Toivoisin, että ennen TK2000 tarinoita olisi aukeaman kokoinen kuva kyseisen sarjan kannesta. TK2000-sarjassa oli upeaa kansitaidetta, toivotattavasti niitä saataisiin myös Supertaskareihin.
Pidän todella paljon näistä Taikaviitta 2000 sarjoista, koska ruutujen koko ja kuvakulmien käyttö on huomattavasti monipuolisempaa, mihin yleensä olen ankka-sarjoissa tottunut. Toimintakohtaukset eivät joitain poikkeuksia lukuunottamatta ole maata mullistavia (tosin erityisen hyvin on mieleen jäänyt ruotsalaisen version Ingen Utväg-tarina), mutta on todella hienoa nähdä Aku aivan erilaisena, mihin yleensä on tottunut: supersankarina joka tarvittaessa matkaa ajan ja avaruuden halki taistelussaan evroneita ja muita uhkia vastaan.
Ingen Utväg kuului itseasiassa PiKappa -sarjaan, joka oli PKNA:n rebootti, mutta laskettakoon se samaksi sarjaksi.

Varmasti tiesitkin tämän jo, halusin vain päteä tapani mukaan.
Olen kyllä myös ihmetellyt, miksei Taikaviitan kansitaidetta julkaista Supertaskarissa samaan tapaan kuin Mickey Mouse Mystery Magazinen. Liekö sitten jokin kirjan taittoon ja rajalliseen sivumäärään liittyvä juttu. Taikaviitan kansitaide oli kyllä oikeastikin niin laadukasta, että osittain sekin sai minut aikoinaan ihastumaan sarjaan niin perinpohjaisesti.
Tokihan tuosta voisi aina laittaa toimitukseen palautetta, mutta jotenkin veikkaan, että menisi kuuroille korville.
Vaikka olen toki todella innoissani siitä, että TK on saanut uuden mahdollisuuden Suomessa, toisaalta harmittaa, että se joutuu kituuttamaan Supertaskarista riippuvaisena, ilmestyen vain kahdesti vuodessa. Sarja ansaitsisi mielestäni tulla julkaistuksi ihan alkuperäisessä muodossaan, vaikka sitten digitaalisesti, jos ei muuten uskalleta ottaa riskiä. TK kuitenkin rakennettiin omaksi saagakseen, kerran kuukaudessa ilmestyvään alppariformaattiin, ei Pikku-Akun ja muiden jämäsarjojen rinnalle vähänmilloinsattuu. Lukijoiden, ja erityisesti toimituksen olisi hyvä muistaa, että Taikaviitta 2000:n konsepti eroaa perusakkarista niin paljon, ettei niitä pitäisi survoa samaan muottiin. Puurot ja vellit erikseen, siis.
Alppariversiossa esiteltiin kulloiseenkin tarinaan liittyviä henkilöhahmoja, lokaatioita ja teknisiä laitteita PK files -sivuilla, joita emme ole myöskään Supertaskariin saaneet. Vielä se jää nähtäväksi, pääsemmekö nauttimaan niistä minitarinoista, joita alppariversiossa alkoi jo alkuvaiheessa ilmestyä. Pessimistinä suhtaudun tähänkin skeptisesti: eiköhän senkin paikan jokin Heshukka vie.
Siis jos Supertaskari nyt ylipäänsä saa jatkoa. Vuoden 2016 taskarijulkaisuja ei kai ole vielä julkistettu, mutta jos Supertaskari sieltä puuttuu niin heitän koneen seinään. Vaikkei nyt erityisesti riemastutakaan maksaa yhdeksää euroa kahdesta tarinasta ilman mitään ekstrakamaa, niin kyllä se silti minulle kelpaa.