Tuohon sarjakuvan kulta-aikaan liittyy itselläni myös Ihme-sarja (joka oli ehtinyt loppua) 70-luvun alun Teräsmies lehti, Cocco Bill sekä Trumf-albumisarja.
Tuhon tietokone on varsin hauska suomennos alkuperäisestä Deathgamesta. Panin myös merkille että Unto Uneksijassa on (c) Joonas silloinkin kun piirtäjänä on Oscar.
Amok lehden viimeinen numero on hakusessa.
Eiks toi viimenen noista ole helpoin? Arktisen B:n julkaisema...
Kari Leppänen sanoi eräässä haastattelussa, että " hän pyrkii tekemään vain sellaista sarjakuvaa, jota itsekkin viitsisi lukea silloin kun teen siihen myös käsikirjoituksen itse".
Tuohon pyrkii moni muukin. Edes onnistuminen tuossa ei silti vielä takaa että se sarjakuva puhuttelisi muita. MOT
Hän jatkaa artikkelissa: " ...toimintasarjakuva menee kyllä sössöksi, jos siihen ruvetaan änkemään kaiken maailman syvällisyyttä. Koska arvostan vain 50äluvun rehellistä ja konstailematonta sarjakuvaa, en todellakaan näe mitään syytä ruveta temppuilemaan sarjakuvantekijänä ymppäämällä juttuihini mukaan kaikenmaailman osallistuvaa ja mukasyvällistä soopaa, joiden tekeminen on kaiken lisäksi liian helppoa ja sellaisten parissa näpertävät haluavat vain herättää huomiota tietyissä piireissä".
Kari Leppänen on loistava piirtäjä ja saa siitä hyvästä kunnioitusta minultakin. Mutta mielipiteistään päätellen hän on myös melkoinen urpo tai ikuinen pikkupoika.
Tässä yhteydessä ei ole tärkeää miksi Leppänen on mielipiteissään niin jyrkkä tai naiivi. Lasten- ja nuortensarjakuvan tekeminen, ja varsinkin sen tekeminen hyvin on aivan yhtä hyväksyttävää kuin minkä tahansa muun tyylin. Todellisuuspakoilu on yksi viihteen kuluttamisen tärkeimmistä motiiveista ja juuri tähän kuluttajien tarpeeseen Leppänen haluaa vastata.
Leppäsen sarjoista ei kannata hakea sellaista mitä hän on välttänyt niihin laittamasta. Kuitenkin, jos lähdetään puhumaan laatusarjakuvasta tai vertaamaan puhdasta viihdettä taiteellisesti kunnianhimoisiin tuotoksiin, on selvä että viihteen eväät eivät aina tahdo riittää. Omassa lajissaan, viihteen ammattilaisena voi silti olla hyvä, lähes paras. Taiteellisesti kunnianhimoinen ei kulje silmät suljettuna maailman tapahtumilta, hän pyrkiin tulkitsemaan ja ymmärtämään niitä (ja ihmisten toimia), ei sulkeutumaan omaan kuplaansa (oli se kupla sitten joku scifi-viritys tai latteaksi hiottu historian yksityiskohta).
Jos ajatellaan Reiman tarkoittamaa oikeita tunteita tai syvempää ihmiskuvausta, mistä hän puhui kommentissaan, niin eikö sellainen tunnu hieman feministiseltä koska naiseläjillä tunneseikat ja asioihin syvälle meneminen on luontaista.
Feminiininen ja feministinen on kaks eri asiaa. Siitä huolimatta, seksististä puhetta. Mutta noinhan sitä helposti ajatellaan jos ei ajatella.
Oikeastaan hyvä esimerkki tai testi (mille tahansa kulttuurituotteelle) on se miten tarina/tekijä suhtautuu kuolemaan (monissa tarinoissa se kuitenkin on läsnä). Jos jonkun kuolema on vain yksi juonenkäänne muiden joukossa, eivätkä muut hahmot noteeraa sitä muuten kuin vaikkapa koston motiivina, kyse ei ole ns. syvemmästä ihmiskuvauksesta.
Onhan se aika hassua, että jos joku Mustanaamio tai Achilles Wiggen kuolisi seikkailussaan, lukija ajattelisi parhaassa tapauksessa vain että kyllä se seuraavassa seikkailussa taas herää henkiin. Suurin osa lukijoista ei välittäisi pätkääkään. Tuo kertoo mielestäni siitä, että tarina ei herätä tunteita, sillä ei ole syvempää merkitystä lukijalle. Kertomus ei kuvaa elämää, vaan se on osa viihteen päiväunta. Tämä oli nyt vain yksi, esimerkin vuoksi rautalangasta väännetty kärjistys. Koko kysymys on kuitenknin monimutkaisempi ja liittyy laajemmin kaikkeen.
Haluux nuoret kundit ihan tosissaan lukee seikkailusarjakuvassa jotain hempeilyjä tai jotain tollasta.
Ei. Nuoret kundit eivät myöskään halua lukea sarjakuvia. Paitsi jokunen poikkeus, joka lukee mangaa.
En usko, että sellainen sarjakuva menisi tänä päivänä kustantajilta läpi, mistä Reima saisi mukavat kiksit! 
Kyllä se menee, mutta on totta että niitä "tunteita tai syvempää ihmiskuvausta" sisältävä realistisesti piirretty seikkailusarjakuva on suhteellisen outo ilmestys. Voidaan tietysti pohtia sitä että pystyykö realistinen piirros ylipäätään yhtä suuriin tehoihin vaikkapa tunteiden kuvaamisessa kuin tyylitelty jälki, mutta se(kin) menee off-topiciksi.
