Selailin tai oikeastaan jo luin albumia hieman kirjakaupassa tänään. Minua kiinnosti kovin piirtäjän askeettinen elämä kaukana asutuksesta. Hänellä yhteen aikaan ei ollut mitään mukavuuksia kotonaan. Keräsi jopa sadevedenkin talteen eikä ollut sähköäkään. Omien sanojensa mukaan taiteilija halusi elää luonnon lähellä. Mielenkiintoinen ja varmasti rohkea tapa valita kuinka viettää elämänsä. Mutta tätä nykyä hänellä on ainakin matkapuhelin, jolla voi olla kustantajaan yhteydessä.
Pidän Gomezin piirrostyylistä. Ilmeisesti hän tekee tarinansa hieman paksukolla siveltimellä. Siveltimellä sarjakuvaa tehdessä saa aikaiseksi todella elävää viivaa. Samanlaiseen kosketukseen ei päästä kynällä piirrettäessä. Minulle siveltimen käyttö on ollut haastavaa, enkä voi vieläkään vuosien kuluttua sanovani hallitsevani sen käyttöä täydellisesti. Mutta jokatapauksessa siveltimellä saa parasta viivaa.
Jotkin albumin ruuduista olivat todella erinomaisia. Esimerkiksi eräällä sivulla oleva lähikuva intiaanien tärähtäneestä päälliköstä, joka oli tullut hulluksi. Näin hänestä sanoi oma soturi, jonka päällikkö ampui kylmäverisesti.
Minusta hänen piirtämänsä Tex ei pysynyt Texin näköisenä ihan koko albumin ajan. Samoin kritisoin hieman myös Carsonin piirteitä, jota hän ei pystynyt pitämään koko albumin ajan tunnistettavana- siis Carsonin näköisenä. Lähinnä häiritsi joissakin ruuduissa jokin pienen pieni elementti Carsonin kasvoissa. En tarkoita noita noki nenän näköistä nenää... Taustat ja muut olivat hyviä. Samoin tarinan sivuhahmoissa oli sellaista letkeää tatsia. Hyvä kokonaisuus jokatapauksessa. Tarinasta en voi sanoa vielä mitään. Mutta ensisilmäys tarinaan vaikutti lupaavalta.
Kyllä näitä uusia piirtäjiä Bonellin talliin putkahtaa aika ajoin. Hyvä näin, sillä vanhakaarti alkaa olla pikku hiljaa jo siinä iässä, että laatu alkaa luonollisesti heiketä ja sarjojen ilmestymistahti vähentyä. Ehkäpä minustakin tulee joskus yksi Bonelli impperiumin Tex- taiteilijoista!
