Näyttäisi tosiaan siltä, että sekä Anderville, että TK2000 sarjojen viimeisimmät osat loppuisi sopivasti siten, että ne sitovat ratkaisevimmat juoniaukot yhteen ennen seuraavien alkua.
Jos tarinat on tosiaan valittu silmällä pitäen edes joten kuten järkevää loppua, niin se olisi ainoa hyväksyttävä (
vaan ei millään tapaa mieluinen) syy valita tarinat miten ne on nyt valittu. Universo PK sarja tosin päättyy gliffhangeriin ja tekstiin "
Jatkoa odotellessa..." mitä tuskin ikinä tulee, koska jatkot on jo julkaistu DuckTales-lehdessä. Ihan kuin toimitus kiusaisi meitä tahallaan(!).
Mikäli Supertaskari(
kin) tämän numeron jälkeen todella kuopataan, niin olen kyllä
todella pettynyt. Ylpeä siitä, että Suomi aloitti ensimmäisenä kaikista taskarimaista Anderville tarinoiden julkaisemisen vuonna 2014, mutta harmissani siitä, että jäimme heti kättelyssä jalkoihin kun muut maat, Saksa ja Hollanti etunenässä (
näistä jälkimmäisessä muuten rasittavasti julkaistaan Saksan premiumia vastaavaa Superia joka toinen kuukausi!!!!
ugh! Olen niin kateellinen) rynnivät ohi julkaisten koko sarjan vain kahdessa taskarissa. Okei, Ruotsi julkaisee sarjaa vielä Suomeakin hitaammin omassa
Musse Pigg lehdessään, yksi osa per vuosi, mutta hyvänen aika sekin menestyy vielä tarpeeksi, että lehteä kannattaa julkaista.
Suomessa ei olisi mitään saumaa julkaista Mikki Hiiri -lehteä, kun kaikki muukin tuntuu kuolevan koko ajan nopeammin. Uskomatonta on myös se, että Ruotsissa julkaistaan ilmeisen menestyksekkäästi myös
Kalle Ankas Pocket pääsarjaan kuuluvia tuplataskareita siten, että puolet taskareista on uutta matskua ja toinen puoli on uusintapainos jostain vanhasta taskarista!!!! Voidaanko siinä maassa julkaista mitä tahansa?!

Tällainen ei ikinä menisi Suomessa läpi.
Ei ikinä!Vielä 10 vuotta sitten elimme aikaa kun Disney -sarjakuvat menestyivät maassamme paremmin kuin koskaan. Mitä on tapahtunut kun tilanne on romahtanut näin pian, näin katastrofaalisen paljon? Vai onko se?
Vastailen osin omiin kysymyksiini.
Tiedän, että suuntaus on sama muissakin maissa ja syytä voidaan varmasti suurimmin hakea muuttuneista lukutottumuksista. Tilanne nyt vain on se, että julkaisualustana printtimedia tekee hidasta kuolemaa koko ajan. Ehkä siltikin olosuhteisiin nähden meillä menee sarjakuvarintamalla oikein kelvollisesti. Mene ja tiedä...
Taikaviitta2000 oli aikoinaan niin massiivinen sarja, että sen aloittaminen itsenäisenä julkaisuna olisi tänä päivänä aikamoinen riski missä maassa tahansa. Ehkäpä juuri tästä syystä sarjan uusimmat osat julkaistaan italiassakin Topolino-lehdessä, eikä omana julkaisunaan.
Meillä vain kävi Suomessa huono tuuri kun sikäläinen toimitusporukka intoili liikaa ja sekoili sarjan markkinoinnin ja toteutuksen kanssa hehkuttaen sitä satavarmaksi menestykseksi ja pitävän muihin maihin nähden myöhäistä aloittamisajankohtaa riittävänä syynä skipata yli 30 numeroa spoilereiden takia. Kuka vuonna 1999 muka edes vielä etsi spoilereita ulkomailta kotimaan jäljessä olevan julkaisutahdin takia? Tänä päivänä sellainen on erittäinkin yleistä touhua, erityisesti leffamaailmassa, mutta tuskin sarjakuvatarinoiden tarkistaminen muiden maiden lehdistä on ollut kovinkaan suuri uhka vielä tuolloin, jos se nyt on sitä edes tänä päivänä. Tuskin tiesivät kovin hyvin mitä olivat tekemässä. Sarjahan loppui italiassakin hyvin pian meidän lehtemme päättymisen jälkeen eli se olisi pitänyt aloittaa alusta joka tapauksessa.
Nyt saaga lienee siinä asemassa, että emme saa sitä suomeksi koskaan kokonaisena ja uusimmat, todella mielenkiintoiselta näyttävät jatko-osat kuten
Paperinik New Era jäävät niin ikään julkaisematta.