Naivismi

[Helena]

Tarvitsisin esimerkkejä sarjakuvista, joiden piirrostyyli edustaa naivismia. Minun on vaikea käsittää, miten naivismi määritellään, joten osaisitteko antaa esimerkkejä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jos jokin sarjakuva, niin minusta Jukka Tilsan Zärpä on naivismia.

Eihän naivismia voi määritellä tarkasti, mutta siinä selvästikään ei yritetä piirtää "hienosti" eli teknisesti. Piirrosviivat ovat yksinkertaisia, kuvakulmat ovat monotonisia ja perspektiivi puuttuu.

Myös Tenavat ja Persepolis tulevat minulla miettimättä mieleen.

[Matti Karjalainen]

Jos jokin sarjakuva, niin minusta Jukka Tilsan Zärpä on naivismia. Eihän naivismia voi määritellä tarkasti, mutta siinä selvästikään ei yritetä piirtää "hienosti" eli teknisesti. Piirrosviivat ovat yksinkertaisia, kuvakulmat ovat monotonisia ja perspektiivi puuttuu. Myös Tenavat ja Persepolis tulevat minulla miettimättä mieleen.

Olen kaikkea muuta kuin asiantuntija tällä taiteensaralla, mutta tekisi mieli väittää ettei Tenavat näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kuuluisi tähän naiiviin kastiin. Sen sijaan Tilsa tuli minullekin ensimmäisenä mieleen.

[tertsi]

Wikipedia sanoo mm. näin:
Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineet taiteilijat.

Teoksissa on runsaasti koristeellisia ja värikkäitä yksityiskohtia hieman tyhjän tilan kammon tapaan. Yksityiskohdat kuvataan samanarvoisina, kun taas koulutetut taiteilijat pyrkivät synteesiin, jossa jotkin elementit dominoivat. Samanarvoisten detaljien tulvassa kokonaisuus muuttuu tavallaan epätodelliseksi, vaikka tavoitteena on aluperin ollut kuvata aihetta tarkan todellisesti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naivismi

[tertsi]

Eipä tule oikeastaan mieleen yhtään sarjakuvaa  joka täyttäisi nuo naivismin määritteet.

Mihin ihmeeseen oikein tarvitset noita esimerkkejä?

[Sampsa Kuukasjärvi]

Olen kaikkea muuta kuin asiantuntija tällä taiteensaralla, mutta tekisi mieli väittää ettei Tenavat näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kuuluisi tähän naiiviin kastiin.

Tarkemmin tuumien taidat olla oikeassa. Vitsisarjakuviin kuuluu olennaisena pelkistys, jonka sisällä Tenavat varmaan hyvin pysyy menemättä naivismiin. Tenavat kyllä oli aikoinaan synnyttämässä siirtymää riisutumpaan strippisarjakuvaan.

Naivismin epätarkka kansanomainen määritelmä voisi ehkä olla, että ”sellainen, jonka lapsikin piirtää”. Wikipedian artikkelissa näemmä maalaustaiteen naivismiin liitetään yleisesti itseoppineisuus. Lapsellisen näköisen jäljen takana voi tietysti olla paljon taitoa.

Naivistinen-sanaa käytetään laajasti ilman että viitataan varsinaiseen naivismiin. Esimerkiksi Mustanaamio-piirtäjä Wilson McCoyta sanotaan täällä kömpelyydessään naivistiseksi piirtäjäksi, mutta kyllähän hänellä oli esim. perspektiivit kunnossa ja tarkkuutta sen verran, että ei se taide naivismia ole.

Kalervo Palsaa sanotaan naivistiksi, mutta hänen tyylinsä saattaa olla myös undergroundia. On vaikeata määritellä esim. minimalismin, naivismin, surrealismin ja undergroundin rajoja.

[hdc]

Tuon Tertsin lainaaman selityksen mukaan minimalismi ei naivismiin kuulu, päinvastoin, joskin surrealismia se kyllä lisää...
Ei kyllä kauheasti tule mieleen tuollaisia. Pekka Manninen on ehkä joskus noilla tienoilla. Tai Lena Ackebo tai Anu Lavonen.

Lapsenomaisella tyylillä piirtäjiä onkin sitten useampia.

[Timo Ronkainen]

Sarjakuva onkin siitä vinkee taidemuoto, että visuaalinen puoli voi olla naivismia, mutta sisältö jotain ihan muuta hyvinkin vakavaa (esmes jo mainitut Persepolis ja Anu Lavosen sarjakuvat).
Itseoppineen Don Rosan sarjoissa on "runsaasti koristeellisia ja värikkäitä yksityiskohtia". Mutta tjaa....

Timo

[Reima Mäkinen]

Joo, naivisti maalaa tai piirtää huonosti koska ei osaa paremmin. Sellainen joka vain esittää kömpelöä (esim. M. Hagelberg)ei oikein mene läpi. Mullakin äkkiseltään mieleen tulee vain jenkkipiirtäjä Mark Beyer sekä ruotsitar Joanna Rubin Dranger (joka on sikäli hyvä esimerkki että on paitsi naivisti, myös nai'ivi  ). Kotimaisista Aulikki Oksanen voisi olla. Samoin Punikkityttö ja jääkäriupseeri -kirjan piirtäjä  Ellinor Mend (koska sarjassaan esim. kuvakulmat, -koot ja perspektiivit eivät vaihtele).

Aika äkkiä tullaan sen kysymyksen eteen, että voiko naivismi olla tietoisesti valittu piirrostyyli?  Minusta ei voi, mutta jonkun muun mielestä varmaan voi. Siinä mielessä vaikkapa juuri Beyerin ja Åsa Grennvallin teosten rankkaaminen naivismiksi tuottaa minulle vähän tuskaa sekin. Ku ei voi tietää tyyppien työskentelystä, se vaikuttaa aidolta mutta onko se sitä...

Ero maalaustaiteeseen ja naivismin määrittelyyn siellä voisi olla hyvä tehdä. Sillä yhden (tai kymmenen) kuvan maalaaminen öljyväreillä on niin eri asia kuin kuvien piirtäminen peräkkäin julkaistuksi tarinaksi.

Ja kuten huomautettiin underground on usein lähellä naivismia tai sitten jo sitä itseään. Joku Heikur Leiksson (vai mikä sen islantilaisen nimi oli) ei mulla mee läpi koska se on niin kaupallisen laskelmoitu. Kyse ei siis siinä ole minusta taiteesta eikä siksi myöskään naivismista. Vaikea on myös erottaa ns. nuoruudentöitä naivismista sillä lasten tekemät sarjikset usein muistuttavat minusta erehdyttävästi naivismia. 

[Lönkka]

Esimerkiksi sanoisin että enimmän osan ns. taidesarjakuvasta voisi laskea naivistiseksi...

[väistää]

[Sampsa Kuukasjärvi]

Tuon Tertsin lainaaman selityksen mukaan minimalismi ei naivismiin kuulu, päinvastoin, joskin surrealismia se kyllä lisää...

Näemmä joo, mutta minulla ei todellakaan tule naivismista ensiksi runsaat yksityiskohdat mieleen. Ehkä runsaat yksityiskohdat ovat enempi maalaustaiteen naivismin piirre? Niin kuin Reima sanoi:

Ero maalaustaiteeseen ja naivismin määrittelyyn siellä voisi olla hyvä tehdä. Sillä yhden (tai kymmenen) kuvan maalaaminen öljyväreillä on niin eri asia kuin kuvien piirtäminen peräkkäin julkaistuksi tarinaksi.

Sellainen yksityiskohtien runsaus, jossa kauempana olevissa kohteissa ei ole vähemmän yksityiskohtia kuin läheisissä kohteissa, on minusta kyllä naivismia. Sellaisesta puhutaan tulla Wikipedian artikkelissa. Hmm, ja Don Rosa ei ole naivismia.

Aika äkkiä tullaan sen kysymyksen eteen, että voiko naivismi olla tietoisesti valittu piirrostyyli?  Minusta ei voi, mutta jonkun muun mielestä varmaan voi. Siinä mielessä vaikkapa juuri Beyerin ja Åsa Grennvallin teosten rankkaaminen naivismiksi tuottaa minulle vähän tuskaa sekin. Ku ei voi tietää tyyppien työskentelystä, se vaikuttaa aidolta mutta onko se sitä...

Onhan se hassua, jos meidän pitää arvioida taideteosta taiteilijan tarkoituksilla, siis esim. sillä, onko hän tehnyt teoksen tahallaan naivistiseksi vai ei. Käsittääkseni taiteen arvioinnissa ja nauttimisessa keskeistä on teos eikä taiteilijan aikomukset. Teoksen arvioinnissa on toki mukana ulkopuolisia seikkoja, esim. yhteiskunnan arvot, taiteilijan imago yms., mutta eihän me voida varmasti tietää tekijöiden aikeita ja taitoja.

Esimerkiksi sanoisin että enimmän osan ns. taidesarjakuvasta voisi laskea naivistiseksi...

Naivisteja varmaan löytyy etenkin kotimaisista naispuolisista piirtäjistä. Googlettamalla tulee naivismiin liittyviä luonnehdintoja mm. Tiina Pystysen, Kati Kovácsin ja Kaisa Lekan töistä.

[tertsi]

Sellainen yksityiskohtien runsaus, jossa kauempana olevissa kohteissa ei ole vähemmän yksityiskohtia kuin läheisissä kohteissa, on minusta kyllä naivismia. Sellaisesta puhutaan tulla Wikipedian artikkelissa. Hmm, ja Don Rosa ei ole naivismia.

Rosa voisi ollakin aika lähellä naivismia.
Pankaapa Don Rosan ruutu ja vaikkapa Huuha Innasen tasulu vierekkäin ja arvioikaa itse.

Ainakin ne T. Pystysen jutut jotka olen nähnyt ovat valovuoden päässä naivismista.

Lisättäköön vielä selvyyden vuoksi:
Naivismi ei ole haukkumasana.

edit:
Rosan ankoissa on perspektiivi kuitenkin aika kohdallaan, mikä taas naivismissa on melko usein täysin vinksallaan.

[haplo]

Onhan se hassua, jos meidän pitää arvioida taideteosta taiteilijan tarkoituksilla, siis esim. sillä, onko hän tehnyt teoksen tahallaan naivistiseksi vai ei. Käsittääkseni taiteen arvioinnissa ja nauttimisessa keskeistä on teos eikä taiteilijan aikomukset. Teoksen arvioinnissa on toki mukana ulkopuolisia seikkoja, esim. yhteiskunnan arvot, taiteilijan imago yms., mutta eihän me voida varmasti tietää tekijöiden aikeita ja taitoja.

Molemmilla on osansa taiteen arvioinnissa. Puhutaan ikonografisista ja ikonologisista lähestymistavoista. Ensin mainittu vastaa siihen, mitä teos esittää ja jälkimmäinen siihen, miksi jokin teos on tehty ja mihin sillä on pyritty. Eli siis mihin tekijä on pyrkinyt.

Mukaan tulee siis väkisinkin arvioijan subjektiivisuus. Pelkällä objektiviisuudella kun ei voida vastata ikonologisiin kysymyksiin. Onhan tässä vaara ylitulkintaan, mutta se sitten pitäisi arvioijan itse tunnistaa. Tai vähintään muiden, eikä niellä kaikkea mitä on tulkittu.

Edit: Tottakai teos on kuitenkin lähtökohta. Ylitulkintaa olisi nimenomaan ottaa teos mukaan arviointiin vain siltä osin, että se sopisi arvioijan taiteilijasta esittämään näkemykseen.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Molemmilla on osansa taiteen arvioinnissa. Puhutaan ikonografisista ja ikonologisista lähestymistavoista. Ensin mainittu vastaa siihen, mitä teos esittää ja jälkimmäinen siihen, miksi jokin teos on tehty ja mihin sillä on pyritty. Eli siis mihin tekijä on pyrkinyt.

Ikonografia tutkii sitä mitä teos (kuva) esittää. Mutta ikonologia ei minusta liity taiteilijan tarkoituksiin, vaan siihen mitä teos (kuva) yleensä merkitsee taidehistorian kehyksissä.

Minun tietääkseni biografismi tutkii taiteilijan aikomuksia (intentioita) ja yleensäkin hänen elämänsä vaikutusta teoksiin. Teoksen arviointi tekijän kautta ei ole kovin suosittua nykyään, vaikka myönnetään, että se voi antaa lisätietoa.

Nykyisessä postmodernissa ajattelussa on valtavirtana tulkintamalli, että teoksen arvioinnissa itse teksti riittää. Arvioijan antama merkitys on ainoa ”totuus”, tietysti aina subjektiivinen sellainen. Teksti-sanaa käytetään näissä teorioissa kattamaan kaikenlaiset tutkimuskohteet.

[haplo]

Biografismista maalaustaiteen tulkinnassa en osaa sanoa mitään, mutta nähdäkseni ikonologisesti tarkasteltuna (eli kuten Wikipedia sanoo, konteksteja selvitettäessä) on pakko tarkastella taiteilijaa koska teosta ei olisi ilman että häneen on vaikutettu jollain tavalla.

Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustuksessa on nähty historiallisen kontekstin myötä mahdollisuuksia taiteilijan haluun ottaa kantaa ajan (1800-luvun loppu) Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Taiteilija itse kielsi tämän, mutta jotkut tulkitsijat ovat väittäneet löytävänsä tähän selviä viitteitä. Konteksti on siis selvillä, mutta sen merkitys taidehistorialle (mitä taiteilija haki teoksellaan vai hakiko mitään, ainakaan esitetyssä asiassa) on epäselvä. Ja sivumennen sanoen tulkinnat taitavat sisältää sitä ylitulkintaa...

Edit: Kun nyt kuitenkin sarjakuvafoorumilla ollaan, olisi ihan mielenkiintoista tietää millaista sarjakuvan tulkinta on. Onko sitä viety käsitteellisesti kuinka pitkälle? Yhdistelläänkö siellä juurikin näitä kirjallisuuden biografismia sekä maalaustaiteen puolelta ikonografiaa ja ikonologiaa?