Kelaan keskustelurullaa nyt vähän taaksepäin, koska ilmaisin itseäni vajavaisesti mitä tulee 50-luvun sarjakuvaan. Tarkoitin vanhentuneella sarjakuvalla tiiviisti julkaisuja tarinoita, kuten fordismin hengessä tuotettuja liuska-Texejä (joissa hyviäkin tarinoita). Olisi pöyristyttävää väittää Asterixia, Lucky Lukea tai hieman myöhemmin alkaneita Blueberryä tai Comanchea vanhentuneiksi. Vertaisin liuska- Texejä vielä 50-luvulla massoittain tehtyihin B-westerneihin tai tusina-TV-sarjoihin (joita katsoessa tulee kiusaantunut olo). Pitää kuitenkin samalla huomioida, että suuri osa laadukkaimmista ja ikimuistoisimmista westerneistä ohjattiin 40-luvun lopulla ja 50-luvulla (Red River, Shane, Rio Bravo). Ne kestävät katsomista isältä pojalle.
Hannulle toteaisin, että 50-luvusta on jo yli 200 kvartaalia, joten ei tässä nyt ihan niin hektisessä hengessä argumentoida

. Vanhassa ei todellakaan ole mitään väärää; tienaanhan leipäni menneisyyden tutkimisella ja opettamisella.
Opponoisin Curtvilleä siinä, etteivät Willerit sentään taida haastaa mitä tahansa taideteosta. Texit ovat pääosiltaan "vain" taidokkaasti toteutua viihdettä, joten tältä pohjalta niiden toteaminen taideteoksiksi johtaa raskaaseen käsiteinflaatioon.
Chandlerin romaanit sen sijaan ovat korkealuokkaista kirjallisuutta. Erityisesti "Pitkät jäähyväiset" opusta on pidetty kirjallisuuspiireissäkin merkkiteoksena. On hyvä muistaa, että "ennen vanhaan" oli tapana, että tunnettujenkin kirjailijoiten laatuteoksia julkaistiin jatkosarjoina lehdissä (esim. Jane Austin tai populaarimpi Edgar Rice Burroughs).
Ja jotta kirjoitukseni liittyisi vielä ketjun aiheeseen, haluan todeta, että Traagisen ristin julkaiseminen kauniina kovakantisena formaattina oli todellinen kulttuuriteko (vaikka päämotiivi Egmontilla luonnollisesti voiton maksimointi). Liityn vilpittömästi siihen pitkään jonoon kiitollisia sarjakuvan ystäviä, jotka ovat monesta velkaa sarjakuvaneuvos Alaselle. Ja tapauksessani tunnen vielä pohjatonta kiitollisuutta Ken Parkerin renessanssista Suomessa. Westernit ja lännensarjakuvat ovat kuitenkin valitettavasti auringonlaskun kulttuuria. Meitä vaalijoita on tätä nykyä vähemmän kuin koskaan.