Olen kesällä selannut kaikki Hopeanuolet läpi. Nimisarjaa en jaksanut lukea, koska jutut ovat usein niin samanlaisia: Hopeanuoli ja Pekka jäljittävät ja ampuvat, Ted ja Harri koheltavat, Kuunsädettä lähennellään ja hän käyttää ”judoa”, joku sankari pannaan köysiin, mutta Tinka puree köydet poikki jne. En ole huomannut, että yksikään tarina olisi julkaistu uudestaan, mutta viisi kertaa on julkaistu sama kansikuva kahdesti (27/83 = 8/78, 4/84 = 4/78, 8/84 = 21/78, 43/84 = 20/78 ja 25/84 = 15/83:n kaksisivuisen kannen takakansi).
Kansitekstien perusteella seitsemässä numerossa oli liitteenä juliste: 13 – 14/77, 25 – 26/78, 24/79, 14/80, 24/80, 14/81 ja 24/82. Muissakin saattoi olla, mutta en nähnyt siitä sisäsivuilta mainintaa.
Kakkossarjoissa on vielä onnettomampi painoasu kuin muistin, viivat häviävät välillä tyystin. Hiawatha on niissä oma suosikkini, ja siinä on hyvän taiteen lisäksi myös mukaansa tempaavat juonet. Panen tähän näytteet lehden parhaimmista sarjakuvista Turokista ja Hiawathasta.
Myös tuo Royn mainitsema viimeinen Mohawk oli paljon parempi kuin lehden pääsarja, ja on minulla joku hämärä mielikuva jostakin villissä lännessä seikkailevasta alien pyssysankarista, mutta en muista enää kyllä sen sarjan nimeä. (Saattoi se hahmo olla ehkä tulevaisuudestakin. Hemmo oli kuitenkin ihan ihmisen näköinen)
Italialaisia mv sarjiksia: Eastwood-henkinen olikos se nyt Comanche vai apache kid(?) ja tietenkin mies altair Vsta eli avaruusmuukalainenmuukalainen runokielellä villissä lännessä.
Tuon scifisarjan nimi on Mies Sirius 5:stä (Wander: The Man from Sirius 5). Se oli varmasti Hopeanuolen erikoisin sarja! Päähenkilö alien on tupsahtanut villiin länteen ja puhuu vanhanaikaista runollista kieltä, koska oppimisen lähteenä oli Maan asukkaiden vanhoja kirjoja. Panen näytteen tästäkin. Sarjan luojina muuten olivat itse Denny O’Neil ja Jim Aparo, kertoo
Western Comics Adventure -blogi. Tuolla linkissä on kokonainen tarina luettavissa alkuperäismuodossa.
Hopeanuolen kansikuviin ilmaantuu hyvä taiteilija alkuvuonna 1978. Sisäsivuilla ei nähty yhtä hyviä pääsarjan piirtäjiä. Viimeisinä vuosina Hopeanuolen taiteen keskimääräinen taso laski selvästi.
Toimitukselliset sivut ovat erittäin antoisat ja niillä olisi hedelmällistä aineistoa vaikkapa intiaaneja käsittelevään graduun. Niiden takia varmasti tästä lehdstä tuli niin iso aikoinaan Suomessa.
