Et ole. Asia selittyy sillä, jos vertaa tosiaan sarjan alkupään numeroihin. Ne olivat lyömättömiä. Parannusta on tosin tapahtunut vuosikymmenen takaisesta aallonpohjasta.
Näihin kyllä aika vahva eri. Alkupään numeroista löytyy toki monta todellista helmeä sekä iso kasa muuten vain erinomaisia Taskukirjoja, mutta vastapainoksi kokonaisuuksia, joiden tasolle on nykypäivänä melkeinpä mahdotonta vajota. Edelleen pidän kiinni siitä näkemyksestäni, että huonoa Taskaria ei ole ilmestynytkään, mutta yleistasoon verrattuna heikoimmat esitykset eivät suinkaan löydy viime vuosien tai edes vuosikymmenten ajalta. Otetaan vaikka aivan alkupäästä numerot 9, 10 ja 11, jotka eivät ole kyllä millään mittarilla lyömättömiä. 17, 28, 31, 39, 46, 50 tulevat myös aika nopeasti mieleen miettiessä alun heikoimpia hetkiä. Nimenomaan tämä epätasaisuus Taskareiden välillä oli alkuaikojen "ongelma", nykyään taso vaihtelee enemmän kirjan sisällä. Toki tuotakin vanhoissa numeroissa esiintyy, mutta se ei ollut kuitenkaan samanlainen liki joka kerta toistuva ilmiö kuin nykyään.
Tuo alkuaikojen epätasaisuus jatkui aina hieman numeron 100 toiselle puolen. Taskarihistorian todellisena aallonpohjana pidän 1980-luvun jälkimmäistä puoliskoa, tarkemmin suunnilleen numeroväliä 86-113. Tuolle välille mahtuu oikeastaan vain kolme säännön vahvistavaa poikkeusta, eli Taskarit 90, 103 ja 107 ovat erinomaisia. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat vähän erilaisempia tapauksia tuon ajan Taskarikatraassa. Tuolloinhan Taskukirjat sisälsivät pääosin aika lyhyitä italialaistarinoita höystettynä vielä lyhyemmillä "S-tarinoilla" ja yhden tai muutaman sivun vitsisarjoilla (sanomalehtistrippejä jne.). Tämä kaava ei tuottanut järin laadukkaita kokonaisuuksia, vaikka hyviä tarinoita mahtui osaan Taskareista useampiakin. Mainitsemani kolme tuon ajan laatuteosta ovat enemmän tai vähemmän eri maata.
Taskukirja 114 (Akun viemää) on merkittävä, ei vain siksi, että se on yksi kaikkien aikojen parhaista, vaan myös tietyllä tapaa uuden aikakauden aloittajana. Tuon kirjan myötä italialaistarinoiden painopiste siirtyi viimeinkin 60- ja 70-luvun tarinoista 80-luvulle, jonne oli aiemmin vain ajoittain kurkistettu. Muutaman vuoden ajan 80-luku oli pääosassa, kunnes tarinoita alettiin julkaista yhä tuoreempina ja 90-luku otti vallan. Samaan aikaan amerikkalaiset lyhärit ja muut täytetarinat vähenivät hitaasti, mutta varmasti. Myös tanskalaistuotantoisia tarinoita alettiin hiljalleen nähdä Taskareissa, mutta niiden määrä kasvoi merkittäväksi vasta myöhemmin 1990-luvulla.
Tämän 80- ja 90-lukujen taitteen (siis tosiaankin vain muutama kirja kasikytluvun puolelta) ja "ysärin" alkupuolen Taskareita pidän todella kovassa arvossa. Tarinoilla on usein riittävästi pituutta, kun tuota aikakautta edeltäneessä vaisummassa jaksossa eräs riesa ovat nimenomaan hirveän lyhyet tarinat, mikä tietysti on yksi nykytaskareidenkin ongelmista.
Tuolloin ensimmäisiä tarinoitaan teki myös moni nykypäivän piirtäjämestari, silloin vielä hieman Cavazzanon, Carpin, Scarpan ja De Vitan varjossa, ja lisäksi hyvien käsikirjoittajien määrä moninkertaistui. Tarinat muuttuivat kunnianhimoisemmiksi, fantasia nousi esille, historiatarinoihin saatiin uutta näkökulmaa, Indiana Hopo debytoi ja kaikkea muutakin mielenkiintoista tapahtui. Tarinoiden kenttä muuttui monipuolisemmaksi, niiden perinteisten "Mikki-ottaa-rosvot-kiinni"- ja "Roope-etsii-kultaa-ja-kurmoottaa-Akua"-juonien rinnalle tuli entistä enemmän muuta. Uusia hahmoja (Indyn lisäksikin) syntyi ja monet ennen lähinnä sivuhahmoina pidetyt saivat suurempia rooleja.
Kokoväritys saatiin jo vuosikymmenen alkupuolella, pikkuhiljaa yleistyivät tanskalaistuotantoiset tarinat, jotka silloin olivat keskimäärin niin hirveän paljon laadukkaampia kuin nykyään, ja ensimmäinen Tuplataskarikin näki päivänvalon ennen kuin 90-luku oli edes puolessavälissä. Hiljalleen vuosituhannen lähestyessä loppuaan Taskarit alkoivat muotoutua enemmän nykyisten kaltaisiksi: tarinoiden keskipituus kääntyi laskuun, osa vanhoista tekijöistä lopetti tai hiljensi työtahtia ja jotkut muokkasivat tyyliään lähemmäs nykyistä ja 2000-luvulle tultaessa ikävimpänä muutoksena Mikki-tarinoiden määräksi oli vakioitunut yksi per kirja.
Siitä huolimatta en allekirjoita sitä, että kymmenen vuotta sitten taso olisi ollut jotenkin heikko, saattoipa olla tämänhetkistä parempikin. Yksi syy on siinä, että vaikka vuosituhannen vaihteen aikoihin tanskalaistarinat eivät olleet enää terävimmillään, olivat ne kuitenkin keskimäärin selvästi parempia kuin nykyiset. Tämä pätee niin ankka- kuin hiiritarinoihin. Myös itse pääasian eli italialaissarjakuvan suhteen taso oli kenties laajempi. Kyllähän nykyään Faracit, Castyt, Faccinit, Vitalianot, Motturat ja muut tuottavat laatua laadun perään, mutta vastapainoksi todella huonojakin tarinoita saadaan lukea. Jossain määrin kymmenen vuotta sitten se "perustarina" oli ehkä parempi; uusista Taskareista on monesti liian helppoa jakaa tarinat hyviin ja huonoihin. Tämä on kuitenkin aika horjuva analyysi, sanoisin Taskareiden olevan aika lailla samalla tasolla kuin 2000-luvun alussa.
