Sota on aina hirveä tragedia. Oikeassa elämässä, jos toiselta ottaa jostain syystä hengen tai vahingoittaa tätä muutoin, niin sen pitäisi olla pelkästään vain häpeällinen juttu.
Sori, vieläkin oli offtopiccia: Korkkareille sallittakoon poikkeuksellisesti sodan esittäminen urheilusuorituksena.
Öh, ei se nyt aina ihan niinkään ole... kyllä monessa Korkeajännityksessä sota esitetään totisena touhuna.
Eikä tämä ole varsinaisesti vain korkeajännitys-ketju.
Jatkaen ajatuskulkua, sotasarjakuviin pätee sama kuin aihetta käsitteleviin kirjoihin ja elokuviin: skaala ulottuu sodanvastaisesta sitä ihannoivaan.
Sota on poikkeustila, äärimmäinen kulttuuristen raja-aitojen rikkoutuma ja sisäinen paradoksi. Niin sanottu rauhan aikainen käytös on sodassa virheellistä ja käänteistä, näennäinen kanssaihmisten fyysisen koskemattomuuden kunnioitus on vain yksi pieni esimerkki miten ihmisien toiminta muuttuu.
Legendaarinen lause: "pelastaaksemme kylän meidän oli tuhottava se" kuvastaa tapahtuman sisäistä logiikkaa.
Ja juuri siksi tarvitaan monia erilaisia sotasarjakuvia, Törnistä Pekuriseen ja Charlie´s warista Rockin kautta korkeäjännityksiin. jokaisella totuudella on vastatotuus, yhtä objektiivinen ja yhtä subjektiivinen.
jokainen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, mutta miten itse niihin suhtautuu on se tärkein kysymys.
Miksi Enemy acen Hans von Hammer on hyvä saksalainen, mutta keskivertokorkkarisaksalainen paha? Mike Blueberry oli etelävaltioista mutta taisteli pohjoisen puolella. Onko Koston veljeskunta sotasarjakuva koska kaikki sen tapahtumat pohjaavat espanjan sisällissotaan?
miksi niin moni sotasarjakuva keskittyy juuri menneisiin sotiin, ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan? ajatuksellisen etäännyttämisen takia? Allegorisuudesta?
miksei esimerkiksi Darfurin, intian ja pakistanin, Ogadenin, tsetseenian?
Irakia ja afganistania jonkin verran on ruodittukin mm. tässä ketjussa.
Vai onko niissä piilevä oire omien arvojemme käänteisyydestä, etniset ryhmät kelpaavat vain uhreiksi tai kasvottomiksi uhiksi, mutta siinä se?
Ei kai sentään.
Pääsyy sotasarjakuvien suosioon ei ole minusta välttämättä sen poliittiset ja historialliset arvot ja asenteet, vaan sen tilan kuvaus jossa ihmisien on pakko määrittää itsensä yksilötasolla.
Millainen kukin on. Mitä on valmis tekemään ja mitä ei.
mahdollisuus tulla joksikin muuksi, itseään suuremmaksi tai pienemmäksi.
Tämä puhtaasti kerronnallisteknisesta näkökohdasta.