
Tikkanen Olli, Iisalmi, 3 000 €
Black Peiderin Itse-kirjan painokuluihin
Vaalio Harri, Pornainen, 3 000 €
Mikrokivikausi-sarjakuvan juhlanäyttelyyn
Volle Karstein, Helsinki, 3 000 €
Till slutförande av den grafiska romanen Inge N
Erityisavustukset
Kutikuti ry, Helsinki, 4 000 €
Tempora mutantur – suomalainen nykysarjakuva maailmankiertueella -hankkeen kuluihin
Oulun sarjakuvaseura ry, Oulu, 4 000 €
POP UP -sarjakuvakeskuskiertueen toteuttamiseen
Porvoon sarjakuvayhdistys ry, Borgå serieförening rf, Porvoo, 4 000 €
Å-fest sarjakuvafestivaalin toteuttamiseen
Sarjakuvamuseo ry, Helsinki, 3 000 €
Suomi sata vuotta sarjakuvassa -hankevalmisteluihin