voi kumpa saataisiin edes se teknokraattinen dystopia...olisi merkittävä parannus maailmantilaan.
Ihailen Matkamiehen tulkintaa ja tavallaan ymmärrän sitä. Se että ko.kirjoittaja itse lukeutuu siihen tekijäkaartiin mitä itse pidän raikkaimpana ja eniten vereslihalla tehtynä uutena kotimaisena sarjakuvana vuosiin ja kaveri itse kuittaa tusinaheikkiytenä on kokonaan toinen asia.
toisaalla tuli syytä ottaa mustaa maalia, iso suti ja etsiä valkoinen seinä johon vetää rasti. Tämä kirjoitus pysähdytti:
Tämä ei nyt enää suoranaisesti liity tähän aiheeseen vaan on vastaus Vainion edelliseen vastaukseen.
Tampereen sarjakuvafestareilla isojen kustantamojen asiantuntijoiden näkemys oli juuri päinvastainen että nettimyynti lisääntyy entisestään ja oikeille kirjakaupoille koittaa entistä vaikeammat ajat. Se on nähtävissä jo nyt siinä että pienet kirjakaupat menevät konkkaan, Suomalainen kirjakauppa vähentää kirjojen osuutta myymälöissään, sarjakuvien osuus kirjakaupoissa vähenee muita painotuotteita nopeammin koko ajan.
Oma näkemykseni Tampereen festareiden jälkeen oli että harrastajat ovat aika väsyneitä koko alaan. Vanhoilla harrastajilla on jo hyllyt täynnä ja kokoelmaa siinä määrin että riittää luettavaa koko loppuelämäksi. Oma ikäpolveni edustajat (30-40-vuotiaat jotka vielä jokin aika sitten olivat se kaikista ostokykyisin ja aktiivisin osa) ovat keksineet muuta puuhaa ryhtyen rokkitähdiksi, levykeräilijöiksi tai hankkineet lapsia. Näitä nuoremmilla on ihan omat systeemit joita en esimerkiksi itse pysty ymmärtämään. Luetaan netistä, ladataan sähkökirjoja, on uudenlaisia (omasta mielestäni typeriä ja huonosti tehtyjä) sisältöjä eikä heitä tunnu hyvin tehty perinteinen sarjakuvakirja suuremmin liikuttavan.
Porukka jaksoi aika pitkään odottaa että tapahtuisi jotain jännää, mutta mitään ei sitten tapahtunutkaan...
Siinä oli mielestäni puettu monia kipukohtia oikein hyvin sanoiksi.
Sarjakuva ei kuole mihinkään ja ajoittain puskee ohi marginaalinsa. Sarjakuva paperisessa muodossa kansimateriaalista riippumatta alkaa näillä leveyksin sitä olla.
Sisältö ei katoa ja onneksi löytyy niitä jotka pakertavat.
jatkaen tuolta toisesta ketjusta:
Mutta sarjakuvakauppa, vinyylikauppa ja kirjakauppa joissa saa näpelöidä tulee vahvistumaan, luulen. Tää on yltiöoptimistista mutta koko mun elämän ajan mulle on kerrottu että punk kuoli 1978 ja silti on aina uusia skidejä jotka innostuu London Callingista siinä avattavassa vinyylimuodossa (sekänn ei joidenkin mielestä ollut punkkia vaan sell-out)
niitä uusia skidejä tulee jatkuvasti ja niille punk on uusi juttu tai siis sarjakuva.
Minä käyn useita kertoja viikossa tsekkaamassa muutamastakin paikasta sarjakuvahyllyn, Suomalaisen kirjakaupan tarjonta masentaa
minua Fingerporeineen Jereineen ja bulkkitavaranaan mutta seinänaapurinsa Akateemnisen sarjakuvaosasto pursuaa myös omakustanteisia ja pienkustantamojen antia eikä ilmeeni keskimäärin siitä naaraselefantin genitaalialueen rahvaanomaisesta ilmaisusta eroa sen enempää yli 80% ajasta.
Sarjakuvatarjonta on olennainen osa taiteen tilaa.
Sarjakuva on taidetta ja monille ,minusta lähinnä heikkolahjaisille reppanoille, meidän on pönkitettävä sen statusta taiteena joka ansaitsee korkeakulttuuriset raamit, suitsuketta ja mirhamia, satapäisen gospelkuoron huutamassa hallelujaa.
Tai siten ei.
Sarjakuva on taidetta, mutta sarjakuvatarjonta on yhä rajallista. Fyysisen tuotteen myyminen on tehty logistisesti kannattamattomaksi jo niiden isoille monikansallisille toimijoillekin.
Monelle tämä on yksinomaan ja ainoastaan hyvä asia, siitäs saavat riistokapitalistit.
Mutta tilalle ei ole toimivaa järjestelmää joka täyttäisi tyhjiön.
Nyt viittaan paitsi tukijärjestelmään, myös vielä suhteellisen lapsenkenkäasteella olevaan e/sähkösarjakuvaan ja niihin pienkustantajiin joilla ei isojen resursseja ole.
Itse voisin avautua siitä miten tässä maassa monenkin arvostetun tekijän kohdalla että ansionsa ovat apurahojen hakemisessa, ei sarjakuvan tekemisessä, usean oikeasti asiansa osaavan jäädessä hyvä kun albumi parin vuoden välein johtuen siitä että elääkseen on tehtävä töitä ja apurahoja ei tipu ei herise.
Aiempi verataaminen punkkiin on osuva. On helppoa olla punk Helsingissä, Turussa tai Tampereella. On skene, vertaisryhmät ja määritelmä mitä on "aito punk"
Mutta se Toijalan ainoa yksinäinen punkkari?
Se on PUNK.
Nämä kaverit, niin tässä maassa kuin euroopassa jenkeissä aasiassa missä ikinä, tekevät sitä sarjakuvaa jonka sisältö toimii ja laulaa ja lumoaa.
Oli se sitten komediaa, tragediaa, vitsejä tai paatoksellisuutta, ihan lajityypistä riippumatta.
Ja niiden muutamien harvojen takia jaksan raahata itseni sinne sarjakuvahyllyille kirja-ja erikoisliikkeisiin, tehdä hankintaesityksiä kirjastoihin.
Määrällisesti en montaa kokonaismassasta löydä jotka olisivat minun tai kenekään vaivan arvoisia.
Mutta niitä on ja tulee lisääkin, osin johtuen että osa ei tajunnut odottaa jotain jännää tapahtuvaksi vaan tekevät sarjakuvaa jonka haluaisivat lukea mutta jota ei ollut vielä...se riittää.
Optimisminä tuota minun on vaikea nähdä.
