Claremontin pesti X-miesten parissa on käsite.
Mutta kun Claremontin uudet X-julkaisut ei ole mikään käsite, vaan vain ja ainoastaan hänen Byrnen kanssa tehdyt jutut. Sitäpaitsi ei käsitteisiin liity mitään nostalgiaa, ne vain ovat käsite. Sinä perustelet aina huononkin sarjakuvan nostalgialla, eikä sinun kommenteissasi ole oikein mitään tarttumapintaa.
What Ifeistä löytyy hyviä tarinoita mutta yleensä tarinat olivat yhden numeron pituisia eli niitä saisi urakalla pistää yksiin kansiin että saisi satasivuisen spessun (ala vaikka Mustis) tai koirjan (ala vaikka Kostajat Saarroksissa) täyteen ja osa tarinoista liittyy täällä näkemättömiin tarinoihin joten konteksti olisi hukassa.
Joo, osa, mutta ei kaikki. Julkaistaisiin tietenkin ne tarinat jotka liittyvät tarinoihin jotka täällä on nähty. Minä ostaisin tämmöisen julkaisun, ja uskon että varmasti joku muukin. Siinähän olisi hieman sitä Jiksin uskonnollista paskaa eli nostalgiaa.
Ja kyllä minä saan käyttää sanoja jos haluan. Ehkä Pamelan Barb Wire on minulle guilty pleasure, sinä voit sanoa että minä vaan tykkään siitä. OK?
Ei tässä ollut nyt kyse siitä mitä ihminen sa ja ei saa sanoa, minun pointtini oli lähinnä siinä että ei tuommoinen nostalgia juttu pitkälle kanna, eikä se kiinnosta kaikkia. Sitäpaitsi minusta nostalgia ei riitä perusteluksi, minusta se on lähinnä tapa kiertää itse perustelu. Ihan sama jos minä sanoisin vaikka että Barb Wire on hyvä koska se on elokuva. Sinä et voisi kiistää etteikö se olisi elokuva, mutta et voisi oikein sanoa mitään muutakaan. Nostalgia ei synnytä keskusteluja. Aito kritiikki synnyttää. Ja jos kyse on nostalgiasta, niin vähintään pitäisi kertoa edes vähän tarkemmin että mikä näitä nostalgisia tuntemuksia synnyttää ja mikä ei, ja miksi.
Ja kyllähän sinä tässä nyt olet kuitenkin yrittänyt vähän perustella myös ihan rationaalisilla perusteilla sitä että miksi lehti on parempi. Ja onhan se siis parempi siinä mielessä että siinä lukija tavoittaa kääntäjät yms. kirjepalstalla, ja voi antaa kritiikkiä. Mutta toisaalta, ei kaikki lukijat oikein tiedä mitä lehdeltä oikein halauvat, ja siksi kovakantiset graphic novelit ovat parempi vaihtoehto. Koska niillä harvemmin osutaan hutiin. Mitä tulee taas julkaisun lopettamiseen, niin keskimäärin yksi tarina jenkeissä sisältää noin 6 osaa. Tämä siis vastaa yhtä kovakantista. Se on koko tarina. Useimmiten. Lehdellä menee näiden julkaisuun 3 numeroa. Kostajat lopetti 3 numeron jälkeen. Kuten monet muutkin julkaisut. Useimmiten. Hinta on toki ongelma, mutta pidemmälti ajateltuna ei. Sen takia Pulp julkaisu onkin nerokkain Egmontin keksintö ikinä. Halpaa, mutta jatkoa ei tarvitse julkaista kun sitä ei ole.
