Se, että vähän osaa italiaa, ei ole aina hyväksi. Texit pystyy yleensä aika luontevasti lukemaan läpi ilman pahempia ajatuskatkoja. Sen verran alkeiden tasolla ainakin minulla se kieli vielä on, että hersyvästä dialogista ei aina ensilukemalla saa kaikkea irti. Sitten, kun suomiversio kera rennen käännöksin ilmaantuu, se on juhlaa. Valitettavasti isoin pala kakkua on silloin jo ahmittu. Kaikkein makeinta olisikin ahmia koko kakku kerralla ja siksipä olen viime aikoina vältellyt uusien italo-Texin lukemista, vaikka olisinkin saanut niitä kätösiini. Esimerkiksi Letterin Kobran myrkkyä en viitsinyt italiaksi lukea, vaikka selailin sitä kyllä ahkerasti niiden kuukausien aikana, kun suomi-maxia odoteltiin. Poikkeuksen tästä säännöstä taidan tehdä kuitenkin Fuscon viimeisimmän kanssa...
Samalla karehrin hiukan niitä, jotka eivät omista noita wanhimpia willereitä. Klassikko- ja kronikka- Texien ilmestyminen täytyy olla heille iso juttu. Itselleni ne ovat pelkästään mielenkiintoinen lisä kokoelmiin.