Uusin Tex Willer *aihe spoilaa aina kulloinkin uusinta Willeriä*

[Janne]

Uusimmasta normi-Willeristä sen verran, että palkkionmetsästäjä olisi voinut saada enemmän sivuja. Melkoisen synkkä ilmestys, jonka olisi suonut kahakoimaan sisaruskolmikon kanssa. Lyhyen osuuden takia palkkionmetsästäjien (kolmikko) tuominen tarinaan oli juonen kannalta turhaa.

Ihan samaa mieltä. Mitä järkeä oli nuo pyyhkäistä hiilenluontiin ja sen jälkeen tuoda vastaavanlainen sakki esille?

[Hannu]

Ei minusta Font ole parhaimmillaan. Pääsääntöisesti ok, mutta mukaan mahuu myös ei-niin-onnistuneita ruutuja, esim. s. 89 ylärivin kuva on jotenkin kömpelö, samoin ihrakasa Hank Gradson on jokseenkin omituinen ilmestys Texissä (esim. s. 110). Muutoin tarina alkaa käymään mielenkiintoiseksi; Raineyn sisaruskolmikko asettuu koko ajan positiivisempaan valoon, vaikka rötöksiä tuleekin. Saapas nähdä miten päin asetelmat vielä kääntyvät.

[tertsi]

Fontin grafiikka ei saa hihkumaan ihailusta.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä palkkionmetsästäjien halveksuntaa, samaa hommaa he tekevät kuin Tex ja kumppanit.

Lopussa veljekset kuolevat ja tyttö ja sulho päästetään pakoon, luulen ma.

[JJalonen]

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä palkkionmetsästäjien halveksuntaa, samaa hommaa he tekevät kuin Tex ja kumppanit.

Eiköhän tuo halveksunta selitetä ihan jetsulleen Lucky Luke -alpparissa Palkkionmetsästäjä.

Ottavat elantonsa verirahoista, ja suurella todennäköisyydellä "väijyltä selkään" periaatteella. Lukehan lahjoitti palkkiorahat rikollisten uhreille. Näinhän Texkin varmasti tekee?

Myös lännenelokuvissa palkkionmetsästäjät ovat pääsääntöisesti hyljeksyttäviä ruojakkeita, kuten vaikka leffassa Hurja joukko.

Ensimmäisiä palkkionmetsästäjä-sankareita taisikin olla vasta Randolph Scott elokuvassa The Bounty Hunter (1954). Viisikymmentälukuhan oli muutenkin westernin "aikuistumisen" vuosikymmen. Silloin tuli valkokankaille lukuisia genren klassikkoja, joissa oli aikaisempaa problemaattisempia aiheenkäsittelyjä.

Tietysti vasta 1960-luvun spagettilänkkärit sitten lopullisesti nostivat valokehään kyyniset "no-nonsense" palkkionmetsästäjä-sankarit.

[tertsi]

Eiköhän tuo halveksunta selitetä ihan jetsulleen Lucky Luke -alpparissa Palkkionmetsästäjä.

Musta tuntui että Tex-käsikirjoittaja oli lukenut tuon Lucky Luke -albumin ja siirtänyt siitä asetelman Texiin sen kummemmin ajattelematta. Parodiasta oli siis yht' äkkiä tullut todellisuutta.

Minusta tarina olisi toiminut paremmin, jos Texin päänaukominen olisi jätetty pois ja annettu palkkionmetsästäjien ensin itse osoittaa oma pahuutensa kuten sitten vasta loppujen lopuksi kävikin.

Minusta oli hupaisaa kun Carson paheksui palkkionmetsästäjien kidutusmenetelmiä ja muutaman sivun päässä Tex hakkaa omaa kuulusteltavaa henkihieveriin ja nyt kidutus on Carsonin mielestä erittäin ok. Tex on tyyppinä aivan samanlainen kuin pahikset, mutta koska hän on (ärsyttävän) erehtymätön ja aina oikeassa, hän onnistuu aina kuitenkin toimimaan "oikein".

[Lurker]

Steve McQueenin tähdittämässä tv-sarjassa Wanted: Dead or Alive (1958–61) sankari oli palkkionmetsästäjä. Sarja oli yllättävänkin kovaotteinen tuohon aikaan.

[vekka_of_savo]

Minusta oli hupaisaa kun Carson paheksui palkkionmetsästäjien kidutusmenetelmiä ja muutaman sivun päässä Tex hakkaa omaa kuulusteltavaa henkihieveriin ja nyt kidutus on Carsonin mielestä erittäin ok. Tex on tyyppinä aivan samanlainen kuin pahikset, mutta koska hän on (ärsyttävän) erehtymätön ja aina oikeassa, hän onnistuu aina kuitenkin toimimaan "oikein".

Muistan aikoinaan Traagista ristiä lukiessani minulla käyneen jotain kuulusteltavaa jo sääliksi, kun Tex mätti sarjatulella kuonoon ja heitteli miestä ympäriinsä päin seiniä. Olisi varmaan tunnustanut jo aikaisemmin, jos vain olisi saanut suunvuoroa kidu...löylytykseltä. Muu remmi seurasi toimitusta huvittuneena vierestä. Tajuhan siinä sitten kaverilta lähti, eikä mitään tarinaa irronnut. Carson taisi todeta "aivojen olevan jo vellinä".   

[Gothicus]

Tajuhan siinä sitten kaverilta lähti, eikä mitään tarinaa irronnut. Carson taisi todeta "aivojen olevan jo vellinä".

Noinhan se Texissä varsin usein menee. Tilanteen ollessa käänteisen, eli konnan toimiessa löylyttäjänä, inhosta vapiseva lukija malttaa hädin tuskin odottaa, että pääsee näkemään Willerin vähintään yhtä väkivaltaisen koston ja hykertelemään tyytyväisenä päälle.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin aika harvassa amerikkalaisessa "bulkkisarjakuvassa" kävisi verrattavissa oleva vinksahtanut arvomaailma laatuun. Poikkeus tietysti Tom & Jerry -tyyppiset jutut...

[Morgan Kane]

... Ei silloin ollut internettiä, ja sanomalehdet piti kuljettaa junalla tai ratsain; uusin lehti jossain idässä oli lännessä vasta viikkojen päästä. Ja kuinka moni näistä desperadoista/pistoleroista osasi edes lukea? ...

Eikös tässä kuitenkin seikkailla 1880-luvulla? Uutiset tuli länteen sähkeitse nopeasti ja lännen isoissa kaupungeissa kuten Denverissä oli omat sanomalehtensä. Eli väittäisin että jos Lontoossa tapahtui jotain merkittävää niin päivän sisällä oli printti jo ulkona lännessä New Yorkin jälkeen. Ja jos vaikka Euroopassa joku kuninkaallinen salamurhattiin niin ei varmaan mennyt kauaa kun esim Phoenix Arizonan lehdessä oli juttu.

Aika suuri osa osasi varmasti lukea sanomalehtiä ja kirjoittaa kirjeitä, mitä itse olen harrastanut villin lännen historiaa niin sellaisen käsityksen olen saanut, käviähän ne kouluakin johonkin teini-ikään asti.

Siis jos historiaa ja realismia katsotaan.

[Mosabacka]

Yuman vanki -tarinan loppupätkä tuli postista. Tarina rikkoi joiltakin osin tex-genreä, koska

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Kid Rodelo jäi henkiin ja vieläpä ilman vankilatuomiota. Kid tappoi siinä missä Durangokin

. On ilmeisesti konnia ja "konnia". En oikein vielä tiedä, pidänkö tästä kehityksestä.

Villa on kyllästynyt ilmeisesti yhden aiheen kansikuviin, sillä nyt kanteen oli päässyt kuva, joka jakaantui kahteen eri kuva-aiheeseen. Hieno silti.

[Janne]

Bosellilla on ollut jo pitkään, oikeastaan alusta lähtien, tapana rikkoa Texin mustavalkoista asetelmaa. Tämä on silkkaa jatkumoa siihen. Pidin tarinasta tosi paljon. Ei ollut kovin tyypillinen, vaikka loppuratkaisu meni osapuilleen niin kuin etukäteen ounasteltiin. Tervehdin ilolla Bosellin piristymistä käskirjoittajana!

[Secos-Bill]

Uusin numero ( 11 ) vihdoin luettu.

Heti kannesta tuli mieleen vanhat Lännentiet, niissähän oli usein iso, osittain kuvattu henkilö ( tai pari ) ja pieni erillinen joukko. Sisäsivuilla vaikutelma vahvistui, tarinan konnat eivät olleet täysin pahoja ja heille annettiin tilaa muodostaa kunnon moniulotteiset luonteet, lisäksi sekaan oli ujutettu hiukan luokkataistelua.

Myös loppu oli jotenkin hyvin Lännentie-tyylinen, konnia ei siististi listitä ja sitten ratsasteta pois loppuvitsin säestämä. Loppuammuskelu ei taianomaisesti laitakaan kaikkia asioita järjestykseen ja luodeista seuraa muutakin kuin joko välitön kuolema tai parissa päivässä paraneva lihashaava. Jopa piirrosjälki toi jostain syystä mieleen Lännentien ( karkeaa käsityöläisjälkeä ylihiotun tietokonejäljen sijasta? ). Ja Texin tilalle olisi ollut helppo kuvitella vanha MacDonald.

Ei ihan tyypillinen Tex-tarina, mutta silti tässä jotenkin oli sellainen hyvä vanhanajan henki - varsinkin luettuna ulkona auringon lämmittäessä.  Tuli oikein ikävä Lännentietä...

[Punapila]

Kukaan ei ole vielä kommentoinut uusinta Willeriä.
En osaa itse arvostella, mutta on aina mukava lukea toisten kirjottamia viestejä. 

[Janne]

Kerrot vaan, että tykkäsitkö vai et. Ja sitte vielä miksi tai miksi et. Ei se sen kummenpaa ole. 

Minä tykkäsin. Oli napakka ja hyvin rakennettu tarina. Tosin arvasin ihan kättelyssä, mitä sulho on miehiään. Mutta sitä en arvannut, mitä hänelle tapahtuu. Faraci on näköjään parhaimmillaan lyhyissä tarinoissa, mikä lienee Disney-hommissa opittua.

[Hannu]

Tulipa uusin kahlattua; ei tästä paljoa kertomista lapsenlapsille jäänyt. Harvinaisen kökkö Tex-tarina, enkä piirtäjästäkään järin innostunut. En kauhean analyyttiseksi jaksa heittäytytä, mutta tarinan idea: konna uskottelee olevansa kidnapattu, että morsmaikun faija hellittäisi kukkaron nyörejä, on kyllä aika paksua. Menee ehkä Mikki Hiiressä (eikös Faraci niitä kirjoittele), mutta Texissä tämä oli kyllä aikamoinen mahalasku. Aika vaikea tästä on mitään positiivista sanottavaa keksiä. Niin, siis tämähän on  niitä Italian Almanaccoja, joissa yleensä Tex kuljeskelee yksin. No, onneksi samaan aikaan ilmestyi uusi klassikko-Maxi.