Hautuukodin lukuisia kirjallisuusviitteitä pidin tahallisena tai tahattomana tehokeinona, ne toivat tarinaan sellaisen neuroottisen analyyttisen sävyn joka kuuluu tarinaan. Se on tapa jolla kertoja hahmottaa maailmaa ja kommunikoi vanhempiensa kanssa, samalla tietäen että ei se tervettä ole.
Lepakkoelämää 2:sta vilkaisin pikaisesti kaupassa, kun ensi tunnistin sen...hurjaa, ne kaksisivuiset stripit voikin laittaa yhdelle sivulle, ja kirjan muoto on lähempänä albumia kuin strippikokoelmaa
Näkyi alkavan siitä kohtaa mihin edellisen suomennoksen lopussa päästiin, mutta en huomannut katsoa mihin asti tarinassa päästiin, tämä on kai kuitenkin valikoidumpi kokoelma jossa ei ihan kaikkia sarjoja ole laitettu?
Mutta hieno sarja jota suosittelen, hivenen erilainen kuin Hautuukoti mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Noista hahmojen miellyttävyydestä mistä Ami kirjoitti, enpä tiedä...ovathan he rakastettavia mutta toisaalta kaikista löytyy myös paljon ärsyttäviä piirteitä ja särmiä, muutamaakin on vuosien varrella tehnyt mieli ravistella että "älä tee noin!" (ei, eivät he ole enää pelkkiä viivoja paperilla).
Tässä myös arvostan Bechdeliä joka on aina valmis menemään yli niistä glbt-fiktion perinteisistä rajoista ja käsittelemään jopa asioita joista ei saisi puhua kun ne antavat huonon kuvan ulkopuolisille...mm. tekemään jotain niin järkyttävän kauheaa että
laittaa yhden henkilöistään suhteeseen penishirviön kanssa, ilman että tuomitsee moisen feminismin ja maailmanlaajuisen sisaruuden pettämisen. Kyllä, se on radikaali teko.
