Sotasarjakuvat

[Lurker]

Tuo kansi... herran jumala, kun se on... intensiivinen. Jostain Afganistanista kotiin palaava jermu kun tuon saa käsiinsä, niin joku romahdus siitä voi tulla.

[Matti Karjalainen]

Naputtelin tuollaisen arvion toisaalle:

Garth Ennisin käsikirjoittama ja Russ Braunin kuvittama "Battlefields vol. 1 : The Night Witches" (Dynamite, 2009) on Stalingradin taistelun tietämille sijoittuva ilmasotasarjakuva Neuvostoliiton ilmavoimissa palvelevasta, vanhanaikaista kaksitasopommittajaa lentävästä naisluutnantista ja saksalaisesta mosurista, joiden kohtalot nivoutuvat toisiinsa itärintaman ratkaisutaisteluiden tiimellyksessä.

Ennisille sodankäynti on helvettiä, jossa ei ole sijaa Korkeajännityksistä tutuile sankaritarinoille tai pahemmin minkäänlaisille inhimillisille tunteille. Rakastuminenkin voi koitua kohtalokkaaksi. Sarjakuvassa kuljetaan siis pitkälti samoilla linjoilla kuin erinomaisissa "War Stories" -albumeissakin.

Vaikka "Night Witches" ei tuo genreen mitään uutta, niin se on siitä huolimatta kohtalaisen hyvä lajityyppinsä edustaja: tarina toimii, henkilöt ovat lievästä stereotyyppisyydestään huolimatta riittävän kiinnostavia ja Russ Braunin piirrosjälki toimii sekin, vaikka aivan samanlaista silmänruokaa ei tarjoillakaan kuin ranskalaisen Yannin samaa teemaa käsittelevässä Huuhkaja-sarjakuvassa.

Kiinnostaisi nimittäin tietää mikä genressä teitä alan harrastajia eniten sykähdyttää? [...] Kiinnostaisi kuitenkin vielä se että miten tärkeää mielestänne koneiden ja aseiden kuvaaminen on?

En huomannutkaan tätä kysymystä aikaisemmin, enkä tiedä osaanko vastata siihen kovin tyhjentävästi. Luulisin kuitenkin, että sotasarjakuvassa kiinnostaa paljolti se, miten yksilö menettele, millaisia valintoja hän tekee ja mitkä motiivit häntä ajavat sellaisissa olosuhteissa, joissa on kyse elämästä ja kuolemasta (joka ei välttämättä edellytä taustalleen sotaa, mistä esimerkkinä Kirkmanin "The Walking Dead"). Henkilökuvaus on minulla keskeisessä roolissa - tapahtumien aiheuttamat tunteet, yksilöiden välinen vuorovaikutus, sodan seuraamukset ihmisluonnolle.

Lisäksi olen kiinnostunut ihan yleisesti ottaen historiasta. Sotakoneiden kuvaaminen ei ole niinkään oleellista, ja periaatteessahan sotaan sijoittuvan sarjakuvan tekeminen ei vaadi niiden perinpohjaista esittelyä - esimerkkinä nyt vaikkapa Nakazawan "Hiroshiman poika" tai Briggsin "Minne tuuli kuljettaa".

[Jena Baran]

Dong Xoai 1965 tekijänään Joe Kubert
jotenkin tuntuu että tuolta on LUPA odottaa laadukasta Vietnamin sotaa käsittelevää sarjakuvaa

Valitettavasti sitä ei nyt saatu.

Joe Kubertin Dong Xoai, Vietnam 1965 kertoo Vietnamin sodan siihen saakka suurimmasta taistelusta, jossa USA oli mukana. Tarina seuraa erikoisjoukkojen sotilasneuvonantajayksikköä. He työskentelevät ensin Bu Gia Mapissa ja saavat sitten siirron Dong Xoaihin. Tiedustelutoiminta paljastaa pian, että heitä uhkaa lähiaikoina Vietkongin hyökkäys. Pääosa albumista käsittelee aseman puolustustaistelua.

Historia kertoo meille, että taisteluun osallistuneet amerikkalaiset saivat paljon kunniamerkkejä, kaksi korkeinta mahdollista ja kolme sitä seuraavaa monien muiden lisäksi. Täältä pohjalta odottaisi kiinnostavaa, mukaansatempaavaa sotajuttua.

Kubert on valinnut tyylikseen luonnosmaiset, tussaamattomat lyijykynäpiirrokset. Tässä CBR:n englanninkielisessä artikkelissa on mallisivuja. Ruutuja ei ole reunustettu, eikä puhekuplia ole. Kaikki vuoropuhelu on lainauksina tekstilaatikoissa. Tyyli on kovin vanhentunut, Prinssi Rohkeaan tai Rasmus Nalleen se sopi paremmin.

Tämä kerrontatapa johtaa osaltaan oudon etäiseen, epäkiinnostavaan tarinaan. Taistelu ei myöskään ole loppujen lopuksi kovin mielenkiintoinen, puolustajat ovat niin pahasti alakynnessä. Sotilaiden sankariteot eivät tällä kertaa johda jännittävään tarinaan. Kubertin melodramaattinen, "pää pystyssä sarjatuleen"-piirrostyylikään ei oikein toimi tässä maanläheisessä, mutakuopissa kyhjöttävässä tarinassa.

Outoa kyllä, kirjan loppuun on liitetty koko 30-sivuinen taustamateriaali, jonka Kubert sai taistelun hengissäolevilta amerikkalaisilta veteraaneilta. Tämä tekstipaketti kertoo täsmälleen saman tarinan, mutta yksityiskohtaisemmin ja henkilökohtaisemmin. Tapahtumiin saa siitä koskettavamman tuntuman kuin itse sarjakuvasta.

Lahjoitan kirjan tänään Oulun kaupunginkirjastoon. Sieltä sitä voi kysellä lainaksi muutaman päivän päästä, ellei halua sijoittaa teokseen pariakymppiä. Minun kirjahyllyni ei jää sitä kaipaamaan.

[Jena Baran]

Lahjoitan kirjan tänään Oulun kaupunginkirjastoon. Sieltä sitä voi kysellä lainaksi muutaman päivän päästä

Heh, olipa arvioni yltiöoptimistinen. Kysymällä selvisi, että se on hyllyssä ehkä joskus syksyllä. Kaupunginkirjastossa on kaksi henkilöä luetteloimassa ja kaikki materiaali menee heidän kauttaan. Jonoa on jonkin verran, eikä kirja ole vielä edes kulkeutunut heidän osastolleen.

Saapa nähdä, käykö tuossa niin, että se on kokoelmissa uusiohankintana nopeammin kun tämä lahjoitettu kappale. Ulkomainen kirja, jota ei ainakaan 20.5. ollut vielä yhdessäkään suomalaisessa kirjastossa tarkoittaa sitä, että kaikki luokittelutiedot pitää luoda itse, niitä ei saa valmiina tietokannoista, mikä hidastaa vielä lisää.

Yhteiskunnan myllyn tahti on vähän toinen kuin mihin yksityinen keräilijä omissa Internet-aikakauden vain postin kulkunopeuden rajoittamissa hankinnoissaan on tottunut.

[Lurker]

Kun on jossain hyvä, kuten sotasarjakuvien piirtämisessä, kannattaa satsata siihen, kertoo Joe Kubert.
http://www.bookslut.com/features/2010_06_016203.php

[Jena Baran]

Kysymällä selvisi, että se on hyllyssä ehkä joskus syksyllä.

Nyt Joe Kubertin Dong Xoai, Vietnam 1965 löytyy Oulun kaupunginkirjaston listoilta. Sieltä sitä voi kysellä (kauko)lainaksi. HelMet-tietokannassa ei tällä hetkellä ole yhtään kappaletta tätä teosta.

[The Spirit]

Onko tuo Blazing Combat julkaistu alunperin väreissä? Siis ne irtonumerot. Aika monenlaisia (väritys?)tekniikoita ovat piirtäjät käyttäneet.

[Lurker]

Onko tuo Blazing Combat julkaistu alunperin väreissä? Siis ne irtonumerot. Aika monenlaisia (väritys?)tekniikoita ovat piirtäjät käyttäneet.

Eivätkös kaikki Warrenin julkaisemat sarjakuva-magazinet olleet mustavalkoisia? Välillä oli tosin väriliitteitä mukana.

[Curtvile]

DClta tuli hieno sarja kertalehtiä jotka on nyt luettu.
G.I.Combat featuring HAUNTED TANK

´panssaritoiminta toisen maailmansodan pyörteissä toimii yhä sillä vanhalla kaavalla.
Sarjaa lukeneena ei yllätä mitenkään paitsi sillä että sama juonikuvio pelittää ihan yhtä lailla, vieläkin.

Star-spangled war stories featuring Mademoiselle Marie

tämä oli ilahduttava tuulahdus maanalaista armeijaa sillä alkuperäisellä Inglorious basterdsilla. Täysin ennalta-arvattava ja ehkä juuri siksi niin mainio.

Weird war tales

tämä on mannaa alusta loppuun. Darwyn Cooken ja Dave Stewartin hyytävän hervoton soturien valhalla on hirtehinen sodanvastainen faabeli, siinä missä Ivan Brandonin ja Nic kleinin Helvetti yllämme on synkkä sukellusvenesodan kauhut pintaan nostava pieni helmi. Strnadin ja Hardmanin sotamies Parker näkee ukkosliskot on kaikessa inhimillisyydessään julman kaunis kertomus hirmuliskoista belgian rintamalla.


Our Fighting forces :Losers
josta en kannen digiversiota löytänyt, mutta tämä on suositeltava kaikille Likaisen tusinan ja  Kellyn sankarien ystäville.
Varsinkin epäsuhtaisen tst-yksikön luonteilla pelataan oivallisesti ja dialogi on ihanan hersyvää: "Yeah. Who'da thunk american planes would fire on an indian in a messerschmitt?"

oikein suositeltavia lehtiä, joita tuskin näkee kokoomana saati kotimaamme kielellä.

[Curtvile]

Komppaan.
Ja 2000-luvun alun 4-osainen minisarja Weird war tales on myös erinomainen.

[Lönkka]

Komppaan.
Ja 2000-luvun alun 4-osainen minisarja Weird war tales on myös erinomainen.

En ole noita 70-luvun juttuja lukenut, mutta oikeastaan nuo kaikki 2000-luvun Weird WHATEVER Talesit enimmäkseen pelittivät penteleen hyvin!

[Matti Karjalainen]

Tämä Imagen ulos pukkaama Brahm Revelin Vietnamiin sijoittuva lehti on ainakin parin numeron perusteella oikein suositeltava tuttavuus.

Lukaisin pari päivää sitten Turun Fantasiapeleistä ostamani "Guerillasin" ensimmäisen kokoelman ja sehän oli kerta kaikkisen nerokas albumi! Revel osasi yhdistää näppärästi realistisemman Vietnam-kuvauksen sellaiseen mikemignolahtavaan pulp-ainekseen ilman että homma olisi mennyt tahattoman huumorin puolelle. Ja kukapa voisi ylipäätään vastustaa jenkkisotilaiden, ihmisapinoiden, saksalaisella aksentilla puhuvien tiedemiesten ja isojen pyssyjen yhdistelmää? En mielestäni sorru edes kovin pahaan ylilyöntiin, jos uskallan nimetä tämän yhdeksi vuoden 2010 parhaaksi sarjakuvaksi.

[Curtvile]

Minun on pakko alkaa erakoitua yhä enemmän.
Tuttava näet vinkkasi että "sinähän jotenkin kankeasti luet ranskaakin eikös" vastattuani kyllä jatkoi että "etkös lue sotasarjakuviakin?" kun tajusin ettei ollutkaan retorinen/sarkastinen kysymys lähetti skannaamiaan näytesivuja BLOCK 109 sta.

Ranskalainen sarjakuva maailmasta jossa toinen maailmansota ei päättynytkään 1945. On 1954 ja Saksa ja Neuvostoliitto sotivat yhä.


sarjakuvan blogi ranskaksi jossa paljon näytesivuja.

Kun on tällaisia kavereita ei tarvitse niitä jotka vippailevat koko ajan mutta kulttuuriin sijoittaminen on aina parasta futuuria...

[CryingBlueRain]

Perkele että on pelottavan komean näköistä jälkeä. Tuossa on ehkä tyrmäävää tarinaakin eikä vain upeita kuvia, vähäpätöiseen Huuhkajaan viitatakseni.

Miksei meillä ole pakkoranskaa koulussa?

[matkamies]

Komiaa! Tosiaan ruotsin voisi koulussa korvata ranskalla, hyötyisi enemmän.