Suuri maagikko Grant Morrison on ruvennut sarjakuvamagiallaan loihtimaan supersankareita todelliseeen maailmaan, ehkä tässä on ensioireista, eli kasvukivuista, kyse. Tai sitten toisenlaisista kasvukivuista ja vienosta todellisuusharhaisuudesta.
Toisaalta elokuvista ja populaarikulttuurista ihmiset muutenkin nykypäivänä elämänsä mallin ottavat, niin miksi supersankarisarjikset olisivat sen huonompi malli kuin joku Sinkkuelämää tai mitä niitä onkaan(, en sen tarkemmin tiedä, kun en sitä toosaa ihmeemmin harrasta).
Sarjamurhaajia on tullut Jenkeissä tukuittain, sen jälkeen kun fiktiossa heistä tehtiin legendaa. Tosielämän supersankareita ei ole kehkeytynyt tiemmä Jenkeissäkään, ehkä se ura tyssäisi lyijysateessa aika lyhyeen.
Lordin suosion peesissä, joku trikoopukuun sonnustautunut arjen sankari, joka auttaisi mummot tien yli, ja tunkisi öykkäreille sinapit nenään, varmasti löytyisi kannatusta lööppilehtiä lukevien keskuudessa. Vielä jos jonkun pankkiryöstön onnistuisi estämään, olisi Seiska-lehden juttupalkkioilla leipäkin tienattu. Kun houkuttelisi Nykäsen tai jonkin muun haahustelijajulkimon messiin, niin avot, seuraavana vuonna olisi jo Kuka kukin on -kirjassa ja oma talk show televisiossa.