Sarjakuvan arvostus

[Justus]

Toivottavasti tästä ei ole kovin tuoretta aihetta. Ihmettelen, miksei sarjakuvalla ole samanlaista arvostusta kuin esimerkiksi kirjallisuudella, puhumattakaan muusta taiteesta. Onhan sarjakuvan tekeminen paljon työläämpää teknisesti kuin kirjan kirjoittaminen. Tarinako se on mikä ratkaisee? Onhan maalaustaidekin huippuarvostettua vaikka esimerkiksi Mona Lisasta etsisi mitä merkityksiä tahansa, ei siitä juonellista kirjaa saa. Arvostellaanko sarjakuvaa vain sen sisällön perusteella? Me sarjakuvien tuntijat (fanit, diggarit) tunnistamme piirtojäljen ja osaamme arvostaa ja luokitella sarjakuvia eri kategorioihin tyylin ja tekijän mukaan ja tiedämme mikä on työlästä ja mikä on vain sutaistua eli koneella tehtyä nykyisin.

Amerikkalaisten strippisarjakuvamassa ei tietysti tee hyvää sarjakuvan maineelle ja vakavastiotettavavuudelle. Kamut on hauska ja fiksu strippi mutta Milo Manaran sarjakuvat ovat kyllä omaa luokkaansa. Onko strippisarjakuva taidetta? Onhan se sarjakuvaa, mutta niin erilaista kuin vaikkapa Tintti tai Ankardo.

Sarjakuvat laitetaan ainakin pienemmissä kirjastoissa lasten osastoille, television animaatiot tulevat aamulla tai päivällä, eivät todellakaam prime timessä. No, poikkeuksena on SubTV:n Simpsonit klo 20.30 mutta Subin katsojakunta on nuorta. Sarjakuvasta tehtyjä leffoja ei oteta vakavasti (kts. Hesari-ketju) jne. Minä en ota kovin vakavasti lehteä (HS) joka kirjoittaa Bombayn tapahtumista kun on kyse Mumbaysta :-). YLE24 kirjoitti Leningradista. Se on ollut 15 vuotta Pietari. Mitenköhän Zairen vaalit meni?

[pertti jarla]

Puhun nyt vain Suomesta, enkä ole mikään asiantuntija: Luulisi että arvostusta tulisi, jos sarjakuvia luettaisiin laajemmin. Kyllä suurimmalle osalle kansalaisia luulisi jotakin mieluisaa löytyvän. Voi olla, että harva sarjakuva yltää kerronnaltaan parhaan kirjallisuuden tasolle, mutta sama pätee elokuvaan, eikä sillä vastaavia arvostusongelmia ole.

Nykyisellään tunnen jopa aikuisia ihmisiä, jotka eivät osaa selata läpi vähänkin villimmin sommiteltua sarjakuvasivua. Selvästi on siis jäänyt muun sarjakuvan kuin Aku Ankkojen lukeminen monilta liian vähille. Miksi näin on, on ainakin mulle mysteeri. Sitten taas kun innostutaan jostain Viivi-Wagneriaanasta, niin jo on jääkaapin ovet strippejä täynnä. Voisiko sarjakuvatarjonnassa sittenkin olla jotain korjattavaa? Ehkä sarjakuvien julkaisu Suomessa kannattavasti on niin vaikeaa, että tilannetta ei voi korjata.

Sarjakuvia ei osteta, koska niitä ei arvosteta ---> niitä ei arvosteta, koska niihin ei ole tutustuttu ---> ei voi tutustua, kun ei ole tarjontaa ---> ei kannata tarjota, koska sarjakuvia ei osteta --->jne....

[JanneT]

Noh, sarjakuvien aikuistuminen on kuitenkin melko uusi ilmiö, mikä varmasti vaikuttanee asiaan. Kaikki kunnia supersankarisarjakuville, jotka hallitsivat strippisarjakuvien (joille myös kaikki kunnia) ja Aku Ankan (kunnia sillekin) rinnalla todella pitkään sarjakuvamarkkinoita, mutta kyllähän niiden kohderyhmä oli kuitenkin lapset. Samoin kuin Aku Ankan. Stripeissä taas on hyvin vähän tilaa ja niiden markkinapaikkana on ollut jotain kevyttä viihdykettä ihmisille ennene televisio-ohjelmien lukemista. Ei nämä käsitykset laajoilla massoilla muutu heti kun muutama aikuisempaan makuun suunnattu sarjakuva ilmestyy. Mutta kyllähän se muutos tapahtuu koko ajan. Ehkä hitaasti, mutta niinhän asiat taitavat yleensä mennä.

[Reima Mäkinen]

Toivottavasti tästä ei ole kovin tuoretta aihetta. Ihmettelen, miksei sarjakuvalla ole samanlaista arvostusta kuin esimerkiksi kirjallisuudella, puhumattakaan muusta taiteesta.

Tästä on puhuttu useammassakin ketjussa osiossa sarjakuvan estetiikka. Voit katsoa esim. täältä

Täällä (media)puolella voisi kysyä, miksi media ei arvosta sarjakuvaa yhtä paljon kuin kirjallisuutta tai elokuvaa?

Muutos tässä on kuitenkin ollut Suomessa huima ja tasaisesti kasvava. Näkemykseni mukaan sarjakuva saa kyllä ansaitsemansa huomion. Eihän kaikkia paskaelokuvia ja tusinakirjoja mediassa sen paremmin käsitellä. Sen verran vähän hyvää (taiteellisesti korkeatasoista) sarjakuvaa on kumminkin ilmestynyt että enempi puhe olisi vain turhaa hypetystä ja pikemminkin alalle haitaksi. Mielellään näen kehityksen niin päin että ensin tulee teosten substanssi ja sitten vasta suitsutus.

Pertti tuossa jo spekuloikin hieman aiheesta sarjakuvan lukeminen. Se on todellakin vaikeampaa ja haastavampaa kuin esim. elokuvien silmäily. Siksi se ei sovi massoille esimerkiksi työpäivän jälkeiseksi viihteeksi yhtä hyvin kuin telkkari.

Sarjakuvalla ei myöskään ole juuri omaa teollisuutta ja taiteenalaa tukevia rakenteita (paitsi Ranskassa ja Japanissa ) joten alalla ei ole taloudellista painoarvoa. Raha (panostukset) vaikuttaa siihen mikä mediaa kiinnostaa ja pannaan kiinnostamaan.

Vaikka sarjakuva lasketaan jo joissain piireissä taiteeksi se on nähdäkseni suuren yleisön ja median silmissä aika pitkälle viihdettä. Sen tehtävä on tarjota hetken huvitusta ja helpotusta ajantappoon. Tässä tehtävässä se toimii hyvin ainakin niin kauan kun stripit jaetaan paperilla (tai netissä) lukijoille ilmaiseksi.

Esiin nostettu muna-kana -asetelma ulottuu myös tekijöihin arvostuksen kautta siten että lahjakkaimmat kertojat etsiytyvät herkästi pois sarjakuvasta rahakkaampien medioiden ääreen.

[pertti jarla]

Rohkenen muuten väittää, että jos joku tekee Suomessa todella hyvän sarjakuva-albumin tai stripin, ja jaksaa tyrkyttää sitä, niin kyllä se julkaistaan ja huomiota tulee mediassa. Eli ei asiat niin toivottomasti ole.

[Jari Lehtinen]

Viihteessä ei ole mitään vikaa. Shakespearekin kirjoitti viihdettä Globe-teatterin ja kiertue-ensemblien yleisölle, joka oli ajan ilmaisua käyttääkseni sivistymätöntä rahvasta. Näytelmissä on mukaan siroteltuna runsaasti kaksimielisiä vitsejä.

Ehkä Reima on oikeassa, kun hän sanoi, että sarjakuva saa mediassa täsmälleen sen huomion, minkä se ansaitsee. Minusta medialla on kuitenkin vielä yksi este ylittämättä, tai vain osittain ylitettynä. Sarjakuvalla ja sen oheismaailmoilla on mediassa kiinnostavuutta ja uutisarvoa silloin, kun sitä voidaan käsitellä ilmiönä. Oli se ilmiö Viivi ja Wagner, manga, tms,

Se että senhetkinen kiinnostava ilmiö sattuu olemaan tällä kertaa sarjakuva, tai sarjakuvan laji, on sattumanvaraista ja asiassa suorastaan sivuseikka.

Siihen että sarjakuva nähtäisiin pysyvästi olemassaolevana asiana, joka on olemassa silloinkin kun se ei nouse ilmiöksi, on sittenkin vielä pikkuisen matkaa.

[Timo Ronkainen]

Sarjakuvan aikuistuminen ei ole uusi ilmiö, paitsi mitä nyt Suomessa.
Sarjakuvan arvostuksesta, tunnettuudesta yms. lainaan itseäni tuolta toisesta ketjusta:

"Tässä kun on työkseen saanut tehdä/joutunut tekemaan sarjakuvia eri tahoille viestintään ja mainoksiin ja toisinaan tavannut asiakkaitakin, niin sen on huomannut, että eipä tuommoinen tavallinen sukan kuluttaja, olipa sitten vaikka firman viestintäihminen tai mainostoimiston AD tai ihan joku muu, paljon sarjakuvia tunne. Aku Ankka on se mikä yleensä tulee mieleen ensimmäisenä, sitten tiedetään Viivi ja Wagner, ehkä B-Virtanen ja Mämmilä. Monet pitävät itseään sarjakuvaharrastajana jos tilaavat Ankan itselleen, eivätkä lapselleen, ja eritoten jos vielä lukevat Asterixia ja Tinttiä. Tintti -paita on kova juttu. Kotimaiset sarjat koetaan paria (jo edellä mainittua) poikkeusta lukuunottamatta ihmeellisenä ja vaikeasti lähestyttävänä taiteena (mitä ne usein ovatkin, kun keskivertoihmistä ajattelee) tai muuten kummajaisena.
Kaikkein useimmin sarjakuva on koettu lasten juttuna ja semmoisen käyttö mainontaan tahi viestintään ylipäänsä kohdistaa viestin lapsille. Tai sitten kyse on rohkeasta kokeilusta ja on todella vallankumouksellista  Sitten laitetaan sarjakuva "houkutteeksi" jonnekin esitteen takasivulle tms. Harva taho on kokenut sarjakuvan niin tehokkaana viestintävälineenä että se yksin pystyisi välittämään halutun sanoman."

Miten asiat ovatkaan jos yleisestä arvostuksesta kertoo tämä lainaus:

pääasiassa sarjakuva on kuitenkin hyvin tylsä "taidemuoto". sillä ei ole tarjottavana mitään sellaista, mitä ei muissa taidemuodoissa jo olisi. elokuvissa on liike, maalaustaiteessa on kuva, ja kirjallisuudessa on sana. elokuvissa on kuvan ja sanan yhdistelmä. sarjakuvien muoto on rasittava.

_{http://www.myartic.net/forum/forumtext.jsp?category=42&text=284115}

Kuvan ja sanan arvostuksen vertailusta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4783.0

Taiteesta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=419.0

Etabloitumisesta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=380.0

Sarjakuva kirjoitettiin taiteeksi:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4180.0

Ja kun ei sarjakuva juuri näy R-kipsalla:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2435.0
(muuta kuin ankkana, nallena, korkkarina ja witchinä)

Lopuksi kaivetaan vanhoja niin että tikkua lentää molempiin silmiin:
Laineen liplatukset:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=524.0

Timo

[Lurker]

Sarjakuvaan suhtaudutaan hyvin arvostavasti sellaisissa "tärkeissä" (?) lehdissä kuin Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti.

Monessa ammattilehdessä on kohdeyleisölle tarkoitettu omasta alasta kertova sarjakuva (Museo-lehden Museomestari Myyrynen on yksi suosikkejani) tai ilmaisjakelulehdessä on sen arvoja kuvaava sarjakuva (vaikkapa Kirkko ja kaupunki -lehdessä jo vuodesta 1971 kristinuskonnolla hauskuttanut Isä Ruben).

Mielestäni sarjakuvan arvostus Suomessa on koko ajan noussut sitä mukaa kun se on vaikkapa USA:ssa laskenut.

Sitä pidetään jopa yhtenä mahdollisena ammattina - varovaisesti tosin mainitaan alhaiset myyntiluvut...Kirjankustannusala
"Sarjakuvan arvostus on kasvanut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomalaista sarjakuvaa on ollut vuodesta 1911 lähtien (...) Sarjakuvaa lukevan yleisön ikäjakauma on laajentunut pikkulapsista aikuisiin, samoin naisista on tullut sen kuluttajia. Yhteensä maassamme ilmestyy vuosittain 40-80 sarjakuva-albumia. Yli 2 000 myydyn albumin haamurajaa on kuitenkin vaikea rikkoa. Ihmissuhteet ja arki ovat nykyään sarjakuvassa suosittuja aiheita, perinteiset seikkailu- ja fantasiasarjakuvat ovat tällä hetkellä syrjemmässä."

[V3§a V1tikain3n]

Sarjakuva on tarkoitettu lapsille. Mutta se on haitallista niille.

Aivan kuten tupakka on tarkoitettu aikuisille, vaikka sekin on niille haitallista.

Ja höpön höpön. Jos sarjakuvaa pidettäisiin korkealuokkaisena taiteena, josta nautittaisiin vain pikkusormi pystyssä, tuntisin olevani väärällä alalla. Minähän teen viihdettä. Toki Spedekin kaipasi töilleen arvostusta, vaikka toisaalta hyväksyi itsensä viihteentekijäksi.

 

[Kapteeni Kenguru]

^^Kah, Lurkeriakin näkee taas.

Miten asiat ovatkaan jos yleisestä arvostuksesta kertoo tämä lainaus

Ja joku kysyy häneltä "kuinka paljon olet oikeastaan lukenut sarjakuvia?" mihin tyyppi vastaa:

aivan tarpeeksi. mutta kyetäkseni lausumaan uskottavan näkemyksen siitä, ovatko sarjakuvat taidetta, minun on täytynyt nähdä vain yhden käden sormilla laskettava määrä sarjakuvaruutuja, sillä määrä ei ole mitenkään olennainen.

Right. Jalkapallo ei muuten ole mitään oikeaa urheilua. Olen nähnyt kun naapurin pikkuvekarat potkivat palloa pihalla, en ymmärrä miksi sitä pitää vielä televisiossa esittää.

[Lurker]

^^Kah, Lurkeriakin näkee taas.
<snip>

Loma alkaa loppua (mikä kesä!). Pidin vähän taukoa, kuten uhosinkin, mutta täytyy myöntää että olen seurannut keskustelua "puolella silmällä".

Hei, eikös tämä Kvaak ole myös osa (sarjakuvaa arvostavaa) mediaa?

PS. Kirjoitin äsken edell. viestini jälkeen Wikipediaan artikkelin Isä Rubenista. Ko. sarjakuvalla on 100 000 sitä arvostavaa lukijaa! Tutkitusti.

[Reima Mäkinen]

Ja jotta pysyttäisiin aiheessa. HS (ja moni muukin media) arvostaa sarjakuvaa myös taiteena. Tämä voidaan päätellä siitä että sarjakuva-kritiikkejä julkaistaan samoilla sivuilla kuin kirjallisuusjuttuja tai vaikkapa näyttelyarvosteluja. Olen siis eri mieltä Jari L:n kanssa. Sarjakuvaa käsitellään mediassa muutenkin kuin ilmiönä. Sarjakuva näkyy monen muun asian tapaan mediassa erilaisina uutis- ja henkilöjuttuina sekä kritiikkeinä. Se että jotkut Seiska tai Tekniikan Maailma eivät arvosta sarjakuvaa niin että aihe olisi siellä useammin esillä, ei mielestäni ole mikään huutava vääryys.

Perusteluja sille miksi sarjakuva on viihteen lisäksi nyt myös taidetta, löytyy toisaan ketjusta Sarjakuva kirjoitettiin taiteeksi.

Molemmille (s:lle viihteenä ja s:lle taiteena) löytyy paikkansa niin että itselle epämieluisia töräyksiä on onneksi vielä suhteellisen helppo vältellä.  

^{EDIT:Linkin korjaus}

[Jarkko Sikiö]

Tästä olen jauhanut toisessakin ketjussa, mutta sarjakuvan asema on suoraan verrannollinen julkaistun sarjakuvan; käytännössä lukijoiden määrään. Tässä suhteessa - ensi kertaa vuosikymmeniin - näkyy toivoa, koska Suomessakin kasvaa parasta aikaa sukupolvi, jolle tarjotaan enemmän vaihtoehtoja. Tästä saamme tietenkin kiittää mangaa. Tulevaisuudessa sarjakuva mahdollisesti nähdään muunakin kuin Aku Ankkana, joka mielletään lasten, varusmiesten ja lomailijoiden lukemistoksi.

On kokonaan toinen asia, arvostaako media sarjakuvaa koskaan sen enempää kuin vaikkapa toimintaelokuvia. Toki nuorempi arvostelijasukupolvi suhtautuu niihinkin vähemmän nihkeästi.

Mutta kuten tässä ketjussa on huomautettu, ei sarjakuvaa nyt aivan täysin lytätä, kyllä asiallisia arvosteluja on valtavirtamedian puolella nähty. Täytyy kuitenkin muistaa, että aina kun puhutaan valtavirrasta, täytyy muistaa, että sarjakuva asetetaan muiden medioiden rinnalle: elokuvat, televisio, Internet, lehdet, kirjallisuus, musiikki ja lukuisat harrastukset ja alakulttuurit. Loppujen lopuksi tämä kiertyy jälleen julkaistun materiaalin, siis lukijoiden, määrään. Kun määrä kasvaa, tulee näkyvyyttä.

[VesaK]

Heikki Jokinen sanoi aloittaneensa sarjakuvien säännöllisen arvostelemisen Hesariin sillä ehdolla, että hän saa kirjoittaa sarjiksista samaan tyyliin ja tilaan kuin esim. kirjoista ja taidenäyttelyista kirjoitetaan. Hän sai.
Mutta mutta, onhan tässä nyt sentään edistyttykin, huomattavasti rivakammin kuin mitä elokuvan tie arvostettavaksi taiteeksi oli. Vasta Donnerit ja Jarvat ja vonbaghit sen raijasivat kansakunnan kaapin päälle, ja hyvä että raijasivat ennen kuin koko ala meni alatyylin spedeilyksi ja efekteillä pullisteluksi.

Isä Ruben on oma suosikkini siitä mihin kaikkeen sarjakuva taipuu, ja samalla mallikappale uskonnollisesta avarakatseisuudesta - sarjan tekijät eivät vieläkään "uskalla" esiintyä julkisesti omilla nimillään.

[kaltsu]

Jos sarjakuvaa pidettäisiin korkealuokkaisena taiteena, josta nautittaisiin vain pikkusormi pystyssä, tuntisin olevani väärällä alalla. Minähän teen viihdettä.

Brrhh. Eipä tuota sarjakuvan arvostusta kauheen helppoa oo saada korkeemmalle ku niin moni tekijäkin ajattelee tällä tavoin. Hei viihdettähän se "korkealuokkaisempi" taidekin on. Kaikessa taiteessa on "helpommat" ja "vaikeammat" tapauksensa enkä mä ainakaan halua sarjakuvataiteilijana ja -lukijana pitää itteäni spedempänä kuin muita taiteiden harrastajia.

Ymmärrän kyllä ihmisten elitisminvastaisuuden - itsekin karsastan esim viininlipittelijöitä ja viskinhaistelijoita - mutta kyllä meidän tietyn alan harrastajina pitäis enemmän itseämme arvostaa ja pyrkiä myös yleisen asenneilmapiirin parantamiseen. Kyllä meidän pitäisi kaikkien ymmärtää kuinka haastavasta, ilmaisukykyisestä ja monipuolisesta taidelajista on kyse. Makuasiat erikseen.