Luin tänään ensimmäiset kaksi kokoelmaa Transmetropolitania, joka oli hirveän hyvä, ja John Byrnen X-Men: The Hidden Yearsin kymmenen ekaa numeroa. Kummatkin oli huippuhyviä, joista Transmetropolitan parempi. Se musta huumori! Se kuvitus! Ne lasit! Warren Ellis on oikeasti tosi hyvä käsikirjoittaja, ja diggaan hänestä eniten silloin kuin kohteena ei ole natsimeininki akselilla "jenkit on parhaita ja tietää mitä tekee, ja siksi heitä pitää totella". Transmetropolitan on mahtava. Spider Jerusalem on kaikessa vastenmielisyydessään todella symppis hahmo. Kunnon antisankari. Ellei muuta, lehti todistaa ainakin sen, että yksi ihminen VOI vaikuttaa asiaan, jos hän on oikeassa paikassa. Jerusalem ei edes ole mallinvartaloinen pesupallollaan ja hiukan vinossa olevine hampaineen. Ihanaa. Pitää saada lisää. Mainittakoon viellä, että Tapiolan kirjastossa on paras sarjisvalikoima Espoossa mihin olen törmännyt. Joku sen paikan kirjanhankintaosastolla todella diggaa sarjiksia; sen englanninkielisen sarjiksen hylly on mitä laajin ja monipuolisin. Käännettyjen sitten vähemmän niin, mutta niitä löytyy muista kirjastoista.
Byrne pääsi tarinassaan hyvin lähelle Claremont-meininkiä sekä tekstiltään, juoneltaan, ja muistaen viellä sen että tarinat sijoittuvat menneisyyteen (wanhat tietokoneet, juonenkuljetus, nopeat hypyt paikasta toiseen). Tarina todellakin tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu OIKEESTI juuri ennen kuin Byrne tuli ekan kerran X-Meniin mukaan. Hauskaa tavaraa, vaikkei kovin vakavaa olekaan. Tarina oli ehkä hieman nopeatempoinen, mutta toisaalta, se taisi olla ajantapa silloin kun Claremont eka noita skriptasi, kuin silloin kuin Byrne noita piirsi (90-luvun puolessavälissä?). Marvelin uusi tyyli on saattanut iskostua minuun jo liikaa. Oh well. Kivaa kuitenkin.
