Ei olleet ei, kun toimitus kusi koko homman sotkemalla julkaisujärjestyksen jo alkumetreillä. Lehden hintakin oli muistaakseni korkeampi verrattuna useampiin muihin julkaisumaihin. Sarja olisi voinut menestyä täälläkin, jos julkaisu olisi hoidettu muiden pohjoismaiden tapaan. .
Lehden hinta oli muistaakseni noin 5€ luokkaa ja ainakin yksi lehti oli myynnissä puoleen hintaan.
Toimitus taisi olla vain liian innoissaan uudesta sarjasta. Sitähän hehkutettiin jokaisessa alkupään lehdessä ja toimitus lupaili jo alustavasti Taikaviittakokoelmia jos sarjasta tulee niin suostuttu kuin he uskovat!
😃 Hyvä lukea noita hehkutuksia nykyään kun tiedämme kaiken pissineen.
Ai niin ja lehden logokin muutettiin yhtäkkiä ja selitykseksi annettiin, että "Yksi teki huvikseen Viittalogon" ja Kappas siitä tulikin lehden uusi tunnus. Ei anna järin ammattitaitoista kuvaa.
Samoin sarjahan on Suomessa kuuluisa siitä, että siinä viitataan lähes joka lehdessä tarinaan mitä ei ole suomennettu - vielä! Eikä niitä sitten suomennettukaan ennen kuin nyt pikku hiljaa ensimmäisiä.
Jos olisivat vain malttaneet jatkaa rauhassa lehtien julkaisemista alkuperäisessä järjestyksessä niin julkaistusta olisi voinut tulla pitkäikäinenkin tai sitten suomalaiset eivät vain innostuneet modernisoidusta ankkamaailmasta kuten muut maat.
Vaikka tällainen jossittelu onkin ihan hauskaa on se kuitenkin aika turhaa.
Mennyt on mennyttä ja nyt kannattaa koittaa pitää sarjaa hengissä SuperTaskarissa. Toimitus haluaa palautetta, sen antaminen on tärkeää, mutta kaikista tärkeintä on ostaa julkaisua mikä TK2000 sisältää.
Nyt kyllä kuullostin ihan sanoman lähettämältä mainosmieheltä
