Ihmeneloset

[Laine, Jukka]

Ja kun Reed kuoli viimeksi, olivat tilapäisinä jäseninä Namor, Lyja, Muurahaismies, Kristoff, Franklin ja Reedin isä. Unohtuiko joku?

[Olli T]

Oijoi. Löysin ulkomaanreissulla Marvel Pocketbooksin Ihmenelosläpyskän "The Coming of Galactus!", joka kokoaa numerot #44-#51, Reedin ja Suen häistä Epäinhimillisten kautta Surffarin ja Galactuksen ensiesiintymiseen ja vähän päälle. Huippua menoa monessakin mielessä. Häiden jälkeen Ben ja Johnny kiukuttelevat kun Reed on muuttunut ukkomiehenä tylsäksi eikä elämässä ole enää säpinää. Reed on kuitenkin rakentanut Suelle automaattisen tiskikoneen, jolla kodinhoito onnistuu entistä näppärämmin.
Reed: I think I've got it, sue! The world's first fully-automated dish-washer mechanism!
Sue: That's just wonderful, darling!
Ben: Next, ya'll be inventin' a new way to embroider lace doilies! You're gonna set the super hero business back a hundred years! I'm gettin' nauseous!

[X-men]

Xt ja Nelkut ovat jonkin verran vaihdelleet vihulaisia keskenään mm. Blastaar vs Xt (alkup.) ja Magneto vs Nelkut mutta Superskrulli jolla on Nelkkujen voimat ei ole esiintynyt Xien sivuilla poislukien Wolvien First Classissa (ja siinäkin pelkästään Wolvie ja Kitty kohtasivat Kl'rtin).

[Vincent]

Xt ja Nelkut ovat jonkin verran vaihdelleet vihulaisia keskenään mm. Blastaar vs Xt (alkup.) ja Magneto vs Nelkut mutta Superskrulli jolla on Nelkkujen voimat ei ole esiintynyt Xien sivuilla poislukien Wolvien First Classissa (ja siinäkin pelkästään Wolvie ja Kitty kohtasivat Kl'rtin).

Lisäksi Nelkut ovat olleet nokat vastakkain Shi'arien kanssa ja Xt Doomin.
Silti molemmat ryhmät jäävät kakkoseksi Hämähäkkimiehelle. Ei taida olla olemassa yhtäkään Marvel sankaria, jolla olisi edes yksi vihollinen jota vastaan Hämis ei olisi taistellut.

[X-men]

Lisäksi Nelkut ovat olleet nokat vastakkain Shi'arien kanssa ja Xt Doomin.
Silti molemmat ryhmät jäävät kakkoseksi Hämähäkkimiehelle. Ei taida olla olemassa yhtäkään Marvel sankaria, jolla olisi edes yksi vihollinen jota vastaan Hämis ei olisi taistellut.

Xiltä löytyy tekno-orgaaniset vastustajat (eli Technarchy (tosin Hämis "otteli" Sotakonetta vastaan) ja Phalanx) (ja Pimeä Feenix ja Varjokuningas ja Tuho) ja löytynee muiltakin ryhmiltä ja sankareilta varmaan liuta vastustajia joita Hämis ei ole kohdannut.

Super-Skrulli on otellut ns. vähän kaikkien kanssa (ml. Hämis) mutta Xiä ei ole kohdannut vaikka Xt ovat olleet Skrullien kanssa tukkanuottasilla moneen otteeseen.

[Doctor Phantomizer]

Super-Skrulli on otellut ns. vähän kaikkien kanssa (ml. Hämis) mutta Xiä ei ole kohdannut vaikka Xt ovat olleet Skrullien kanssa tukkanuottasilla moneen otteeseen.

In Secret Invasion: X-Men, there were various X-Skrulls that attacked San Francisco. In issue one, there was one who had the powers of Cyclops, one who had the powers of Wolverine, and one who had the powers of Sunspot.

Super-Skrull-Other Super-Skrulls

Muista että niitä on nykyään monta...

[X-men]

Muista että niitä on nykyään monta...

Juu mutta kyse on koko ajan ollut siitä alkuperäisestä, kyllähän Xt SIn aikaan muutamaa "modernia" Super-Skrullia vastaan ottelivat.

[Curtvile]

kun vielä ehtii tämän päivän puolella: hyvää 50 vuotispäivää Ihmenelosille!

[X-men]

Ja 50 vuotta lisää.

[Curtvile]

tavallaan. marveliltahan tulee helmikuussa 2012 Marvel season one-albumeissa  Ihmeneloset.

eli siis sekä vanhoille että uusille faneille tarkoitettu, itsenäinen albumi. Kertaa hahmojen alkuperän.

Aloittajat aloittavat.

Maistiaista Scribdissa

[X-men]

Doc Doom on ilmeisen kuolematon (/pitkäikäinen) kun tämä oli hengissä vuonna 2099 ja vielä 3000-luvulla (tosin enää aivot taleella Loganin luurangossa).

[hatinufer]

Palatakseni siihen, mistä tämä ketju näemmä aikanaan alkoi:
Möykky ja Purkka olivat omat suosikkini Ihmenelosista. Suosituimmuusasema kai vaihteli pikkupoikavuosina päivästä toiseen...
Liekki ja Näkymätön Tyttö/Nainen olivat aina vain välttämättömiä pahoja. Tosin Byrne sai luotua vähän särmää Susaniin. Liekin lumoon en ole koskaan langennut; liian yksipuolinen ja itseään toistava hahmo.
Kyllä muuten harmitti, kun sain jälkikäteen huomata, että Semic oli 1985 julkaissut Ihmenelosia Sarjakirjana, jota ei tietenkään tullut sille pikkupaikkakunnalle, jossa asuin. Olin tuolloin kova Ihmeneloset-fani. Ja ko. Sarjakirjassa julkaistiin just ne seikkailut, jotka olivat Lee-Kirby-osaston parhaimmistoa.
Seuraan yhä, taas  aina välillä on ollut pitkiäkin taukoja) Fantastic Four-lehteä. Tosin Hickmanin runi ei ole uponnut mulle siten, että nostaisin sen siihen sarjaan, jossa omassa rankingissani pyörivät Lee-Kirby-, Byrne- ja DeFalco-Ryan-poppoot.
Mutta esim numero 600 oli ookoo, vaikkakin pöyristyttävän kallis...

[VesaK]

Victor von Doomista olen aina  tykännyt. Tuo Latverian kansan rakastettu ja rakastava isä, joka kohta uransa alussa rakentaa matkatuolin helvettiin voidakseen noutaa sieltä äitinsä sielun. Sittemmin Doom liittyy näiden superälykkäiden rikollisnerojen joukkoon tyyliin "rakennan aikakoneen ryöstääkseni pankin".

[Jarkko Sikiö]

Luin hiljattain viimeisetkin Jonathan Hickman -kauden Ihmeneloset, eli vakiosarjan numerot 570-611 ja FF-lehden (Future Foundation) numerot 1-21.

Kausi alkaa näpsäköillä lyhytseikkailuilla ja hiipuu tunnelmapaloilla, mutta näiden väliin sijoittuu myös huikea scifi-näytelmä, joka pauhaa kuin sarjakuvavastine Lontoon filharmoniselle orkesterille, jota on vahvistettu ylimääräisin symbaalein ja patarummuin.

Edeltävä Mark Millarin juoksu oli kenties neroutta, mutta tietyllä tapaa tekijälleen tyypillistä, yksiulotteista runttausta.

Hickman poimii käyttöönsä Millarin juoksusta toimivaa pikkukivaa ja kehittää omat, villit keitoksensa, joihin lukeutuu Celestiaalien matsi Galaktusta vastaan.

Miehen kuningasidea on kuitenkin nostaa mukaan Richardsin lapset ystävineen, joiden edesottamukset eivät ole mitään oheisjuonena sulatettavaa pakkopullaa, vaan nämä ovat myllerryksen keskipisteessä kaiken aikaa ja vastaavat vauhdista moneen otteeseen.

Lasten ansiosta Hickman on taikonut tarinoihinsa paitsi älyä ja sense-of-wonder-tyylistä scifihurmiota myös aidosti sympaattista ja positiivista henkeä. Tällaiset tuotokset palauttavat aina toisinaan uskoni supersankarisarjakuvaan.

[Doctor Phantomizer]

Juuri näin. Nyt voimme sanoa että Jiksillä ja minulla on jotain keskusteltavaa Hickmanin Ihmenelosista.

Lapset ovat näiden tarinoiden paras elementti. Siinä missä John Byrne teki Ihmeneloset sarjan aikuisista kiinnostavan ja Millar sarjan maailmasta, niin Hickman taas sarjan lapsista. Hickman saa aikuisten maailman näyttämään todella tylsältä, kun taas lasten maailman todella viehättävältä. Minä odotin aina Hickmanin jutuissa niiden lasten osuuksia. Byrne ja muut osasivat sentään Möykyn kautta sanoa Richardsin hölinöille stopin, ja sanoa että "Anteeksi nyt Herra Purkastinen, mutta minulla ei ole aavistustakaan mistä te puhutte!" ilman että asioita väännettiin rautalangasta.

Mutta Hickmanin tapauksessa asia pitäisi hoitaa mielummin muodossa "Anteeksi nyt Herra Purkastinen, mutta minulla ei ole aavistustakaan mistä te puhutte, ja vaikka olisikin, minua ei voisi vähempää kiinnostaa, joten välttääksemme tuon viittaamanne tilanteen, voisitteko kertoa kiinnostavammin!". Kun lapset sitten välillä selittävät näitä asioita, minua jotenkin kummasti kiinnostaa. Kun Byrne selitti asiat Möykyn kautta, siihen harvemmin oli oikeastaan tarvetta. Mutta ei se minua haitannut. Mutta Hickmanilla taas tuo tarve on suurempi, koska hänen kirjoittamansa Richardsin monologi on niin puuduttavan tylsää että tekee mieli vain skipata ne kokonaan. Hyvänen aika! Hickmanin Richards on juuri se historianopettaja, jonka luokka on täynnä nukkuvia uusnatseja kun taululla lukee "Aiheena tänään Hitler".

Hickmanin Herra Fastastinen ei tunnu yhtään fantastiselta. Hän on tylsä. Herra Tylsästinen. Näin ei kuuluisi olla. Minusta juuri yksi kiehtovimmista osuuksista Ihmenelosissa on Richardsin tiedemaailma, jossa ei tunnu olevan mitään rajaa, ja aina tulee vastaan sitä sense-of-wonderia. Kun Walt Simonson kirjoitti Ihmenelosia, niin ainakin silloin oli jonkinlainen kiinnostus siihen, että mitä Richards sanoi, vaikka sanottava ja käsiteltävä asia olikin tylsää. Lee ja Kirby taas keskittyi enemmän pieniin asioihin, joista muodostivat kaikkeutta suuremman kokonaisuuden. Minusta Leen/Kirbyn Galactus tarina, tuo ihka ensimmäinen Galactus tarina, tiivistää koko Leen/Kirbyn yhteistyön toimivuuden pääsyyn: Pienillä asioilla voitetaan suuret esteet. Lukekaa tuo tarina, te nuoremmat Marvelistit. Ette kadu. Ja samalla tiedätte näiden tarinoiden juuret. Ja te vanhemmat: Muistakaa lukea ne yhä uudestaan ja uudestaan.

Mutta Jiksi ja minä emme ole nuoria Marvelisteja.
Emmekä vielä vanhoja. Emmekä tosiaankaan kuolleita.
Eikä ole myöskään Marvelit kokonaan, vaikka välillä siltä näyttää.
Olikos Jiksille tuttu tuo Lockjaw and the Pet Avengers?
Siinä on hyvin positiivista kerrontaa, jossa hieman nostalgiaa, ripaus sokeria ja sammakoita (oikeastaan vain yksi), jotta koko perhe voi lukea kuitenkaan vaivaantumatta.