Paavalille tiedoksi; jos tarinaa lähtee ostamaan koska olettaa ostavansa "kirjan osissa", niin tulee aika tylynä yllätyksenä lukijalle että tarina ei etene yhtää, saattaapi mennä jopa takapakkia. Kun viistoista osaa on plakkarissa ja sitten selviää että osia on viellä 23 edessä, niin alkaa se ottaa hieman päähän. Samalla sarjan taso laskee. Ei tee mieli enää lukea eteenpäin. Tulee huijattu olo, että eikö tekijälle tarinan kerronta olekaan tärkeintä?
Paavali ei ilmeisesti ole Inuyashaa vielä lukenut. Epäilenpä että saatat olla sen verran nuori että et muista Turtlesia ja Prätkähiiriä, joissa loppuratkaisu on *näin* lähellä, kun se taas lipeää saavuttamattomiin. Se on lukijan kiusaamista, kuin tielle jätetty lompakko josta pullistelee ulos kahdenkympin seteli -- ja johon on kiinnitetty viisi metriä tukevaa kalastussiimaa. Kun Inuyashan mahdollisuus löytää helmi on revitty kädestä kuudennetta kertaa, ja hän on "melkein" tappanut apinanaaman (nimi ei muistu mieleen) kymmenen kertaa, mutta jälkikäteen käy ilmi että jäi se henkiin, niin homma ei tunnu enää kovin järkevältä. Lisäksi helmen koosta pitäisi näkyä kuinka lähellä loppuratkaisua ollaan - ja juuri kun enää yksi sirpale puuttuu, niin koko juttu hajoaa taas, uudestaan (again, jos oikein muistan). Ollaan lähtötilanteessa. Tämä ei ole enään Aku Ankkaa, jossa jokainen tarina palauttaa status quon seuraavan tarinan alkuun mennessä. Lukijalle esitetään valmistumis-palkki, joka kuitenkaan ei tee sitä mitä lukijalle on luvattu - kerro missä kohtaa tarinaa ollaan.
Takahashin kohdalla asiaa on varsinkin vaikea ymmärtää. Rouva (neiti?) on niin tunnettu ihminen, että hän voi olla melko varma että mitä hän tekeekin, myy se hyvin. On hän käsittääkseni myöskin dollarimiljonääri, ja Ranmalla tienaa lisenssirahoja vuosia sarjan loppumisen jälkeenkin. Eli syitä sarjan jatkamiseen, tarinan "laimentamiseen" ei oikeastaan ollut.
Eli
1. Sarjan pidentäminen on Takahashin pettämistä itseään taitelijana.
2. Se närkästyttää lukijat jotka arvelivat ostavansa tarinaa joka päättyy kun "tarina on kerrottu" (mitä Ranma tai Inuyasha ei tehnyt).
3. Takahashin seuraava sarja on ainakin melkein yhtä tunnettu kuin edeltäväkin, ja nousee aina ajan myötä tunnetummaksi kuin aiempi. Venyyttämällä sekä Ranmaa että Inuyashaa, kaivaa hän maata omien jalkojensa alta, mikäli hän aikoo aloittaa vielä kolmannen maksisarjan. Vrt. Maison Ikkoku, jossa ei ollut ilmaa (jota fanit käsittääkseni toivovat).
Uskon, että kompaktista tarinakokonaisuudesta saa enemmän fiilistelyjä, kuin pidemmästä, mutta heikomman loppuratkaisun omaavasta. Luen mielummin TÖRKEÄN HYVÄÄ ja kiehtovaa sarjaa viikon kuin "OK, kai tää menettelee" sarjaa kuukauden. Maison Ikkoku on päässäni vieläkin, kolme vuotta lukemisen jälkeen, Ranma taas ei ole päässäni just ollenkaan, vaikka luen sarjaa suomeksi pokkareina uudestaan.