Se, mikä ei tapa ensimmäisellä kerralla, vahvistaa eniten

Die Hard: Ensimmäinen vuosi

Die Hard: Ensimmäinen vuosi on Egmontin PULP-linjan julkaisu. Linjan sarjakuvavalikoima on monipuolinen, koska käsitteen pulp alle voi laskea hyvin monia sarjakuvia, niin amerikkalaisia kuin eurooppalaisia .

Taskuun mahtuva kohtuupaksuinen pokkari on myös hinnaltaan halpa, aina kymmenen euron läheisyydessä. Monesti pelkän yhden ainoan pokkarin ostaminen riittää, sillä jatko-osia ei joko ole olemassakaan tai semmoisia ei tule eikä tarvita.

Pulpit on myös sjioitettu ovelasti muiden kioskipokkareiden joukkoon, joten ostokynnys on kaikin tavoin pienempi kuluttajalle.

* * *

Die Hard: Ensimmäinen vuosi on Boom! Studiosin tuotantoa. Boom! Studios tunnettiin paremmin Disney-sarjakuvista vielä jokin aika sitten. Sen kirjoittaja Howard Chaykin tunnetaan parhaiten Bite Clubista, Batman-aiheisista julkaisuista, satunnaisista jutuista DC:lle ja Marvelille sekä American Flagg!:sta.

Tarina kertoo nuoresta John McClanesta uransa alkutaipaleella. Tarina jakautuu kahdelle eri vuodelle 1970-luvulle. Aikakautta esitellään hyvin kiinnostavalla tavalla ja yllättävänkin tarkasti.

Nöyrästä oppipojasta virtsapäiden kauhuksi!
Nöyrästä oppipojasta virtsapäiden kauhuksi!

Tarinankerronta on ensimmäisessä luvussa katkonaista ja vaikeaselkoista. John McClanea ei esitellä kunnolla heti ensimmäisessä luvussa vaan keskiössä on rikos, jota hän tutkii, ja sen takana olevat konnat. Toisen luvun myötä alkaa kuitenkin selkiytyä, että mistä tarinassa on kyse.

Die Hard -tarinat kuuluvat New Yorkiin, kuten on tässäkin tapauksessa taas ymmärretty. Jo ensimmäinen elokuva teki selväksi, että New York on tärkeässä roolissa ja että se on juuri se paikka, jonne nämä tarinat kuuluu sijoittaa.

John McClane muistuttaa sarjakuvassa hyvin paljon Bruce Willistä nuorena, Konnankoukkuja kahdelle -tv-sarjassa. Etenkin silmistä. Minusta tämä on erittäin hyvä taiteellinen ratkaisu, koska se lisää tietynlaista autenttisuutta ja jatkuvuutta sarjan muihin osiin nähden. Bruce Willis on John McClane, ja on hankala kuvitella tämän roolissa ketään muuta edes sarjakuvissa.

Jos odottaa saavansa elokuvien kaltaista rymistelyä, lopettaa tarinan todennäköisesti jo aika pian ensimmäisen luvun jälkeen. Jos taas odotukset ovat olemattomat, silloin kiinnittää enemmän huomiota tarinaan, ja sitä kautta se myös kiinnostaakin enemmän.

Die Hard on saanut vaikutteita hyvin monelta taholta. Esimerkiksi Die Hard -elokuva itsessään on saanut vaikutteensa Roderick Thorpin vuonna 1979 kirjoittamasta Nothing lasts forever -kirjasta, johon se perustuu. Tämä taas on saanut vaikutteensa vuoden 1975 elokuvasta Liekehtivä torni. Tämä taas on saanut vaikutteensa vuosien 1973-1974 kirjoista The Tower (Richard Martin Stern) ja The Glass Inferno (Thomas N. Scortia ja Frank M. Robinson).

Die Hardissa kerrotaan tarina sekä konnan että sankarin näkökulmasta, näitä molempia inhimillistäen. Vaikutteita on sekä film noirista että Stan Leen luomasta supersankariperinteestä, inhimillisistä supersankareista ja superkonnista.

Kun Amerikkaa rienataan, John usein näyttää kyntensä. Mutta ei Amerikalle tai rienaajalle, vaan virtsapäille! Mutta toistaiseksi vain pään sisällä.
Kun Amerikkaa rienataan, John usein näyttää kyntensä. Mutta ei Amerikalle tai rienaajalle, vaan virtsapäille! Mutta toistaiseksi vain pään sisällä.

Supersankareiden historia ulottuu mytologioihin. Olihan ensimmäinen supersankari Teräsmieskin ottanut juurensa kreikkalaisen mytologian Heraklesista. Myös film noir on usein esillä supersankarisarjakuvissa. John McClanea ilmeisempää supersankaria ei action-elokuvien sankareiden joukossa ole. Supersankarit ovat toimineet jo 75 vuotta sarjakuvina, miksi siis myös Die Hard ei toimisi?

* * *

Huomionarvoista on myös se, että sarjakuvan nimen osa “Ensimmäinen vuosi” on lähtöisin supersankarisarjakuvasta. Sitä on käyttänyt aivan ensimmäistä kertaa Frank Miller Batman-sarjakuvassaan “Batman – Ensimmäinen vuosi”, jossa myös oli film noir -henkeä. Tämä tuskin on sattumaa vaan tarkoituksellinen valinta.

Die Hard – Ensimmäinen vuosi palaa sekä sankaruuden syntyjuurille tarinana että myös sankarin juurille kerronnassa. Jokainen Die Hard -elokuva on vienyt John McClanea etäämmälle maanläheisyydestä. Siispä on luonnollista, että kun mennään ajassa taaksepäin, ovat tuosta ajasta tehdyt tarinat, kuten tämä sarjakuva, hyvin maanläheisiä.

Paras tapa tutustua Die Hardiin on aloittaa tästä sarjakuvasta ja katsoa sen jälkeen elokuvat.


Keskustele Kvaakissa Egmontin Pulp-linjasta.

(Egmont, 2013)
Teksti: Howard Chaykin
Kuvitus:
Stephen Thompson ja Gabriel Andrade Jr.
224 sivua, 160 x 220
pehmeäkantinen, mv.
ISBN: 978-952-233-715-3
Hinta: 11, 95