Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => : Pauli Heikkilä 21.05.2010 klo 16:19:41
-
Tikulla silmään ja niinpoispäin, mutta satuin tuossa huomaamaan Timo Ronkaisen jutun kotimaisten sarjakuvalehtien historiasta (osa 2, 2004). Kyllähän se oli niin, että Tuohus-parodia tehtiin Pahkasikaan porukalla ja minun aloitteestani. Olin herjaillut seuralehtiä - lähinnä Kannusta - mediassa jo aiemmin ja turhankin kärjekkäästi (suututtaen mm. P.A. Mannisen).
Tapiirista vielä sen verran (jotta historia pysyisi ruodussaan) että idean sen perustamiseen saimme yhtaikaisesti Markku Paretskoin kanssa Tampereen ylioppilastalolla 1983. Juha "Jussi" Ruusuvuoren pyysimme talousvastaavaksi päätoimittajaksi, ja itse otin vastuulleni lehden taiteellisen johdon. Markku P. jatkoi Pahkasian vääntämistä viereisessä huoneessa, kuten mekin omalta osaltamme.
- Pauli Heikkilä
-
Kiitos, erityisesti kotimaisen sarjakuvalehtien taustat kiinnnostavat täällä Kvaakissa monia, joten hienoa kuulla näin suoraan asianosaiselta, mitä on aikanaan tapahtunut!
-
Kyllähän se oli niin, että Tuohus-parodia tehtiin Pahkasikaan porukalla ja minun aloitteestani. Olin herjaillut seuralehtiä - lähinnä Kannusta - mediassa jo aiemmin ja turhankin kärjekkäästi (suututtaen mm. P.A. Mannisen).
Minusta oli komiaa miten Sarjainfossa Manninen uhosi ettei lepää ennen kuin näkee Pauli Heikkilän irtihakatun pään seipään nokassa Tammelan torilla. Et sitten kuitenkaan malttanut jättää siihen vaan teit vielä myöhemmin Pahkikseen "Suuri Pizza" -parodian, tai ainakin sellaisen kannen.
Tuohuksessa oli kaikki oikein mikä "alan lehdissä" oli silloin väärin, varsinkin Paretskoin (?) rouhea punk-sarja "Maailma kuolee yöllä - tänä yönä." Mutta jos jälkiviisaita ollaan, se kun parhainta viisautta on, niin toki Pahkasika oli huomattavasti "urauttavampi" malli nuorille tekijöille kuin sarjakuvaseurojen lehdet.
Joka tapauksessa sen voin luvata, että kun kotimainen sarjakuva täyttää 100 vuotta ensi vuonna, tullaan Pahkasiankin kallo kaivamaan taas esille ja asetettaman kiilotettuna kansakunnan kaapin päälle.
-
Multa se Tuohus meni ihan ohi, koska en enää tuohon aikaan jaksanut Pahkasian yltiökaupallista ja kapitalistista meininkiä. En edes muista mitä siinä oli. Toki Tuohuksesta oltiin seuraskenessä hieman tuohduksissaan, ilman muuta.
Itse muistelen reagoineeni niin että huumorin sisältämä kritiikki ei sisällön puolesta oikein osunut maaliinsa. Tuohus muistutti enemmän normiomakustannetta kuin "seuralehteä". ...Ja pianhan Banana lähti sitten "samoille markkinoille" Potsilla, joka oli minusta aika hirveä esitys.
Pitäisi kyllä kaivaa se esiin se TUohus ja katsoa uusin silmin. Minkähän verran ylipäätään näillä (seuralehdet ja Pahkis) oli yhteistä lukijapohjaa? Että upposiko huumori ollenkaan Pahkasian lukijakuntaan, tajusivatko mistä siinä oli kyse? Ja oliko Pahkis juuri tuolloin (vai vähän myöhemmin) suosionsa huipulla? Painos huiteli varmaan kuitenkin yli 20 000ssa, ja levikki oli muutamaa kertaluokkaa isompi kuin sarjakuvalehdillä.
Ajattelen myös niin että aatteellisen toiminnan puolella, eli seuroissa koettiin aika epikseksi se että Heikkilä heitti rapaa niiden päälle, jotka tukemalla kotimaisia artisteja kasvattivat sekä tekijöitä että lukijoita myös Pahkasialle. Eli tavallaan yhteisellä asialla oltiin. Ja suomalaisen sarjakuvan potkijoita löytyi muutenkin aivan riittämiin noihin aikoihin.
Toki riita ei ollut niin kovin kummoinen, sillä yksi Pahkiksen luottopiirtäjistä päätoimitti vähän myöhemmin Kannusta ja toinen oli Tampereen seuran aktiiveja. Ylipäätään seuralehdillä ja Pahkisella oli paljon samoja sarjakuvantekijöitä. Pelkästään Pahkasikaan tuottavia piirtäjiä oli vain kourallinen. Seinäjoen seuran jäsentiedotteessakin (Sarjainfon lisäksi) "sarjakuvasota" muistaakseni näkyi ja molemmista julkaisuista taitaa olla dokumenttia verkossa skannattuna Suomen sarjakuvaseuran sivujen arkistoon.
Sarjakuvallisesti onnistunein aikalaispanos aiheeseen oli minusta Mänttärin ja Sinisalon Kannukseen (nimimerkillä) tekemä Vanhat herrat -parodia (Uudet Herrat). Tuohuksen Heikkilä taisi kynäilllä yksin?
Ja vielä kommentti mainittuun ansiokkaaseen Kvaakista löytyvään Ronkaisen juttusarjaan (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=266). Oli se vain huikeaa, miten helposti Tapiirin lanseeraaminen kävi ja miten paljon ostajia se heti löysi. Ei onnistuisi nykypäivänä.
-
- Minusta oli komiaa miten Sarjainfossa Manninen uhosi ettei lepää ennen kuin näkee Pauli Heikkilän irtihakatun pään seipään nokassa Tammelan torilla.
- Juu, se oli kovasti hauskaa. Sittemmin olemme olleet P.A:n kanssa asiallisissa väleissä.
- Et sitten kuitenkaan malttanut jättää siihen vaan teit vielä myöhemmin Pahkikseen "Suuri Pizza" -parodian, tai ainakin sellaisen kannen.
- Tein sen parodian kokonaan. Ymmärtääkseni Kallion Pauli ei suuttunut - ainakaan paljon... Parempaa parodiaa tulee yleensä silloin kun pitää kohteestaan ainakin jonkin verran. Vihaisena on vaikeaa olla hauska. Ja suurin osa (hyvän) parodian kohteista on vain tyytyväisiä huomiosta.
- Tuohuksessa oli kaikki oikein mikä "alan lehdissä" oli silloin väärin, varsinkin Paretskoin (?) rouhea punk-sarja "Maailma kuolee yöllä - tänä yönä."
- Se oli kyllä Mikkolan Jukan tekoa. Tuohus-jutussa oltiin tosiaan koko porukka yhteisellä asialla (Markku P., Jussi R., Jukka M., Heikki-Pekka Miettinen, Olli Lampi ja minä).
- Joka tapauksessa sen voin luvata, että kun kotimainen sarjakuva täyttää 100 vuotta ensi vuonna, tullaan Pahkasiankin kallo kaivamaan taas esille ja asetettaman kiilotettuna kansakunnan kaapin päälle.
- OK!
Pauli Heikkilä (vastaus Vesa K:lle)
-
Multa se Tuohus meni ihan ohi, koska en enää tuohon aikaan jaksanut Pahkasian yltiökaupallista ja kapitalistista meininkiä.
- Heh, juu. Vain epäonnistua voi tyylikkästi.
Ajattelen myös niin että aatteellisen toiminnan puolella, eli seuroissa koettiin aika epikseksi se että Heikkilä heitti rapaa niiden päälle, jotka tukemalla kotimaisia artisteja kasvattivat sekä tekijöitä että lukijoita myös Pahkasialle. Eli tavallaan yhteisellä asialla oltiin. Ja suomalaisen sarjakuvan potkijoita löytyi muutenkin aivan riittämiin noihin aikoihin.
- Kyllä se kritiikki kohdistui lähinnä siihen kerholehtien narisevan kuivaan, "kunnallispoliittiseen" toimitustyyliin: aina oltiin valittamassa ymmärryksen puutetta ja kinumassa tukea à la "ei oo nuorisolla tiloja, pitäis päästä pelaan koronaa"... Yksittäisiä piirtäjiä ei muistaakseni mollattu, vaan yritettiin tiivistää se asenne ja tekotavan maneerit. Tietyt 80-luvun alun ylilyöntini kyllä myönnän.
Toki riita ei ollut niin kovin kummoinen, sillä yksi Pahkiksen luottopiirtäjistä päätoimitti vähän myöhemmin Kannusta ja toinen oli Tampereen seuran aktiiveja. Ylipäätään seuralehdillä ja Pahkisella oli paljon samoja sarjakuvantekijöitä. Pelkästään Pahkasikaan tuottavia piirtäjiä oli vain kourallinen.
- Tuo on täysin totta. Jälkeenpäin on ollut hauska havaita, että ns. suuren yleisön suosikeiksi nousseet tekijätkin, esim. Juba ja Jarla, ovat piirtäneet Pahkasikaan. On tietysti vain luonnollista, että huumoripiirtäjien osuus korostui huumorilehdessä... Lehden linjahan oli tilaamatta saapuneen materiaalin kohdalla 1:1 Paretskoin linja.
Tuohuksen Heikkilä taisi kynäilllä yksin?
- No, en nyt sentään. Kyllä siinä oli koko toimitus samassa juonessa (ks. vastaukseni Vesa K:lle).
Ja vielä kommentti mainittuun ansiokkaaseen Kvaakista löytyvään Ronkaisen juttusarjaan (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=266). Oli se vain huikeaa, miten helposti Tapiirin lanseeraaminen kävi ja miten paljon ostajia se heti löysi. Ei onnistuisi nykypäivänä.
- Ehkäpä ei... Kiitos!
toivoo
Pauli Heikkilä
-
No kyllähän se niin oli, että Ilpo Lagerstedt oli melko lailla yksin niiden kommenttiensa kanssa, kuinka "Kannus on parempaa sarjakuvaa kuin amerikkalainen ja eurooppalainen yhteensä". Vähän hymyillen sitä silloin katsottiin, seuralehti- ja omakustannepiireissäkin.
Ei kai niin kierolla peilillä varustettua omakustantajaa ollutkaan, ettei olisi nähnyt eroa sen välillä että Pahkasikaan tuleva materiaali paitsi nautti niin ladonnasta, reprouksesta kuin oikeasta offset-painosta, oli myös "ammattimaisesti toimitettua", siinä missä omakustanteiden tarkoitus oli toinen, vastuuttomampi ja vapaampi, ja painotekniikkakin vaihteli xeroxista vahaskopioinnin kautta perunaleimasimeen. (Tosin muistelen että ensimmäiset Pahkiksetkin olivat monisteen oloisia.) Sitäpaitsi, Pahkasika oli huumorilehti siinä missä vaikkapa Tuulispää, ei koskaan sarjakuvalehti, julkaistiinpa siinä kuinka paljon sarjakuvia hyvänsä.
Nykyajan valossa tuota aikaa on vaikea asettaa mittakaavaan. Missä on Sleeping Myllymäki ja Maanalainen Kaitaelokuva - Värityskirja Nyt!, missä Kaktus, miksi vanhat Uuden Aallon veteraanit tulevat vastaan YLEn ruokalassa, ja miksi Pauli Kallio sai lopultakin sanoa julkisesti että uuden sukupolven nuori ääni Jyri Honkavaara oli myös laskelmoiva rocktähti? Missä Koiton talon klubit, missä Vihreän Langan kirjakauppa pienlehtiosastoineen? Miksi kaikki on niin salonkikelpoista ja ammattimaisesti tuotettua? Ja ennen kaikkea, miten helvetissä auton radiosta saattoi eilen kuulua mainos, jonka mukaan "Ydinenergia on täydellisen päästövapaata" kun kaikki tiedämme mitä myrkkypaskaa se jättää perinnöksi. Marssinko koko 80-luvun turhaan?
:-D
Kivi, joka edelleen epäilee, että se Tuohuksen sarjan piikki oli kohdistettu häneen itseensä, ja on imarreltu jos niin on.
-
(...) Pahkasikaan tuleva materiaali paitsi nautti niin ladonnasta, reprouksesta kuin oikeasta offset-painosta, oli myös "ammattimaisesti toimitettua", siinä missä omakustanteiden tarkoitus oli toinen, vastuuttomampi ja vapaampi, ja painotekniikkakin vaihteli xeroxista vahaskopioinnin kautta perunaleimasimeen. (Tosin muistelen että ensimmäiset Pahkiksetkin olivat monisteen oloisia.) Sitäpaitsi, Pahkasika oli huumorilehti siinä missä vaikkapa Tuulispää, ei koskaan sarjakuvalehti, julkaistiinpa siinä kuinka paljon sarjakuvia hyvänsä.
Liekö "ammattimaisuuteen" ollut syynä se, että olimme kaikki alaa opiskelleita ammattitoimittajia (Uusi Suomi, Hesari, Kansan Uutiset, Soundi...).
Vuosina 75-79 Pahkis oli tosiaan "ihan oikea" pienlehti, aluksi juuri vahamoniste, kuten Paretskoi on aina jaksanut muistuttaa. Vuonna -80 rynnistimme yltiökapitalistisesti R-kioskeihin sillä gobeliinikantisella. Seuraava numero olikin sitten jo törkeän riistoporvarillisesti albumimuotoinen...
Siinäkin, Kivi, olet oikeassa ettei huumorilehteen olisi sopinut kaikentyylinen sarjakuva, esim. se silloin (ja edelleen?) harrastettu puberteettisynkistely. Tosin esim. Pirttisalon sarjat olivat rankkaa underground-tavaraa, paljon rankempaa kuin seuralehdissä.
- Pauli Heikkilä
-
No muttas... sellaisista ihmeistä kuin mm. Maanalainen Kaitaelokuva ja VatKain & Abel luin ensimmäisenä Pahkasiasta (lukekaapas: Miettinen: Muistelmat). Samaten sellaisten ihmeisten kuin Reima Mäkinen ja Veli Ahonen tuotanto tuli ensimmäiseksi tutuksi - Pahkasiasta.
Reiman vastaus tässä ketjussa osoitti että Tuohus osui oletettua paremmin maaliinsa ja oli ihan linjassa Pahkasian perusotteen kanssa: "Kertokaa meille mikä teille on pyhää niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme."
Mutta oli niistä seuralehdistäkin apua kansakuntamme koko sarjakuvan muodostamiseen. Eivät ne nyt niin synkkiä ynkkiä suinkaan kaikki olleet. Tässä juuri äsken eräässä kemiläisessä kellarissa, jota myös Sarjakuvakeskukseksi kutsutaan, huipputason sylkikuppikuntamme tiirasi sellaistakin tilityslehteä kuin "Lapsuuden loppu", ja me reviisorit nauroimme niin! Eikä kyse ollut vain tahattomalle humöörille ilkkumisesta, ei. Asennetta saakeli! (Sitä ei ko. lehden tekijältä ole koskaan puuttunutkaan, hän jatkaa työtään toisessa päätoimittamassaan julkaisussa jonka nykyinen asu olisi varmasti 1980-luvulla haukuttu 'ylikaupalliseksi'...)
Ilman Pahkasikaa (ja Sarjainfoa toki) olisin tuskin niin varhaisessa vaiheessa tarrannut Suureen Kurpitsaankaan (nro 7 taisi olla ihan ensimmäinen jonka käsiini sain), ja sitä myöten tulivat Kannukset, Kuplat, Sarjarit, Nytsyömäät...
Sihkapahan rikos oli vaan muuttua kaupalliseksi ja ONNISTUA työntämään kärsänsä R-kioskeihin. Sekä vieläpä MAKSAA tekijöille! Voi niitä aikoja, ehe ehe. Ollaan nyt sitten mitä mielipuolta vaan, niin suuri osa niistä (edes puolikaupallisesti urallaan jatkaneista) tekijöistämme jotka eivät Joonas-Sarjikseen ehtineet, on polkaissut liikkeelle P-siasta.
Kuten Hannu Mänttäri sen sanoi: "Aamulehdestä tulee leipä, Pahkasiasta juusto leivälle."
Eikä Potsi todellakaan ollut niin kehno lehti kuin mitä multaavat muistot väittävät. Parkkari, Ruusuvuori & Mäkelän alkujaan Kansan Uutisten viikkolehteen tekemä elokuvan historiaparodia on aivan huikea. Jari Rasin Divari-strippisarja liikuttavan tosi avaruusolentoineenkin. Matti Hagelbergin kokeelliset kokeilut ...mielenkiintoisia.
-
aika jännää...minä en ole koskaan pitänyt Pahkasiasta. Pari tuttua on kuulunut tekijäkuntaan mutta "huumori" ei oikein koskaan uponnut sen enempää kuin Adam Sandlerien hengentuottetkaan.
Pahkasian ja Myrkyn nauttimat suosiot jäävät ikuisiksi mysteereiksi.
Tapiirissa oli sentään yritystä mutta maailma ilman Pahkasikaa olisi maailma jossa itse viihtyisin yhtä sujuvasti kuin tässäkin koska mitään merkitystä en omalle elolleni tai kulttuurille koe.
hyvä että on muille täyttänyt jonkin tarpeen.
-
Minä taisin olla se välikäsi, joka oli vankasti kummassakin leirissä: Pahkiksen vakioavustaja vuodesta 1983, Seinäjoen sarjakuvaseuran toiminnassa mukana jo aikaisemmin, ja Kannuksen päätoimittajana 1985-1989. Tampereen sarjakuvaseuran hallitukseenkin taisin päätyä jo joskus 80-luvulla.
Seinäjoki oli paikallisseuroista ensimmäisenä liikkeellä lehtensä kanssa (1979), ja pyrki tietysti etelä-pohjalaiseen tapaan uhoamaan mahdollisuuksien mukaan. Tosiasiahan oli, että lehti julkaisi tasan sitä materiaalia mitä sai käsiinsä. Monenlaista mielenkiintoistakin lehteen vuosien varrella päätyi, mutta hutejakin tehtiin. Kiven lainaamaa "Kannus on parempaa sarjakuvaa kuin amerikkalainen ja eurooppalainen yhteensä" lausetta en kyllä allekirjoita enkä muista että noin olisi sentään sanottu, heh. Eipä kyllä Sarjainfokaan katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa Kannuksesta mitään moneen vuoteen.
Tampereelle muutettuani päädyin myös Pahkasian avustajaksi. En oikeastaan koskaan kokenut asiaa mitenkään ristiriitaiseksi. Tiedän että molemmissa leireissä oli ihmisiä jotka vähän kyräilivät toisiaan, mutta en oikein ikinä ymmärtänyt miksi. Leirien välisen piikittelyn koin pikemminkin hauskana kuin loukkaavana. Tuohus kärjisti mainiosti pienlehtien kliseitä. "Rasteri seikkailee" tulee mieleen ilman että etsisin edes lehteä käsiini.
Vastakkainasettelu Pahkiksen ja esim Kannuksen välillä oli muutenkin aika epäsuhtainen, levikkien suhde kun oli jotain tyyliin 20.000 vs 400.
Kannus taas parodioi pariinkin otteeseen Vanhoja Herroja. Sinisalo/Mänttärin Uudet Herrat taisi kyllä kohdistua Kannukseen, se pilaili Lagerstedtin kirjoittamalla saman nimisellä scifisarjalla jota taisi ilmestyä jossakin paikallislehdessä. Ronkainen taas lähetti Vanhat ankat-sarjansa, jota pidin oikein hauskana. Jostain syystä en kai pitänyt piirrostyötä tarpeeksi hyvänä, vaan piirsin sarjan itse uudestaan. Olen siitä vieläkin pahoillani, en usko Ronkaisen piirrosten olleen ollenkaan huonoja edes tuolloin, Halusin kai vaan itse kokeilla ankkojen piirtämistä...
-
Eipä kyllä Sarjainfokaan katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa Kannuksesta mitään moneen vuoteen.
Tuohon aikaan, kahdeksankymmenluvun taitteessa oli todellakin ihmisiä, jotka suhtautuivat suomalaiseen sarjakuvaan hyvin vakavaasti. Niitä löytyi sekä Helsingistä että maakunnista. Uskoivat sen mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen (jota edes Aino Kassinen ei olisi osannut ennustaa).
Ainakin Sarjaria rahoitettin alusta asti omasta taskusta, koska seuralla ei ollut rahaa. Seura oli me, hallitus + 20-30 jäsentä. Muistaakseni myös Kannuksen alkutaival rahoitettiin aktiivien omasta pussista. Ja aina kun mukana on raha, myös suuria tunteita löytyy. Se että kaukana Helsingissä ei jaksettu maakuntien vinksahtaneesta vinkkelistä katsottuna kovin kauaa ymmärtää ja tukea tarpeeksi, tuntui yhtä epikseltä kuin Pahkasikaleirin edesottamukset. Kuvittelisin että tämä osaltaan johti Lagerstedtin mainitun kaltaisiin ylilyönteihin.
Reiman vastaus tässä ketjussa osoitti että Tuohus osui oletettua paremmin maaliinsa ja oli ihan linjassa Pahkasian perusotteen kanssa: "Kertokaa meille mikä teille on pyhää niin teemme siitä pilkkaa seuraavassa numerossamme."
Ihmiset tekivät televisiossa pilkkaa toisista. Sen rinnalla joku Tuohus oli paperia. Ainakin minusta.
Viittailu tai toisten lehtien kommentointi oli muutenkin muistaakseni aika tavallista.
Vuonna -80 rynnistimme yltiökapitalistisesti R-kioskeihin sillä gobeliinikantisella.
Josta (tuleva tai jo oleva(?) Pahkiksen avustaja, Heikura teki vähän myöhemmin oman versionsa Kurpitsan kanteen. Eikä se sarjakuvaseuran edellyttämä yhdistystoimintakaan aina niin herkkua ollut. Päin vastoin. Sitä sietääkin kommentoida ( ja näin teinkin omassa lehdessäni Zipissä, numeroissa 2 ja 3). Tampereellahan se yhdistystoiminta on ollut aika viitteellistä koko seuran historian ajan. Kurpitsa taas kulki vastavirtaan toimimalla ensin pitkään lehtena ja rekisteröitymällä seuraksi vasta myöhemmin.
Seuraava numero olikin sitten jo törkeän riistoporvarillisesti albumimuotoinen...
Taisin olla jo tässä mukana. Pahkasian päätoimittaja lähestyi Sarjakuvaseuraa etsiskellen piirtäjää. Olin ainoa joka Sarjarin kööristä asui Tampereella. Niinpä tapasin Paretskoin, jolta sain nipun ideoita tai käsikirjoituksentapaisia. ...Eikä se lopputulos minun panokseni osalta ollut kummoinen. Epäilen että joku Murtosaari (ja moni muukin) rekrytoitiin Pahkasikaan nimen omaan seurojen lehdistä. Ellen ihan väärässä ole, myös Pahkiksella oli alkuaikoina kova pula osaavista tekijöistä (sillä heillä ei tietenkään ollut ajatusta käyttää kuvituksen ammattilaisia).
Tuohus kärjisti mainiosti pienlehtien kliseitä.
"Lapsuuden loppu", ja me reviisorit nauroimme niin! Eikä kyse ollut vain tahattomalle humöörille ilkkumisesta, ei. Asennetta saakeli!
Lapsuuden loppumista ehkä ennakoitiin, mutta monet tekijöistä olivat juuri kapalonsa potkineita, hädin tuskin mopoikäisiä. :)
Tämä on ehkä sukupolvijuttu, tai jotain, mutta minulla ei ole kauheasti edelleenkään ongelmaa noiden vanhojen pienlehtien sulattamisessa. Toisin kuin nykyisten, joiden kliseitä minun on hyvin vaikea sietää tai arvostaa.
Jari Rasin Divari-strippisarja liikuttavan tosi avaruusolentoineenkin. Matti Hagelbergin kokeelliset kokeilut ...mielenkiintoisia.
Eikös Hagelberg aloittanut nämä kokeilut, tai siis julkaissut Kannuksessa?
Ollaan nyt sitten mitä mielipuolta vaan, niin suuri osa niistä (edes puolikaupallisesti urallaan jatkaneista) tekijöistämme jotka eivät Joonas-Sarjikseen ehtineet, on polkaissut liikkeelle P-siasta.
Pahkis oli nimen omaan ensimmäinen askel ammatilliselle uralle. Koska lehti maksoi nimellisen palkkion, se oli kuitenkin vähän eri asia kuin seurojen lehdet. Tässä mielessä se vertautui Kytöhongan toimittamaan Meidän-Iltis -palstaan. Kannuksen palkkiokokeilusta varmaan Timo osaa kertoa tarkemmin. Useimmat debytoinnit tehtiin kuitenkin seuralehdissä, eikä Pahkiksessa, veikkaisin... Mielenkiintoista on sekin että vaikka monet seuraveteraanit eivät ehtineet mukaan Sarjikseen, jokunen ehti mukaan NonStopiin (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=293).
-
Ellen ihan väärässä ole, myös Pahkiksella oli alkuaikoina kova pula osaavista tekijöistä (sillä heillä ei tietenkään ollut ajatusta käyttää kuvituksen ammattilaisia).
NonStopiin (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=293).
Pahkasialla on niin pitkä historia (1975-2000), että lienee syytä jakaa se - ihan vain keskustelullisesti - osiinsa. Kuka asiat mitenkin mieltää, riippuu tietysti omasta iästä ja siitä, missä vaiheessa lehteen tutustui (jos tutustui). Minusta se meni jotensakin näin:
1) alku- eli pienlehtiajat (1975-79)
2) nousu- eli kioskilevityksen alkuvaihe (1980-83)
3) huippusuosion aika (1984-1990)
4) tasaantumis- eli rutiinivaihe (1991-1997)
5) lopun ajat (1998-2000)
Älkää nyt suhtautuko tuohon minään jumalansanana... Oleellista on se, että alkuaikoina (1) ei lehteen varsinaisesti "etsitty" ketään, ihmisiä vain ilmaantui. Mutta kun ilmestymis- ja sivumäärät kasvoivat (2 & 3), tarvittiin lisää tekijöitä - jossain määrin aktiivisesti etsimällä, suurimmalta osin tarjokkaista valitsemalla.
Nyt pitää muistaa, että päätoimittaja Paretskoi valikoi tarjokkaista mieleisensä lähinnä asenteen ja tietyn omaperäisyyden mukaan, "ammattilaisuus" oli sinänsä sivuseikka (vaikkei hyvä jälki tietysti miinustakaan ollut).
Kun Pahkista jälkikäteen katselee, tajuaa että huomattavin muutos tapahtui siirryttäessä tietokonetaittoon, johon Markku tykästyi työlään "leikkaa ja liimaa"-tekniikan jälkeen 80-luvun puolivälissä. Kuvitus oli edelleen sitä samaa röpeltävää itseänsä, vaikka tietysti piirtäjät vuosien varrella kehittyivät. Silti Markku saattoi hyväksyä aika alkeellistakin viivaa sisältävän sarjan, jos se vain oli hänestä hauska ja/tai kiinnostava.
Yhteenvetona voisi kai sanoa, että komeista kansista, siistimmästä taitosta ja pikku hiljaa kehittyneestä piirrosjäljestä huolimatta Pahkis säilytti tietyn "pienlehtimäisyytensä" hamaan loppuun saakka. Ja sehän lienee ollut tarkoituskin...
- Pauli Heikkilä
(Pahkasiassa panokseltaan vaihtelevasti 1977-2000)
-
Pahkasialla on niin pitkä historia (1975-2000), että lienee syytä jakaa se - ihan vain keskustelullisesti - osiinsa.
Hyvä huomio. Minun olisi pitänyt tietenkin kirjoittaa kioskilevityksensä alkuaikoina tai kahdeksankymmenluvun taitteessa, viitatessani hämärästi "alkuaikoihin".
Mutta tulee kyllä näin jälkeen päin mieleen... että jos alussa ei olisikaan ollut varaa ammattilaisiin, niin kyllä Pahkiksella olisi huippusuosionsa aikana varmaan ollut varaa maksaa myös kunnon palkkioita. Tämän sanon tietämättä sen enempää palkkiopolitiikasta. :) Isoin nimi Pahkiksen listoilla taisi olla Juntunen.
-
Kyllä Pahkis huippuaikoina ihan kelvolliset palkkiot maksoi. Asia muuttui sitten 90-luvun alun jälkeen aika lailla. Levikkiluvut kun tipahtivat.
Itse tulin mukaan huippuaikojen loppupuolella vissiin 1987-88 ja kun pidin taukoa (oli oikeita töitä sen verran) joskus 91-93... oli palkkiosummat sen jälkeen jo toiset.
Ja juu, itse luin kyllä sujuvasti kaikkia lehtiä, seuralehdistä Pahkikseen innolla tai ainakin mielenkiinnolla. Kaikkea piti alkaa seurata kunnolla. Kaikki Kurpitsat, Kannukset, Sarjarit, Kuplat, yms. omistan yhä.
Timo
-
(...) jos alussa ei olisikaan ollut varaa ammattilaisiin, niin kyllä Pahkiksella olisi huippusuosionsa aikana varmaan ollut varaa maksaa myös kunnon palkkioita. Tämän sanon tietämättä sen enempää palkkiopolitiikasta. :) Isoin nimi Pahkiksen listoilla taisi olla Juntunen.
Luulenpa eli oletan, että palkkiot olivat nimestä riippumatta samalla tasolla - mikä se sitten kulloinkin olikin...
Pitää toisaalta muistaa, että kyllähän Pahkasika oli varsin tyyris tehdä, kun 64 sivussa per lätty ei ollut yhtään maksettua ilmoitusta ja kaikki oli täyttä ihmiskäsin tehtyä tavaraa puolikovin värikansin ja liimasidottuna.
- Pauli H.
-
Kyllä Pahkis huippuaikoina ihan kelvolliset palkkiot maksoi.
Mun vähäinen kokemus on tosiaan ajalta ennen huippusuosiota ja sen jälkeen. Potsilla oli muistaakseni kiinteä sivutaksa. Ehkä samaa tasoa kuin Myrkyllä ja Punaniskalla, jos oikein muistan. Muutaman satasen per sivu.
Sitten jossain vaiheessa joku yritti vielä sitä Sikaposti -lehteä jolla ei ollut mitään tekemistä Pahkiksen kanssa.
esim. Pirttisalon sarjat olivat rankkaa underground-tavaraa, paljon rankempaa kuin seuralehdissä.
Siis Seura -lehdessä? :) Itse en mieltänyt Pahkista koskaan undergroundiksi. Muistelen jopa että tämä oli myös päätoimittajan artikuloima juttu. Että lehteen ei haluttu liian rankkaa kamaa. Mutta eipä sitä "alkuaikoina" kovin undergroundia lehtiä ollut muutenkaan. Siis sisältönsä puolesta. Joku Sladdi oli kumminkin aika kiltti. Altti Papinsaari julkaisi jokusen numeron Nänniä ja se taisi olla rankinta mitä löytyi. Nallen lehtien ohella. Ja sitten tuli Läjän X. Nänniin ja X:n Manninenkin teki juttuja.
-
Kun Pahkista jälkikäteen katselee, tajuaa että huomattavin muutos tapahtui siirryttäessä tietokonetaittoon, johon Markku tykästyi työlään "leikkaa ja liimaa"-tekniikan jälkeen 80-luvun puolivälissä. Kuvitus oli edelleen sitä samaa röpeltävää itseänsä, vaikka tietysti piirtäjät vuosien varrella kehittyivät. Silti Markku saattoi hyväksyä aika alkeellistakin viivaa sisältävän sarjan, jos se vain oli hänestä hauska ja/tai kiinnostava.
Yhteenvetona voisi kai sanoa, että komeista kansista, siistimmästä taitosta ja pikku hiljaa kehittyneestä piirrosjäljestä huolimatta Pahkis säilytti tietyn "pienlehtimäisyytensä" hamaan loppuun saakka. Ja sehän lienee ollut tarkoituskin...
Niin, eikös eräs kalleimmalla tehtyjä kansilayouteja Suomessa ole 7 Päivää -lehden kansimalli, jonka pitää luoda sellainen pienimmän yhteisen nimittäjän illuusio ettei alkeellisinkaan saksienomistaja siitä vieraannu, vaan säilyttää illuusionsa että "tämän olisin minäkin osannut"? Tosiasiassa takana on vahvaa ammattitaitoa vaativa suunnittelu, tai kuten Dolly Parton sanoi: "Te ette voi aavistaakaan kuinka kalliiksi tulee näyttää näin halvalta."
Tietty poikakerhohenki on elänyt Pahkasian mukana alusta alkaen, ja se on myös monesti ollut sen pelastus ja puolustus; tekijät ovat kuitenkin tehneet jotain muuta kuin vain lehteä, jonkin muun kuin vain palkkansa eteen. Tai kuten Pahkasian "Savo-Karjalan Matkaoppaassa" kerrotaan, vapaasti muistellen (ei ole nyt lähdeteosta käsillä): Pahkasian maine on maakunnissa niin kovaa valuuttaa että kaikenlaiset vennuhiltuset yrittävät iskeä pikkutyttöjä väittäen olevansa ellei Pahkasian toimittajia, nin ainakin julkaisulistalla. Tms. No, Vennun, sittemmin siis Finlandia-palkitun valokuvaaja Vertti Teräsvuoren kunniaksi on sanottava, että hän todellakin oli lähettänyt pilapiirroksiaan Pahkikseen, niitä vain ei ollut vielä julkaistu. Tosiaan, kuten Pauli muisteleekin, Pahkasika taisi maksaa aina juuri niin reilusti kuin rahaa oli, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta periaatteessa kaikille samalla mitalla. Luulisin. Iso levikki ei vielä tuonut rikkautta kun Tapiiriinkin piti investoida. Kuitenkin, on hienoa että huumorilehden toimittaminen ja siihen liittyvä krääsä- ja pilailuvälinekauppa ovat kyenneet tuomaan toimeentulon yhdelle, joskus useammallekin kulttuurivaikuttajalle maassamme.
Pysyypähän poissa oikeista töistä,
;-)
Kivi
-
Vuonna -80 rynnistimme yltiökapitalistisesti R-kioskeihin sillä gobeliinikantisella.
Muistaakos kukaan kyseisen gobeliinin nimeä/tekijää?
Lapsuudessahan noita roikkui yhden jos toisen kämpän seinillä.
Jotenkin itse assosioin sen voimakkaasti Baddingin Sulamit kappaleeseen...
Niin ja kyseinen numero oli eka Pahkis joka koskaan tuli vastaan; kerrassaan mainio numero! Sitten pitikin odotella numeroon 12 (vielä parempi numero -liekö jopa kaikista paras?) että lehti tuli uudelleen vastaan.
-
Muistaakos kukaan kyseisen gobeliinin nimeä/tekijää?
Taisipa olla "Sabiinitarten ryöstö". Roikkui tosiaan mummolankin seinällä.
-
Vanhat pierut jorisevat, osa 969875:
Muistan ensimmäisen itse ostamani Pahkasian. Se oli numero, jonka kannessa komeili kiiltokuvaromanssipari. K-kupan kassalla kassaneiti väänti suunsa uskomattomaan ilmeeseen, joka sisälsi 25% vastenmielisyyttä, 15% epäuskoisuutta, 20% uteliaisuutta, 30% moraalista närkästyksen kiihkoa, ja 10% täydellistä ihmetystä. Ehdin jo ajatella, että nähtävästi tässä liikkeessä minulle ei kyseistä lehteä myydä.
Kaverilleni kävi vielä hauskemmin. Olimme puhuneet koulussa päiväkausia uskaltaisiko hän ostaa Pahkasian. Kun hän lopulta pani toimeksi ja lähti kioskille, niin heti kioskille päästyään kulman takaa kaarsi poliisiauto. Hän jätti ostoksensa seuraavaan päivään.
Kun nyt sanotaan, että eihän Pahkasika mitään kovaa tavaraa nyt ollut, niin hei haloo: Vuosi oli 1982 ja maa oli Kekkoslovakian kansantasavalta. Kahta vuotta aiemmin ei tv-yleisölle saatu näyttää kuinka 80-vuotias presidentti, jolla oli 140-vuotiaan kunto, takelteli sanoissaan, vaikka kymmenet tuhannet ihmiset olivat olleet tapauksen silminnäkijöinä stadionilla. Ei mistään puhuttu, pelättiin vain. (Kulttuurihistoriallisesti kiintoisa tosiseikka saattaa olla sekin, että vasta vuonna 1988 kuulin ensimmäistä kertaa isoäidiltäni, että hän oli ollut sota-aikana lottana kasarmin puhelinvaihteen sentraalisantrana. "Mikset ole kertonut aiemmin?" "Nyt vasta uskallan sanoa.")
Eipä silti, näihin vanhoihin hyviin aikoihin ollaan paraikaa täyttä vauhtia palaamassa, mutta se taitaa olla toisen riitelyn aihe.
-
Pahkasika ei iskenyt yhtään. En ole koskaan ostanut yhtään numeroa. Yks kaverini oli suuri fani, joten lehtiä on tullut kylläkin selailtua jonkin verran.
Meikäläisen 80-luvun lehdet oli Pilote ja A Suivre.
Tapiiri sen sijaan oli jopa unelmien täyttymys. Mahtava lehti. No, sen kävi sitten niin kuin kävi.
Kaivaten muistan.
-
Ei mistään puhuttu, pelättiin vain.
Hoh hoijaa. Eiköhän nää pelkotilat kerro enemmän Jarista ja kaverista kuin siitä millainen Suomi oli tuolloin. Itse koen että Suomi oli aika samanlainen maa silloin kuin nykyään, elektroniikkaa ja elintasoa vain on nyt enemmän. Rokkia ja Pahkasikoja sai ostaa ihan vapaasti. Kekkoslovakia-termiä voisi ihan yhtä hyvin käyttää nyky-Suomesta, olisi ihan yhtä osuvaa. Kekkosslovakia-termi kuvaa paremmin 50-lukua, silloinhan sitä nimeä käytettiin.
Ja eiks romanssipari-Pahkasika ilmestynyt ennen vuotta -82.
(Ja Kekkonen olisi kyllä pitänyt vaihtaa kaksoisolentoon jo viimeistään -78, oli se vähän liian pitkään remmissä).
-
Hoh hoijaa. Eiköhän nää pelkotilat kerro enemmän Jarista ja kaverista kuin siitä millainen Suomi oli tuolloin. Itse koen että Suomi oli aika samanlainen maa silloin kuin nykyään, elektroniikkaa ja elintasoa vain on nyt enemmän.
Et tainnut olla poliittisesti kovin aktiivinen?
Kyllä aika ennen Koiviston presidenttikautta oli hyvin monella lailla erilaista, ihan arkielämässä. Nykyään sitä ei aina muistakaan, tai jos muistaa miettii että "eihän se näin voinut olla". Mutta olipa vaan, sodanjälkeinen infrastruktuuri oli voimissaan 80-luvun alkuun asti ja "suomettuminen", Finlandisierung, saneli mitä julkisuudessa sanottiin. Meille oli iso juttu äänestää koko jengillä Koivistoa, kun viimeinkin olimme äänestysiässä.
Ensimmäiset Pahkasikani olivat niitä vahasmonisteita, vuotta tai kahta vanhemman soittajakaverin huoneessa luettuja, seinällä oli Pahkiksen kalenteri jossa kuminaama väänteli kasvojaan, ne kai ostettiin Ladylandista kuten Jymyt ja Huulet, Wolinskin ja Pichardin "Paulette" ja Crepaxin "Mieletön talo", kun ensin oli kerätty rohkeutta mennä sllaiseen, melkein pornokauppaan. Muistelen, että Pahkasialla ja Uusi Laulu -lehdellä oli yhteinen toimisto Fredan kulmassa, nykyistä Coronaa vastapäätä, sinne menin toiveikkaana poikana viemään biisiehdokkaita "Suomen huonoimmat esitykset" -kokoomakasetille, jolle en kuitenkaan päässyt; sieltä tuli sitten omat numerot saatua, ja kaupan päälle kasoittain Billy Carterin kuvalla varustettuja "Keskiolut R-kioskeihin" -tarroja. Sitten alkoikin kioskimyynti, ja Pahkiksesta jokaisen kaljoitteluretken oheislukemistoa, jolle joukolla hirnuttiin.
Hauska sattuma, juuri kuukausi sitten siirsin wc-kirjastooni luettavaksi ison kasan alkupään Pahkiksia ja kaikki Tapiirit.
Kivi
-
Taisipa olla "Sabiinitarten ryöstö". Roikkui tosiaan mummolankin seinällä.
Pitänee korjata. Gobeliinin nimi on "Ryöstö seraljista" - aihehan on itämainen. Sabiinitarten ryöstö sen sijaan tapahtui antiikin Roomassa.
- Pauli H.
-
Et tainnut olla poliittisesti kovin aktiivinen?
"suomettuminen", Finlandisierung, saneli mitä julkisuudessa sanottiin
En ollut poliittisesti aktiivinen. Kiitos, että kerroit minulle mitä on suomettuminen. Tähän asti luulin että se on sitä kun kaloille tulee suomut.
Onpa hyvä että en ollut poliittisesti aktiivinen, kun te (ilmeisesti?) poliittisesti aktiiviset elitte pelon vallassa ja me normaalit ihan vaan elettiin arkea aika lailla samanlaisesti kuin nykyäänkin pelkäämättä. Nyky-yhteiskunnassa olisi paljon enemmän pelon aiheita. Enemmistö taviksista tuohon aikaan tuskin oli paljonkaan poliittisesti aktiivisempia kuin nykyään. Muita kuin Kekkostakin olisi vaaleissa saanut äänestää, mutta kun ihmiset halusivat äänestää Kekkosta.
Minäkin pidän Pahkasiasta.
-
Itse en mieltänyt Pahkista koskaan undergroundiksi. Muistelen jopa että tämä oli myös päätoimittajan artikuloima juttu. Että lehteen ei haluttu liian rankkaa kamaa.
Duoda, duoda... About -56 syntyneinä olimme suht ensimmäistä tv-, kioskikirjallisuus- ja sarjakuvasukupolvea Suomessa. Kenellä kolisi Monty Python, kenellä Jerry Cotton, mutta kaikilla kolisi Jymy ja Huuli ja Suomen Talvisota ja Virtanen. Yksi suuri vaikuttaja oli myös vanha Mad.
Markun irtiotto undergroundista - tai pikemminkin sellaiseksi mielletystä - oli tietoista: ei haluttu lähteä liian räyhäävälle eikä pornahtavalle linjalle, koska se ei vaan miellyttänyt, eikä sellaista vääränsävyistä leimaa haluttu heti otsaan. Itse kutsuin Pahkasikaa jääräpäisesti "käsitetaiteeksi"...
Pirttisalon sarjat olivatkin jotain aivan muuta: undergroundia käsitteen syvimmässä merkityksessä.
- Pauli H.
-
Kiitos, että kerroit minulle mitä on suomettuminen. Tähän asti luulin että se on sitä kun kaloille tulee suomut.
Onpa hyvä että en ollut poliittisesti aktiivinen, kun te (ilmeisesti?) poliittisesti aktiiviset elitte pelon vallassa ja me normaalit ihan vaan elettiin arkea aika lailla samanlaisesti kuin nykyäänkin pelkäämättä. Nyky-yhteiskunnassa olisi paljon enemmän pelon aiheita. Enemmistö taviksista tuohon aikaan tuskin oli paljonkaan poliittisesti aktiivisempia kuin nykyään. Muita kuin Kekkostakin olisi vaaleissa saanut äänestää, mutta kun ihmiset halusivat äänestää Kekkosta.
Suomettuminen oli sitä että leikitään että Kekkonen puhuu totta, ja ollaan uskovinamme mitä itänaapuri sanoo, jos oikein muistan. Vastineeksi pääsi Leningradiin missä mikään ei maksanut mitään, syömään ruplilla Astorian salissa kuin keisari ikään.
;-P
Nyky-yhteiskunnassa onkin paljon enemmän pelättävää, mutta siitä tuolla toisella alueella, politiikka-ketjussa. Nyt muistelen minäkin mieluummin, kuinka lauantaisin matkustin #14 johdinbussilla Töölön kirjaston musiikkiosastolle kuuntelemaan yhä uudestaan Virtasen "Haloo" -albumia, ja kuinka luokkatoverini Reidar toi kansakouluun Suomen Talvisodan levyn musiikintunnille, ilmeisesti juuri koska äiti oli kieltänyt.
-
Unohtakaa nyt se Kekkonen ja istukaa kuuntelemaan suomalaisen sarjakuvan historiaa!
-
Puhutaan Kekkosesta sitten kun jostain löytyy Urkin piirtämiä sarjakuvia :P
Timo
-
Puhutaan Kekkosesta sitten kun jostain löytyy Urkin piirtämiä sarjakuvia :P
"Kirjeitä myllystäni II - UKK panee pahemmaksi"
>:D
-
Suomettuminen oli sitä että leikitään että Kekkonen puhuu totta, ja ollaan uskovinamme mitä itänaapuri sanoo, jos oikein muistan. Vastineeksi pääsi Leningradiin missä mikään ei maksanut mitään, syömään ruplilla Astorian salissa kuin keisari ikään.
;-P
Nyky-yhteiskunnassa onkin paljon enemmän pelättävää, ...
70-luvulla olin niin pieni ja naivi, että uskoin enemmän Kekkoseen kuin joulupukkiin. Vasta kun kasvoin isoksi ja lakkasin syömästä kaurapuuroa minulle valkeni, että mehän olimme olleet suomettuneita ja rähmällään. Naivius kuitenkin pelasti pelolta ja historian lukeminen auttoi ymmärtämään ettei Kekkonen ollut sellainen myyttinen jumalsankari kuin Matti Hagelbergin kirjassa, mutta siltikin oikaisen ryhtiäni, jos karjaisee kovalla äänellä KEKKONEN!
Hieman samalla tavoin kävi Pahkasialle mielessäni. 70- ja 80-luvulla en tykännyt. Joskus yritin lukea, mutta harvoin pääsin edes puoleenväliin (paitsi vanhat herrat ja peräsmies, jotka toki kolahtivat jo uutuudenkarheina!) ja 90-luvulla luulin koko lehden olevan jo kuopattu. Vasta jälkeenpäin vanhoja pahkiksia lukiessani olen aistinut niissä piilevän nerokkuuden jääneen orastavan teini-iän älykköteeskentelyn jalkoihin. Aika parantaa useimmat haavat, mutta punaisen carillon makua en siedä vieläkään.
-
Vasta kun kasvoin isoksi ja lakkasin syömästä kaurapuuroa minulle valkeni, että mehän olimme olleet suomettuneita ja rähmällään.
Kun 70- ja 80-luvuista ei näemmä pysty puhumaan ilman "suomettumista" ja "rähmälläänoloa", täytynee lyhyesti kommentoida...
Ei koko Suomi ollut rähmällään, vaan osa politiikan johdosta (reaalipolitiikan nimissä) ja ennen kaikkea suomalainen teollisuus, jolle Neuvostoliitto oli tärkein markkina-alue. Eli rähmäisintä porukkaa oli sittemmin isänmaallisuutta ja talvisodan henkeä maljapuheissaan kaiuttanut, nykyään EK:n siipien suojaan kokoontunut porvaristo - ne todelliset takinkääntäjät.
Tietysti osa taiteilijoistakin uskoi (reaali)sosialismin ihanuuteen, naiiveja kun olivat ja parempaa kuin kapitalismi etsivät. Kuitenkin moni taiteilijakin naureskeli ihan julkisesti neukkuihailulle, esim. Jarkko Laine 70-luvun alun hulvattomassa romaanissaan "Nick Naantali itäisillä mailla". Lukekaa!
Tampereen "punaisen yliopiston" ja vieläpä hemánuslais-nordenstrengiläisen tiedotusopin laitoksen kasvatteina (vuodesta -75 eteenpäin) olimme mekin Pahkasiassa tietysti asian äärellä. Aika moni piikkimme napsahti suoraan sokeaa huraahenkisyyttä kylkeen - tasapuolisesti tietysti, kaikkea kun pilikattiin...
Ihmettelen, ettei noista ajoista ole vieläkään kirjoitettu yhtään totuudenmukaista tekstiä (paitsi mitä itse yhdessä Hesarin sunnuntaikolumnissa suunnilleen -80...), joka kuvaisi 70-luvun vapaata ilmapiiriä. Siinähän yhdistyivät 60-luvun lopun hippiyden, 70-luvun alun undergroundin ja 70-luvun lopun punkin parhaat piirteet - maustettuna vielä marxilaisuuden kirpeällä punapippurilla!
Vasta 80-luvulla alkoi se synkeä porvarillistumisen kausi, jonka satoa nyt niitämme ah-niin-vapaan markkinatalouden torppareina...
- Pauli H.
-
70-luvun vapaa ilmapiiri
Jotain tollasta minäkin niinku yritin sanoa.
Vieläkö Pauli H. piirtää sarjakuvia?
-
Vieläkö Pauli H. piirtää sarjakuvia?
Kiitos kysymästä! - Ei.
Viimeiset "Vanhat herrat" syntyivät kesällä 2002 kokoomakirjaan "Taru Vanhoista herroista" (Arktinen Banaani 2002) jossa on kaikki Vanhikset (neljän albumillisen verran). Sen jälkeen vapautin itseni Rotringin ikeestä kuvataiteen, romaanin ja runon puolelle.
Pikkuisen mainostaakseni: sarjakuvaurani kaksi viimeistä tuntia on vangittu dokumenttielokuvaan "Viimeinen ruutu" (2009, käsikirjoitus ja ohjaus Pauli Heikkilä ja Mikko Keinonen), jossa piirrän Vanhojen herrojen viimeisen ruudun. Aikaa ehti tosin vierähtää sen verran, että ruutu piirtyi ja elokuva kuvattiin vasta 2008... Tämä parituntinen lyhäri on saatavissa nyt myös DVD-muodossa (Karlik Films Oy 2010)!
Moochille vielä terveisinä, että kalan saadessa suomupeitteen se 'suomuttuu', ei suinkaan 'suometu'...:)
- Pauli H.
-
Vanhat herrat on kova sarjakuva.
Minulla on tuo kokoelma (olen kiitollinen että sellainen on julkaistu). Kaivoin sen äsken hyllystä, selasin vähän ja heti osui silmiin triviaalipursuava yksityiskohta. Sivulla 92 (Vanhat herrat autoilijoina) vitsaillaan kolmipyöräisestä pikku-Messerschmitt-hävittäjästä, sama aihe siis kuin tunnetussa Fingerpori-stripissä, jonka on ideoinut B. Virtanen-Heilä.
Dvd:tä ei vielä näkynyt kirjaston listoilla.
Ja kiitos että opin taas uuden meriaiheisen sivistyssanan.
-
Dvd:tä ei vielä näkynyt kirjaston listoilla.
Nyt kipin kapin vaatimaan kirjaston tädeiltä sen tilaamista! (Sama koskee myös teitä muita pitkätukkia...)
- Pauli H.
-
Unohtakaa nyt se Kekkonen (...)
Sori, Jiksi, mutta nyt kun Upikin jäi eläkkeelle, ajattelin laittaa tähän loppukevennykseksi vielä yhden mieleentulleen tapauksen 70- ja 80-lukujen taitteesta. Sillä olihan se UKK tabu, täytyy myöntää...
Kyllä oli meinaan silmät pudota ja naurussa pitelemistä, kun avasi Iltiksen (vuosi oli -79 tai -80) ja luki Bisquitin senpäiväisen pakinan. Juttu oli kuvaelma dementistä Kekkosesta puhelimeen vastaamaassa (siteeraus muistinvarainen, kun en löytänyt kirjaa hyllystä):
- Onko Kekkosella?
- Gego gego...
- Siis onko nyt varmasti Kekkosella?
- Gegosela?
(...)
Hesarin toimituksessakin, jossa silloin olin, Bisquitin tempausta äimisteltiin - oli se siinä määrin rohkea veto, kun Urkin tilasta ei sopinut julkisesti puhua. Tämä vain osoittamaan, että humoristit ne yleensä asioita ensimmäiseksi avaavat, usein toki ilkeästi kipeääkin tehden.
- Pauli H.
-
Linnanmäelle animatroninen Kekkonen "presidenttien saliin", mukana Marski ja kumppanit. Gekko pitää puheen kansalaiseet medborgare.
Ainiin Kekkosestahan ei pitänyt puhua.
Pauli H. on ymmärtääkseni siirtynyt "oikean" taiteen puolelle, kirjoja ja taidenäyttelyitä... ? Onko paluuta sarjakuvan puolelle missään muodossa tulevilla enää?
Timo
-
Pauli H. on ymmärtääkseni siirtynyt "oikean" taiteen puolelle, kirjoja ja taidenäyttelyitä...? Onko paluuta sarjakuvan puolelle missään muodossa tulevilla enää?
Juu, kirjoja ja näyttelyitä... Sarjakuvan puolella ainoa ajateltavissa oleva olisi käsikirjoittaminen. Muutamia ideoita on kyllä pyöriskellyt nupissa jo pitkäänkin. Saas kattoo.
- Pauli H.
-
Niin, eikös eräs kalleimmalla tehtyjä kansilayouteja Suomessa ole 7 Päivää -lehden kansimalli, jonka pitää luoda sellainen pienimmän yhteisen nimittäjän illuusio ettei alkeellisinkaan saksienomistaja siitä vieraannu, vaan säilyttää illuusionsa että "tämän olisin minäkin osannut"?
No tuota ei. Ihan kaikki Seiskaleiska ja fontit ja taitto tuli suoraan Aller-korporaatiolta Tanskasta. Siellä oli lehden muotti punnittu ja myyväksi havaittu niin mikä ettei. "Pilapiirtäjä" Lippertkin (ne tissitytöt) oli joku Weijo Allerin vävy tjsp.
Se, mitä Seiska-lehden lehden lanseeraaminen ja juurrutus Suomi-jurpolaan tuli maksamaan, oli aikoinaan aivan omaa luokkaansa, sillä rahalla olisi esim. Pahkasian palkkioita ja painattamista maksettu 50 vuotta ettepäin.
No, olihan Paretskoin kustantajanuran viime henkäyksiä tehdä vielä News of the World-henkinen uhvo-tabloidi-lehti pimpelipompeli-uutisineen, vaan Seiska veti pitemmän korren. Totuus on.
-
... satuin tuossa huomaamaan Timo Ronkaisen jutun kotimaisten sarjakuvalehtien historiasta (osa 2, 2004) ...
... ja vasta nyt myös osan 3. Haluankin esittää Timo Ronkaiselle kiitokset Tapiirin historian erinomaisesta yleisesityksestä (osa esilletulleesta uutta itsellenikin...)!
Ronkaisen luonnehdinta Tapiirimme "kulttuurimagazinemaisuudesta" on onnistunut: halusimme tosiaan nostaa myös sarjakuvakirjoittelun tasoa ja vetää mukaan muutakin taidetta, joka jotenkin lähestyi sarjakuvaa yleensä tai jotain tiettyä sarjaa erikseen (esim. Borges-artikkeli Manaraan liittyen).
Vielä voisi mainita, että olisimme mielellämme ottaneet Tapiiriin myös tyylikkäitä maksettuja mainoksia (toisin kuin Pahkasika). Harmittelimmekin Ruusuvuoren kanssa julkisuudessa asti Suomen tupakka- ja alkoholilainsäädäntöä, joka esti meitä painamasta lehteemme esim. hienoja viski- ja sikarimainoksia. Muoti ja erityisesti alusasutkin olisivat kelvanneet...
- Pauli H.
-
lehteemme esim. hienoja viski- ja sikarimainoksia. Muoti ja erityisesti alusasutkin olisivat kelvanneet...
Kiitos kiitoksista!
Joko nyt tänä päivänä jotain, edes mietoja viini- ja olutmainoksia tähän lehteen (http://www.akulehti.fi/)?
Alusvaatteita ja pimuja ainakin: Sisältöä. (http://trendland.net/2009/07/06/donald-editorial-for-donald-duck-magazine-by-denise-boomkens/)
O tempora o mores, jos Disney sen tekee, mihin pahkisäijät eivät pystyneet. :o
Timo
-
No kyllähän se niin oli, että Ilpo Lagerstedt oli melko lailla yksin niiden kommenttiensa kanssa, kuinka "Kannus on parempaa sarjakuvaa kuin amerikkalainen ja eurooppalainen yhteensä". Vähän hymyillen sitä silloin katsottiin, seuralehti- ja omakustannepiireissäkin.
Kivi, joka edelleen epäilee, että se Tuohuksen sarjan piikki oli kohdistettu häneen itseensä, ja on imarreltu jos niin on.
Lagerstedt myös oli sitä mieltä että Sarjainfo boikotoi heidän lehteään ja tästä jutusta on pieni omakohtainen muisto. Olin teini jolla rahat olivat tiukassa joten noi omakustanteet oli isoja sijoituksia siihen nähden että muutaman sellaisen hinnalla sai Akateemisesta jotain oikeaa parasta amerikkalaista tai eurooppalaista, Suurta Kurpitsaa ja paria muuta lukuunottamatta näissä oli paska hinta-laatusuhde. Kirjoitin Kannuksesta arvostelun (hyvin kiltin, kehuin muistaakseni useimmat sarjakuvat vaikka ne ei välttämättä sitä ansainneet) missä olin sitä mieltä että Vanhat herrat on oikeassa, herra Lagerstedt voisi pitää pienempää ääntä ja keskittyä parantamaan lehteään. Sitä ei julkaistu, kuvittelin että joko a) kirjoitus oli liian paska tai b) on joku hämärä toimituspolitiikka miksi näitä maailmantapahtumien polttopisteitä ei käsitellä. En uskaltanut kysyä. Joitakin aikoja myöhemmin Toni Jerrman sanoi että syy on c) posti on hukannut artikkelini. Tolvanen oli kai silloin päätoimittaja, se ei sensuroinut ja jos juttu oli huono se antoi palautetta.
Edit. Lagerstedt itse kirjoitti myös joitain omasta mielestäni umpitylsiä sarjakuvia lehteensä joten vitutti erityisesti nuo brassailut maailman parhaista sarjakuvista, edelleen olen sitä mieltä että lukijat päättävät tämän puolen asiasta.
-
lukijat päättävät tämän puolen asiasta.
Onnittelut neljän tonnin miehelle. Koskat lähet kaljalle; ei tänään kuitenkaan?
-
Ei vissiin kun emäntä on jossain tuolla Kalasatamassa rokkaamassa muiden keski-ikäisten poppunkkareiden kanssa, on kakaravelvollisuudet. Vaan oisko huomenna hyvä, vaikka vanha kunnon Herkkuhaarukka?
-
Kiitos joka tapauksessa Antille arvostelusta näin jälkikäteen! En minäkään usko että Sarjainfo olisi boikotoinut Kannusta, lähinnä se ei vaan oikein kiinnostanut ketään kirjoittajista. Meidän näkökulmastamme tietysti harmillista ja epäreilua. Se että toisaalta haikailtiin kotimaisten sarjakuvien perään ja samalla enimmäkseen vaiettiin niitä julkaisevasta lehdestä, oli omiaan ruokkimaan pientä närästystä.
Suurien puheiden takana oli ehkä myös ajatus itseään toteuttavasta visiosta. Jos sarjakuvaharrastajat saadaan uskomaan että lehti on hyvä, he myös lähettävät siihen parempia sarjakuvia, joka johtaa isompaan levikkiin jne... Tämmöinen positiivinen kierrehän toteutui Pahkasian tapauksessa.
Vuonna 1985 kun ryhdyin Kannuksen päätoimittajaksi, tilanne oli vähän hankala. Levikki ei ollut noussut (suurista puheista huolimatta) ja pientä kyllästymistä oli jo ilmassa. Ilpo Lagerstedt teki koko ajan erittäin paljon töitä lehden eteen, ilman häntä koko homma olisi luhistunut käsiin jo paljon aikaisemmin. Minä hoidin siitä eteenpäin lehden, Ilpo käytännössä kaiken muun. Samalla päätettiin kokeilla lehden laajentamista ilmestymään viidesti vuodessa ja lisäksi pienen materiaalikorvauksen maksamista tekijöille. Pian kyllä huomattiin, että yhtälö ei toiminut. Kaikki eivät tainneet saada rahojaan, ja palkkioista luovuttiin vähin äänin seuraavana vuonna. Samoin julkaisutahti palasi neljään numeroon. Yritys oli jälkeenpäin ajateltuna mahdoton, mutta itse kannatin sitä silloin täysillä. Jotenkin toivoin palkkioiden hilaavan lehden tasoa ammattimaisempaan suuntaan. Osittain se toteutuikin, mutta ei näkynyt levikissä ainakaan tarpeeksi nopeasti.
Pahkasika taas etsi avustajia siinä vaiheessa kun sen levikki laajeni kioskeihin. Muistelisin itsekin saaneeni kyselyn sopivasta materiaalista jo ennen kuin päädyin lehteen piirtämään. Pahkiksen palkkiot olivat parhaimmillaan hyviä, ja sen lisäksi maine oli tietysti merkittävä tekijä. Omalla "urallani" Pahkis on on ollut sikäli tärkeä että se on poikinut paljonkin muita töitä, tai helpottanut niiden saamista. Monet julkaisijathan käyttävät edelleen pienten (tai olemattomien) palkkioiden perusteluna sitä että "Saat samalla vähän nimeä itsellesi". Pahkasika ei koskaan ole näin väittänyt, mutta se taitaa olla ainoa paikka jossa se on toiminut. Neuvotteluissa Pahkasian mainitseminen on yleensä herättänyt positiivisia mielikuvia, julkaisijasta riippumatta.
-
Kiitos joka tapauksessa Antille arvostelusta näin jälkikäteen!
Mä kyllä luulebn että se juttu oli sentasoista kuraa että oli vain onni että se kirje katosi.
-
"Saat samalla vähän nimeä itsellesi". Pahkasika ei koskaan ole näin väittänyt, mutta se taitaa olla ainoa paikka jossa se on toiminut. Neuvotteluissa Pahkasian mainitseminen on yleensä herättänyt positiivisia mielikuvia, julkaisijasta riippumatta.
Myrkky taisi olla toinen.
Sen luomat positiiviset mielikuvat tosin piti luoda "valikoivammin" muita töitä havitellessa.
-
Myrkky taisi olla toinen.
Sen luomat positiiviset mielikuvat tosin piti luoda "valikoivammin" muita töitä havitellessa.
Pitää varmasti paikkansa. Oma Myrkkyurani tosin on vain yhden ainoan sivun mittainen, joten siitä ei oikein riitä meriitiksi (vaikka eihän julkaisun laajuudesta tarvitse välttämättä puhua mitään). Mutta juu, kyllä hyvää mainetta ja uskottavuutta saavutti (ja saavuttaa) monien muidenkin julkaisujen sivuilla, kärjistin taas vähän liiankin kärkkäästi. Omalla kohdallani vaan tuo Pahkis on ollut se eniten vaikuttanut taho. Asiaan ehkä vaikutti sekin, että jossain vaiheessa Pahkasian toimituksesta kyseltiin sopivia tekijöitä kun huumorimateriaalia jonnekin kaivattiin, ja päätoimittaja välitti minullekin useita piirroskeikkoja.
Sitten taas, niiden julkaisujen kohdalla jotka innokkaimmin tarjoavat tuota "saat siitä mainetta" argumenttia, harvemmin tapahtuu mitään sen suuntaista.
-
Sivutilkkeenä mainitsen tähän, että Kirjatorilla on tehty havainto Juho Juntusen Tuuliajolla-kirjan uudemmasta laitoksesta (Like). Vanhempia versioitahan ei enää mistään saa. Edes kirjastosta. Nyt pilahintaan kahdeksan ja puoli euroa. Aiemmin mainitsemani Miettisen Muistelmat -teoksen ohella mitä tärkeintä taustakangasta Pahkasian alkuaikain henkisen maiseman maalaamiseen.*
Rientäkää lukemaan Tuulia jollasta, oi sielut intomielet ja kiittäkää että aika entinen ei koskaan enää palaa.
*Kaurismäkien Saimaa-ilmiö -elokuva taustakuvittuu myös aivan uudella tapaa Juntusen teoksen luettuanne.
-
Pahkasika ei iskenyt yhtään. En ole koskaan ostanut yhtään numeroa. Yks kaverini oli suuri fani, joten lehtiä on tullut kylläkin selailtua jonkin verran.
Meikäläisen 80-luvun lehdet oli Pilote ja A Suivre.
Tapiiri sen sijaan oli jopa unelmien täyttymys. Mahtava lehti. No, sen kävi sitten niin kuin kävi.
Kaivaten muistan.
Tapiiristakin voisi ilmestyä sellainen paksu kovakantinen uus-Tapiiri Pahkasian tapaan...
-
Pirttisalon sarjat olivatkin jotain aivan muuta: undergroundia käsitteen syvimmässä merkityksessä.
Ikuisesti muistan Pirttisalon debyytin Maanpuolustushenkisessä
Pahkasiassa. Se oli tosiaan jonkinlaista yyber-undergroundia, ja
aivan virtuoosimaisesti toteutettu. Valitettavan ajankohtaista tänäkin
päivänä.
Tietenkin sillä erotuksella että Kekkoslovakiassa oli nänni namua,
nyt Naton semijäsenenä namu nänniä