Lisäksi niissä on mahdollisimman vähän Rosan akilleenkantapäätä eli sietämätöntä siirappisuutta, mikä pilaa monta potentiaalista Don-mestariteosta (Elämä ja teot, sekä muut nuoruudenlällytykset).
Koska jaan Rosan kiinnostuksen Hollywoodin kultakauteen, sanon pah, siirappia ja melodraamaa vaan kehiin.
Okei, jotkin myöhemmät nuoruustarinat alkoivat käydä tämän suhteen rasittaviksi, yllämainittu White Agony Creekin vanki oli ongelmallinen enkä Unelmoiden läpi elämän -sarjan lopustakaan yhtään pitänyt, se oli tehty jo Ankkapalatsin erakon lopussa paremmin (niiden välinen ero olisi pitänyt tuoda paremmin esiin).
Rosan akilleenkantapäänä pidän itse heikkoa käsitystä kaikista muista hahmoista kuin Roopesta ja Akusta.
