Yli 10 000 koiran koiranäyttely

Jyrki Nissisen (s. 1982) underground-henkinen jälki on useimmille tuttu Borgtron-lehdestä. Yli 10 000 koiran koiranäyttely on Nissisen tähänastisen uran päätyö. Samalla se on myös ensimmäinen kokonainen albumi uutta materiaalia sitten Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät -sarjakuvan (2005).

Nissinen on underground

Suomen oma- ja pienkustannetarjonta pääosin tasapainottaa valtavirtaa pyrkimättä tarjoamaan sille vaihtoehtoa. Nissinen kuuluu tässä joukossa niiden tekijöiden joukkoon, jotka sukeltelevat undergroundin syvissä vesissä.

Ellei Nissisen tajunnanvirtana kulkeva huumori iske, se sujahtaa ohi yhtä kovaa kuin pesäpallomaila Joensuun yössä. Yli 10 000 koiran koiranäyttely on sen sijaan kaikin puolin, myös huumorin osalta, Nissisen harkituin työ.

Koirat kainaloon

Bart Karviaiselle ei jaettu voittokättä elämän suuressa sököpöydässä. Tavattuaan Annan kuvioihinsa kyrpiintynyt Bart lähtee haistelemaan uusia tuulia. Annan saadakseen Bartin on pelimiehenä tähdättävä omaa tasoaan korkeammalle.

Annaa vetää puoleensa Bartin epäsovinnaisen röyhkeä tyyli. Koirafanin kaataminen vaatii silti Bartiltakin koirien vetoapua. Bartin hulttiokavereilla ei ole hurttia lainaksi, joten pelissä pysyminen vaatii erikoisempia keinoja.

Karkeaa ja herkkää

Yli 10 000 koiran koiranäyttely vaatii räksyttäen ylianalysoimaan itseään. Pohjimmiltaan sen voi nähdä kaurismäkeläisen lohduttomana yhteiskuntakriittisenä kuvauksena. Duunari-Bart ei saa toimittaja-Annaa omana itsenään, vaan sänkypolkkaan vaaditaan ronski vedätys.

Nissisen työ potkii sen kummempia jauhamattakin kuin lemiläisbändi Tavastian lavalla. Nissisellä on napakka ote hahmoihinsa, eikä hän ole erehtynyt tasoittelemaan tarinaansa muodottomaksi.

Olisi alentavaa väittää Nissisen aikuistuneen, mutta jokin henkinen edistysaskel on edeltänyt Yli 10 000 koiran koiranäyttelyn valmistumista. Teoksessa korostuvat hänen entiset vahvuutensa – mutkaton kerronta ja arkailematon käsittely – yhdistyen selväjärkiseen juonikehykseen ja kuvitukseen, jota voi luonnehtia huolitelluksi grafiikaksi.

Yhteenveto

Nissisen pääteos on tajunnanvirtana kulkeviin omakustannelehtiin nähden valtava harppaus. Yli 10 000 koiran koiranäyttelyssä näkyvät edelleen naivismi ja anarkismi niin sanoina kuin kuvina, mutta jämäkämmissä kuorissa kuin koskaan aiemmin.

Yli 10 000 koiran koiranäyttely ei huoju tai horjahtele, vaikka on kiskaissut pohjiksi kahden promillen edestä Kapteeni Morgania. Nissinen veivaa sarjakuva-alternativea vaihtoehtona sarjakuvan soittolistoille!

Tarina ja taide: Jyrki Nissinen
Taitto: Maija Rajala
Julkaisija: Zum Teufel!
ISBN: 978-952-5754-02-5
Painopaikka: Otavan kirjapaino, 2008
Ulkoasu: mv, 240 x 210 mm, 128 s., sid.
Ovh: 15,00 €


Kuvat © Jyrki Nissinen 2008

Keskustele Jyrki Nissisen sarjakuvista Kvaakissa.

Jyrki Nissisen kotisivut.
Jyrki Nissinen Wikipediassa.

Jyrki Nisssisen tuotanto, sarjakuvat:

  • Vainajan velat 1 (omakustanne, 2001)
  • Vainajan velat 2 (omakustanne, 2001)
  • Ensivierailuni italialaisessa kodissa (omakustanne, 2001)
  • Vainajan velat 3 (omakustanne, 2002)
  • Toinen vierailuni italialaisessa kodissa (omakustanne, 2003)
  • Kolmas vierailuni Italialaisessa kodissa (omakustanne, 2004)
  • Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät (Happy Horse Comics, 2005)
  • Borgtron (Happy Horse Comics, 2006)
  • Borgtron 2 (Happy Horse Comics, 2006)
  • Borgtron 3 (Happy Horse Comics, 2006)
  • Borgtron 4 (Happy Horse Comics, 2006)
  • Nuolee kuin eläin sipsiä (Zum Teufel!, 2007, Vainajan velat -kokoelma)
  • Borgtron 5 (Happy Horse Comics/Zum Teufel!, 2007)
  • Borgtron 6 (Lesot Lehdet/Zum Teufel!, 2007)
  • Borgtron 7 (Lesot Lehdet/Zum Teufel!, 2007)
  • Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa (Zum Teufel!, 2008, Vierailuni italialaisessa kodissa -kokoelma)
  • Borgtron 8 (Lesot Lehdet/Zum Teufel!, 2008)
  • Yli 10,000 koiran näyttely (Zum Teufel!, 2008)
  • Borgtron 9 (Lesot Lehdet/Zum Teufel!, 2008).