Olin vähän skeptinen uudistumiseen, mistä taisin kirjoittaa "luetko sarjainfoa" aiheessa. Nyt kun lehti tipahti luukusta, olin tavallaan sekä positiivisesti että negatiivisesti yllättynyt. Perus A4 kokoa isompi koko (leveyttä kenties 1,5-2cm enemmän?) tavallaan teki lehdestä heti erilaisen, joka herättää huomiota, mutta josta tulee mieleen Hesasin kuukausiliite tms (olikos se tämän kokoinen?) ja ennenkaikkea harvinaisen epäkäytännöllistä laittaa säilöön kaikkien muiden A4 kokoisten joukkoon. Mutta myös se että sivutaitto on sekin NYT liite meets Kuukausiliite meets Image, niin tavallaan voi sanoa että vihdoin lehti näyttää siltä, että joku "peruslukija" voisi tarttua siihen, jos lehden bongaisi kirjakaupassa tms. Mikä minusta jotenkin tuntuu uudelta tarkoitukselta? Laajentuminen perus kestotilaajaporukan ulkopuolelle?
Itse olen lopulta niin pakkomielteeseen asti "underground" jätkä, että jotenkin ärsyttää esim. tilan tuhlailu. Kun perinteisesti zinet räiskittiin kasaan maksimi info minimi määrään paperia periaattella. Nyt viljellään aukeamia joissa on sivun kokoista piirtäjämisun naaman lähikuvaa ja isoja otsikoita, ja muutama rivi tekstiä. Tulee mieleen että osa aukeamista olisi vanhassa infossa hoidettu 1/4 nykyisestä tilasta.
Toisaalta ei voi kieltää että kuten sanottu, hyvältähän se näyttää juuri näistä syistä. Tunnelman piilevä ärsytys on puhtaasti henkilökohtainen tausta ja idea siitä mikä ero on "alakulttuurilla" ja "valtavirralla" ja miten se voisi ilmetä.
Se mikä hieman enemmän ärsyttää on ehkä juuri se "emoilu" josta jo aiemmin mainitun toisen ketjun viestissä manailin piruja seinille. Jotenkin närästää tämä "Nelivärinen. Raikas. Helppolukuinen.Sarjakuvia korostava. Teksteiltään korkeatasoinen" -tyyppinen kirjoittelu. Tai se, että lehti todellakin tuo mieleen isolta osalta Image meets City lehti höystettynä Hesari meets Image taitoilla. Onhan se hienoa että kulttuurilehti ei jää toisten jalkoisin ummehtuneena sisäsiittoisena klubilehtenä, mutta Anni Sinnemäen suosikki sarjis jee jee! Kolumnisti jauhamassa muutaman rivin löpinää, ja rivien välistä näkyy pääasiana että tämän hetken kuuluisien sarjismerkkihenkilöiden blogijorina tyyppiset fiilistelyt "medioista tutuilla naamoilla" on läsnä. Jossa tosiaan kolumnistin valokuva (ehkä sarjakuvalehdessä piirros olisi ollut hieno ratkaisu..) vie reilut puolet sivutilasta... Oma näkemykseni olisi että ns. asiantuntijoiden erikoislehdessä olisi hienoa kun voisi rehellisesti keskittyä asiantunteviin ja syvällisempiin artikkeleihin. Unohtaa kärsimätön satunnainen lukija ja tarjota niin paljon kuin tila antaa myöten. Ja ohittaa ihan rehellisesti keskisormi pystyssä kaiken ylimääräisen turhan kosiskelun ja modernin maailman 2 rivin ihkutukset ja siisteydet, a'la horoskooppimerkit, kengännumerot, julkkisten lempparisarjakuvat jne. Mitä kaikkea Richertin tuotannosta ja näkemyksistä yms olisi voinut käydä läpi jos 4 sivun juttu, jossa on n. 1 sivun verran tekstiä (suht harvalla fontilla), olisi toteutettu hieman eri tavalla. Ja toiset 4 sivua perään vähän köykäistä sarjisfestari sisäpiiri fiilistelyä modernin sarjakuvan keinoin. Sen sijaan että olisi voinut ehkä olla sarjakuvaa jostain missä ns oikeasti käsittelee jotain. Onhan noita sarjispiirtäjien sarjiksia sarjistapahtumista jo nähty aika paljon ja ei tuo 4 sivua tuo mitään genreen. Toisaalta mitä hienoa olisi voinut saada neljällä värisivulla aikaiseksi ennemmin kuin luonnoskirja skannaus? Richertin matskua 8 sivua, joku sanoi pari viestiä ylempänä että "oikeaa journalismia", minä väittäisin että potentiaalin haaskausta. Vaikka hyvä se oli noinkin. Mutta kai se raikkaus ja uusiutuminen on juuri sitä, että silmäkarkki ja nopeat fiksit syrjäyttää paneutumisen ja syväluotauksen.
Mutta nyt ohimennen kun selasi vielä varmuuden vuoksi 1/2010 ja 1/2009 vuoronperään, niin voi onnitella että muutos oli kyllä tälläisenäänkin erittäin onnistunut ja varmasti antaa mahdollisuuksia lehdelle!
Äänestys