Nauravasta tappajasta kolmannes luettu ja kyllä minusta tarinan tasossa mennään takaisin ihan kärkeen, mafian tähtäimessä oli aika heikko(joskin varsin luettava ihan kehnoa NR tarinaa ei mielestäni ainankaan suomessa olla julkaistu). Positiivista ainoastaan lentokentällä tapahtuva takaa-ajo.
Samaa mieltä, että
aiemmassa Raiderissa, mafiajutussa, päästiin vasta lopussa lentokentällä vauhtiin. Ihan lopussa myös oli ok huumoria ”Hei rakkaan” kustannuksella. Sanailut ja kieli ovat sarjassa kunnossa.
Koska en ole nähnyt mainitsemaasi
uusinta pokkaria, palaan vielä tarkemmin siihen mikä tuossa edellisessä Raiderissa ärsyttää. Kertomuksessa on turhaa selittelyä: 1) Laukusta ja avaimesta tehdään liian isot asiat. 2) Nickille ei juolahda mieleen mafioso nimeltä Scorsese (s. 14), vaikka tarinassa häntä pidetään kuuluisana. 3) Nykiläinen poika ei muka tiedä, mikä paikka ”Kennedy” on (s. 58) – lentokenttähän se on, mutta sivumennen sanoen todenmukaisempi sana olisi kai ”JFK”. Ym.
Juoni rakentuu väkinäisiin ratkaisuihin: 1) Poliisi olisi nähnyt metron valvontakameroista, että taskuvaras ei puukottanut huumekuriiria, joten turhaan varas pelkää poliisia. 2) Roistot etsivät pikkukonnaa sataman varastoissa tuskastuttavan pitkään; Nick ehtii tehdä vaikka mitä sinä aikana. 3) Nick ei ammu auton renkaisiin sivulla 73, vaikka sivulla 36 hän osui niihin mahdottoman matkan päästä. Ym.
Hyväkään käsikirjoittaja ei onnistu aina. Ehkä hän joskus kiireessä joutuu kasaamaan tarinan aiempien tarinoiden ylijäämäpaloista. Luonnollisesti Raiderin kuvituksen taso vaihtelee kun piirtäjät vaihtuvat. Uskon, että uudessa läpyskässä on parempi tarina.