...eikö sekin ole sinänsä hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan, että käyttää sarjakuvaa propagandavälineenä, jolla nuo menneet kaameudet siloitellaan vekkuliksi seikkailuksi.
Ei ole.
Tai on, jos haluaa käyttää muita kuin taiteellisen arvottamisen mittareita.
Kysymys kuuluu, miksi haluaisi, paitsi perinteisistä syistä: Saadakseen asialleen huomiota, tehdäkseen itsensä tarpeelliseksi, pönkittääkseen virkaansa, pyörittääkseen bisnestä, laukoakseen hybrismittarinsa yli 9000 pykälän, tuottaakseen mahdollisimman paljon pahaa mieltä, kärsimystä ja tuhoa jumalana jumalan paikalla tuomitakseen eläviä ja kuolleita, eikä kukaan kerro, millä oikeudella. Millä oikeudella ylipäätään joku toinen aina ottaa itselleen oikeuden määrätä, mitä saamme lukea ja kirjoittaa, katsoa ja kuunnella, olen kysynyt 30 vuotta. Vastausta ei ole ikinä kuulunut.
David Novitz on edelleenkin oikeassa: yhteiskunnallisessa taidekeskustelussa ei käsitellä sanallakaan taidetta. Kritiikin ja käsittelyn kohteena on yhteiskunta, jossa julkaistaan tietynlaista taidetta. Ja tässä, arvoisat naiset ja herrat, tässä haisee natsismi.
Harmittomimmillaan ja surkuhupaisimmillaan tämä näkyy meidän kaikkien syvästi kunnioittamassamme ja rakastamassamme lastensuojelussa, neekerinsuukoissa ja lakupiipuissa. Yhteistä on periaate, joka on tolkuton ja mieltä vailla. Se olettaa, että kun sanat muuttuisivat, maailma muuttuisi, kas simsalabim. Että todellisuus olisi olemassa käyttämiemme sanojen varassa ja maailmaa hallittaisiin sanojen ja käsitteiden avulla. Että puhuntaa muuttamalla todellisuus muuttuisi, ehkä jopa vihdoinkin vastaamaan teoriaa, abrakadabra.
Jos lapsipsykologit olisivat vakavissaan ja oikeasti huolissaan, he julkaisisivat netissä ajantasaisen listan kaikista (tarkoittaa: kaikista) saatavilla olevista mielestään vahingollisista taideluomuksista, ja päivittäisivät luetteloa ajantasaisesti kulloistakin heikunkeikunmuotia vastaavaksi, sen sijaan että tulevat ulos kaapista raivoamaan viiden vuoden välein suupieli veristä vaahtoa pursuten ja heilutellen adresseja, joiden allekirjoittajista kukaan ei ole vaivautunut tutustumaan teokseen, josta on olevinaan kysymys.
En tue taideluomusten käyttämistä poliittisena käsikassarana ja hengeltään rajoittuneiden virkamiesmäisen mekaanisesti ajattelevien käkikellojen show-numerona. Ne ansaitsevat parempaa.
Oletteko ikinä nähnyt sensoria, joka on valittanut siitä että sensuroitava on loppunut?
Amerikassa melkein-presidentinpuoliso Tipper Gore sai tahtonsa läpi, ja rap-levyihin lisättiin varoitustarra "Parental advisory: explicit content."
Ratkaisu oli kauaskantoinen ja tehokas. Siitä alkaen yksikään rap-levy ei ole ollut vakavastiotettava, ellei siinä ole komeillut tätä tarraa.
Toivottavasti rva Gore on tyytyväinen.
