Uusin suuralbumi tuli luettua aika pian kun sen käsiin sai. Joidenkin netissä olleiden näytekuvien perusteella Suarezin piirrokset tuntuivat aluksi hieman tunkkaisilta ja ahtailta, mutta onneksi paperille painettua jälkeä ei tarvinnut pelätä: todella tunnelmallista ja yksityiskohtaista jälkeä!
Suarez loistaa ainakin lähikuvissa ja varsinkin kasvoissa. Esimerkiksi sivun 87 kolmas ruutu on ihan hillitön ja sivun 62 toinen ruutu melko hurja. Jannen mainitsema kaupunki- ja maastokuvaus vakuutti minuakin, miljöö on muutenkin mielenkiintoinen. Tarina ei varsinaisesti mitään erityisen suurta hurmiota aiheuttanut, mutta ainakaan se ei tuntunut lässähtävän. Tarinan loppuun vedettiin sitten nopeasti uutta twistiä, tosiaan ehkä liikaa "paikasta A paikkaan B"-tason menoa. Tex ja Montales kahdestaan on ihan mainio idea, vaikka siitä ei sitten kaikkea saatukaan irti.
Tekijäesittely antoi kuvan erittäin osaavasta tekijästä, jonka töitä olisi mukava lukea enemmänkin. Kokonaisuudessaan mennään reippaasti yli keskinkertaisen, muttei kuitenkaan ihan erinomaiseen asti. Suarezin tunnelmallinen ja ammattitaitoinen kuvitus pelastaa jo paljon.