Itse olen enemmän Petterin ja Tonin linjoilla, laatua julkaistaan isojen ja pienten kustantamojen toimesta.
Ville Rannan Sateesta pidättäydyn linjassa tasan tismalleen päinvastaista kantaa kuin Jiksi ja jos minun jotain positiivista kyseisestä teoksesta pitäisi sanoa on se että sillä on faneja.
Minä en niihin lukeudu.
Mutta se on vain hyvä.
Tämä on se pointti jota minusta viimeksi Reima Mäkiseltä jäi käsittämättä.
Minusta kun sarjakuvataiteen tila ei ole miten tunnustettu sarjakuva on muitten taiteen alojen parissa, eikä edes siitä onko sarjakuvakerronnassa jotain uutta.
Tiedän hyvin mikä oli
ketjun alkuperäinen lähtökohta siitä on edetty jo pitkälle.
Minusta visuaalinen kehitys ja loisto eivät jääneet menneeseen eivätkä odota tulevassa mutta aivan kuten sarjakuva on muutakin kuin vain visuaalista loistoa minusta Sarjakuvataiteen tila on monen tekijän summa:
-sarjakuvan määrällinen tarjonta, niin koti-kuin ulkomaisenkin
(sisältäen myynnin, kirjastolaitoksen)
-sarjakuvan määrällinen kysyntä
-sarjakuvan opetuksen määrä ja taso
-tyylisuuntien ja lajityyppien kirjo
-sarjakuvakritiikin määrä ja laatu
-sarjakuvantekijöiden asema, niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin
(tämän viimeisen kohdan takia ne yhteisörahoitukset ja apurahat yms ovat osa yhtälöä)
Minusta tilanne Suomessa on monessa mielin ankeakin yhä, pahasti epätasapainossa.
Tilanne on kuitenkin paranemassa.
Petterin kommentti:
Jos sen tekijä on Mauri Kunnas, ja aiheena maailman tunnetuin pop-yhtye, niin joo. Muuten ei.
on haikean ironinen mutta turhankin lähellä raainta reaalimaailmaa.
Puhtaasti kaupallisessa mielessä tottakin.
Yleismaailmallisesti voidaan sanoa että sarjakuva on kriisissä mediakulutusnormin muuttuessa ja jako teknisesti eriarvoistuvaan kehitykseen on liikkeessä.
Sähköisten lukulaitteiden tulo ei suinkaan hävitä kokonaan olemassaolevia käytäntöjä mutta mahdollisuus niihin rajaantuu.
Tilanne on verrattavissa musiikkimaailman muutokseen, toisaalta internet mahdollistaa kenen tahansa nousun maailmantähteyteen, toisaalta hukuttaa massaan ja sirpaloituneeseen kenttään uudet tekijät ja varsinkin ns. alempien yhteiskuntaluokkien, eli köyhien, resurssit eivät sitten kasvakaan vaan päin vastoin.
Isompi virhe on ylläpitää taidesarjakuva/käyttösarjakuva klikkiä monine vivahde-eroineen ja korostaa kuinka toinen sarjakuva on lajityypin tai käytetyn tekniikan ansiosta "taidetta" ja toista ei mainita julkisesti lainkaan tai yksin vähättelevässä sävyssä.
Itse en ole lukenut sarjakuvallisessa mielessä ansiokasta tuotosta sen enempää Ville Rannalta kuin Jim Davisiltakaan (myönnän molempien tuotannoissa aivan uusimmat kokematta) mutta molemmat ovat osa sarjakuvataidetta.
Molemmilla on lukijansa ja faninsa, se etten itse kuulu niihin ei vie niiltä asemaansa.
Tätä asiaa kun ei hyväksytetä muilla.
Elinvoimaisessa sarjakuvakulttuurissa molemmille ja monelle muulle on tilaa.
Ihan siinä pisteessä ei olla vielä mutta onneksi on ihmisiä ja yhteisöjä jotka toimivat sen asian hyväksi.
Markkina-alueemme on toki pieni ja monesta kannattaa enemmän keskittyä asioihin joissa olemme jo päteviä ja tunnustettuja, lähes monen kymmenen vuoden historialla.
Historialle ja maantieteelle emme voi mitään, mutta kulttuurisesti voimme yrittää.
Minua ei voi optimistiksi mainostaa, silti olen näkevinäni kehitystä jossa sekä sarjakuva sähköisenä sisältönä kuin perinteisissä muodoissaan on laajentamassa sarjakuvakulttuuriamme.
Kotimaisessa sarjakuvassa jako on pitkälti yhä (vahvasti karrikoiden) : huumoristrippiä, runopoika/tyttösarjista, räkäpunkkia ja Petri Hiltunen.
mutta nyt on uusia tekijöitäkin, jopa uusia suuntauksia.
Itse toivon kehityksen jatkuvan ja monipuolistuvan.
