Vuoden ensimmäinen, järjestysnumeroltaan kolmas, Suomen Puolustajien Liittouma sisältää esittelysivun lehden sankareista sekä aikajanan, joka kuvaa tarinoiden kronologista järjestystä. MKKEntertainment on siis kuunnellut lukijapalautetta.
Lumiukkomies saapasmäellä
Kansi kertoo Lumiukkomiehen kohtaavan loppunsa lehden sivuilla. Tätä ennakoivaan toimintapläjäykseen ja pitkitettyyn sankarikuolemaan virittäytynyt lukija saa kylmän suihkun niskaansa. Menneen talven lumet katkaisee sankarin uran tylysti ilman selityksiä ja gloriaa. Tapahtunutta käsitellään joukkion muiden sankarien kautta; näiden on vaikea hyväksyä tapahtunutta, mihin ei liity edes vihollista johon purkaa ahdistuksensa.
Lehden toinen tarina, Löylytys, sijoittuu menneisyyteen, jossa Lumiukkomies on vielä elossa pelastaakseen päivän. Varsinainen yllätys on kuitenkin säästetty Mikael Mäkisen haastatteluun. Tuoreeltaan kuopattu hahmo saa nimittäin oman spin-off-lehtensä. Nähtäväksi jää, mikä kyseisen lehden koukku sitten onkaan, sillä Lumiukkomiehen kuolemaan johtaneet tapahtumat on jo aiemmin esitetty.
Lakaistiinko Lumiukkomies Suomen Puolustajien Liittoumasta lehden vakavoittamisen vuoksi, vai tahtoiko tekijä rakkaalle hahmolleen lisää tilaa? Nykyisen markkinatilanteen valossa luulisi supersankaritoiminnalle olevan tilaa, mutta tahtovatko lehden ostajat sittenkin Spider-Man-henkistä komediaa? MKKEntertainment saa vastauksensa, kun spin-off-lehden menekki selviää.
Talkooväki lauteilla
Edellisen numeron tavoin ei kuvittajien ole enää tapahtumien kiihtyessä tarvinnut pakata ruutuja ylenmäärin lehden sivuille. Tämä on johtanut ruutujaon onnistumiseen, mikä puolestaan näkyy levollisena yleisvaikutelmana. Jälki on suorastaan ammattimaista.
Visuaalinen yleisilme on ehjä, sillä Jho ja Markus Tuppurainen ottavat tilan erinomaisesti haltuun. Ruutuihin ei synny hukkatilaa, mutta taustoja ei toisaalta ole myöskään ylitäytetty. Tuppurainen hallitsee tyylinsä ja viivansa varmemmin. Lisäksi ruutujako toimii. Miehen sivut voidaan tosin laskea yhden käden sormilla.
Jho hallitsee kuvakerronnan, mutta tilanlisäyksen myötä osa ilmaisuvoimasta häviää. Luonnosmainen viivavarjostus viehättää edelleen silmää, mutta suurempien ruutujen myötä paineet kuvittajan onnistumiselle nousevat. Luonnosteluun olisi tietyissä kohdin pitänyt käyttää enemmän aikaa. Hahmoilta leikkautuu pää ruudusta ulos silloinkin, kun se ei olisi suotavaa. Mikäli käsikirjoittajat jatkossakin antavat hänelle riittävästi tilaa, on miehen kehitettävä luonnosmaista tyyliään voimakkaammaksi tai vaihdettava suuntaa ja vietävä kuvitustaan selkeämpään suuntaan.
Ensimmäisen tarinan rakenteellinen toteutus toimii vain visuaalisesti. Kun ryhmän perustajajäsen on saatu kuopattua, tarina kurvaa täydet 180 astetta ja päätyy Kekkoseen. Kuvittajan vaihtaminen 1970-luvulle sijoittuvaan takaumaan on toteutettu hyvin, mutta kirjoittajat kompastuvat vaihtaessaan tarinan tyylilajin lennossa.
Tarinan menneisyyteen sijoittuva osuus lienee ympätty mukaan ainoastaan Vesa Vitikaisen vuoksi, joka on tuonut mukanaan Kersantti Napalmin. Aasinsilta ei riitä yhdistämään Lumiukkomiehen traagista kuolemaa höpsöön agenttitarinaan. Kaksi kömpelösti liimattua kertomusta olisivat toimineet parhaiten erillään toisistaan. Tarinoiden välillä oleva kontrasti tekee ainoastaan hallaa molemmille osuuksille. Kahdessa kirjoittajassa on toinen liikaa.
Taitavasti kirjoitetun sarjakuvan ei myöskään tarvitse esittää katkeamatonta ketjua, kuinka tilanteesta A on päädytty tilanteeseen B. Aasinsiltana käytetty siirtyminen kirkosta kahvipöytään kestää nyt kolme täyttä sivua. Lepsua.
Lehden toisen tarinan kirjoittanut Olli Hämäläinen jatkaa parodialla, jossa sankarit kohtaavat Sähkösaunamiehen juustomessuilla. Hämäläinen murjaisee alussa pari kunnon letkautusta, mutta pian meininki muuttuu puisevaksi sanailuksi. Kun perusidea ei ole riittävän nokkela, huumorikaan ei kipinöi sähköisesti.
Kuvituksesta vastaa edellisessä osassa tarinaniskijänä yllättänyt Curtvile. Kirjoittajana mies on etevämpi kuin kuvittajana. Miehen piirrosjälki on liian hentoa ja sommittelu jäsentymätöntä. Tästä syystä kuvakerronta tai hahmojen asema toisiinsa nähden ei hahmotu lukijalle. Ruuduissa on myös liikaa tyhjää tilaa. Riittävän varjostuksen puute tekee sivuista haalean elottomia.
Huumoria, Kersantti Napalm!
Tuorein numero ei enää iske kuin pajavasara. Yhteispeli kirjoittajan ja kuvittajan välillä sujuu luontevasti, mutta tinkimätön näkemys on korvattu veltolla parodialla. Ilmavampi käsikirjoitus on parantanut ruutujakoa, mutta ote tarinaan on samalla löystynyt. Osasyy ongelmiin on yhtenäisen vision puute.
Talkoovoimin saavutettu julkaisutahti hämärtää lehden linjaa. Suomen Puolustajien Liittouma tarvitsee nyt pikaista kurinpitoa vääpelin äänellä. Lukija ei saa lehteä tilatessaan olla epätietoinen siitä, tuleeko postiluukusta supersankaritoimintaa vai -parodiaa. Erityisesti uusimman numeron kanteen ja teemaan nähden yliotteen antaminen parodialle on harkitsematonta.
Edes supersankaritoimintaa ei tarvitse kirjoittaa otsa rypyssä, mutta tyylilajin heittelehtiminen ärsyttää lukijaa. Kerran pettynyt lukija ei palaa tilaamaan enää toista numeroa. Lehdestä jää nyt sellainen maku, etteivät tekijät ehkä sittenkään usko itseensä riittävästi vetääkseen homman varmaotteisesti kotiin. Parodia tarjoaa helpon ulospääsytien epävarmuuden iskettyä tekijöihin. Läskiksi vetäminen on valitettavan usein tyypillistä omakustannetoimintaa: huvittaa tekijöitä vaan ei lukijoita. Ryhtiä peliin!
Suomen Puolustajien Liittouma 1/2008
Tarina: Mikael Mäkinen, Vesa Vitikainen ja Olli Hämäläinen.
Taide: Jho, Markus Tuppurainen ja Curtvile.
Taitto: Veli Loponen
Kansi: Jho
Julkaisija: MKKEntertainment
ISSN: 1796-8690
Ulkoasu: mv, A5, 40 s., Nid.
Painopaikka: Domus Print Oy, 2008
Ovh: 4,00 €
Keskustele Suomen Puolustajien Liittoumasta Kvaakissa.