Tämäpä positiivinen yllätys.
Olin jo aivan varma, ettei sarja enää jatku. Ehkä toimitus kasasi edellisen numeron hieman sillä ajatuksella, että jos kirja ei myy tarpeeksi niin kirvestä tulee ja taskarista toiseen jatkuvien tarinasarjojen juonet päättyvät tarpeeksi hyvin toimiakseen loppuna.
Jos sitten kuitenkin menee kaupaksi niin jatketaan ihmeessä ja näin on onneksi päässyt käymään.
Palaamme Taikaviitan kanssa jälleen tuttuun julkaisutahtiin 2kpl ennen julkaisemattomia TK2000 sarjoja/kirja. Oikein hyvä, vaikka alkuperäistä ilmestymisjärjestystä ei edelleenkään noudateta.
Sama juttu Mikin Anderville seikkailussa, mikä onkin tehnyt toivotun paluun tähän numeroon. Jos osat olisi julkaistu samaan tahtiin 1/kirja, kuten tehtiinkin ensimmäisen 9 kirjan osalta, niin olisimme nyt osassa 11. Mutta, kas kummaa. Nyt julkaistiin silti osa 11 ja osa 10 on hypätty yli. Miksiköhän? Toivottavasti se julkaistaan vielä.
Mukana myös pitkä Heshukka tarina Roberto Vianilta ja Varjoankka lyhäri James Silvanilta.
Edellisen numeron tapaan uusintoja on aiempaa enemmän, mutta minun puolesta olkoot. Kunhan TK2000 ja Mikki Andervillessa sarjat jatkuvat.